Käärijä esiintyi loppuunmyydyssä konsertissa faneilleen – katso kuvat konsertista
Euroviisujen hopeapallille tullut Käärijä eli Jere Pöyhönen esiintyi lauantai-iltana Helsingissä. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Fanit kiljuivat riemusta, kun Suomen euroviisuedustaja Käärijä eli Jere Pöyhönen nousi lavalle keikallaan Helsingin jäähallissa lauantaina.
Markkinointipäällikkö Jaana Kapanen Warner Music Livestä kertoi lauantaina, että keikka on loppuunmyyty. Tilan kapasiteetti on 2 800 ihmistä.
– Kysyntää olisi ollut enemmän, mutta halusimme pitää keikan intiiminä ja eksklusiivisena uskollisimmille faneille, Kapanen kertoi sähköpostitse.
Käärijän fanit odottivat konsertin alkua Helsingin jäähallilla. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Yle on näyttänyt Käärijän keikan suorana televisiossa ja Yle Areenassa, josta lähetystä pystyy katsomaan kaikkialla maailmassa.
Käärijä sijoittui Euroviisuissa toiseksi kappaleellaan Cha cha cha Ruotsin Loreenin jälkeen. Yleisöääniä Käärijä keräsi ylivoimaisesti eniten.
Yleisö oli pukeutunut Käärijän Euroviisuasun kanssa sävy sävyyn. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Uskolliset fanit pitivät Käärijää vähintäänkin moraalisena voittajana. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Leena (vas) ja Miia odottivat innolla konsertin alkua. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Tomi (vas), Toivo, Elsa, Armas ja Maarit Tiittanen olivat lähteneet konserttiin porukalla. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Käärijä konsertoi kieli pitkällä liekkien loisteessa. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
Näin komeasti nousi Käärijän koipi. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi