Viime vuonna Suomi edusti Euroviisuissa ilman paitaa, nyt ilman housuja – Suomen euroviisuedustaja ratkesi
Windows95manin No rules edustaa Suomea Euroviisuissa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Ylen Uuden musiikin kilpailun on voittanut Windows95man kappaleella No Rules. Laulaja Henri Piispasen kanssa esiintyvä artisti edustaa Suomea Malmön Euroviisuissa toukokuussa.
Voittaja valittiin yleisöäänien ja kansainvälisen raadin antamien pisteiden perusteella. Windows95man oli raatipisteissä viimeinen mutta yleisöäänissä ykkönen.
Voittoa voi pitää varsin suurena yllätyksenä, sillä Windows95man ei ollut vedonlyöntikertoimissa kärkikahinoissa, ja Spotifyn striimauskerroissakin se oli UMK-kappaleiden hännillä.
Häkeltyneen oloisia olivat myös Windows95man eli Teemu Keisteri ja Henri Piispanen lehdistötilaisuudessa finaalin jälkeen. Keisteri vahvisti, että voitto oli yllätys.
– Ei oltu suunniteltu tätä, totesi Piispanen.
– Kuulin vaan päästä priii ja sitten kaikki meni katki, hän kuvaili voiton hetkeä.
Esitys villitsi yleisön Tampereen areenalla, ja live-esityksellä lieneekin ollut suuri merkitys kappaleen menestyksessä.
– Tämä on pitkäaikainen unelmani, kertoi Keisteri voiton jälkeen.
– Olen aina kokenut olevani esiintyjä ja kokenut, että olen hyvä jakamaan tätä ilon energiaa, mitä minulla on sisällä.
Windows95manin muodostavat Teemu Keisteri ja Henri Piispanen. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Toiselle sijalle UMK:ssa jäi Sara Siipola, joka oli kansainvälisen raadin suosikki ja yleisöäänissäkin toinen. Windows95manin lopullinen pistemäärä oli 313 kun Siipola jäi 273 pisteeseen.
UMK:ssa kilpailivat myös Sini Sabotage, Cyan Kicks, Jesse Markin, Mikael Gabriel ja Nublu sekä Sexmane.
No Rules on eurodancea ja 90-lukua henkivä kovatempoinen tanssittaja. Vauhdikkaan esityksen alussa Windows95man kuoriutuu valtavasta farkkumunasta, ja myös artistin ikoniset farkkushortsit ovat tärkeässä osassa.
Tuotemerkkien esilläoloa tai mainintoja ei Euroviisuissa välttämättä sallita, joten Windows-merkin esilläolo artistin nimessä ja vaatteissa voi osoittautua ongelmaksi. Keisterin mukaan asiaa varten on olemassa varasuunnitelma, jota hän ei kuitenkaan vielä finaali-iltana paljastanut.
– Hahmo on vahva, hahmo pysyy, Keisteri sanoi.
Euroviisuihin hän kuvaili haluavansa esitykseen vielä lisää iloa, eeppisyyttä ja tarkkuutta.
– Nyt voimme kehittää ystävyyttämme lisää, sanoi puolestaan Piispanen.
Kaksikko on tutustunut vasta UMK-projektin myötä. Keisterin mukaan jo ensimmäiset tanssiharjoitukset olivat kuin rakkautta ensisilmäyksellä.
Euroviisujen yhteydessä on tänä vuonna keskusteltu paljon Israelin osallistumisesta.
Israelin viisuosallistuminen on herättänyt vastustusta maan Gazan kaistalle kohdistaman laajan hyökkäyksen vuoksi.
– Olemme päättäneet, että osallistumme Euroviisuihin, vaikka tämä on kauhea tilanne ja toivoisimme, että Israel ei olisi mukana, sanoi Keisteri UMK-finaalia edeltävässä lehdistötilaisuudessa.
Euroopan yleisradiounioni EBU on linjannut, että Israel saa osallistua tuleviin viisuihin, koska maan yleisradioyhtiö täyttää osallistumiskriteerit ja kilpailu halutaan pitää epäpoliittisena.
Euroviisut järjestetään Ruotsin Malmössä 7.–11. toukokuuta. Suomi tavoittelee pääsyä finaaliin ensimmäisestä semifinaalista tiistaina 7. toukokuuta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi