Valkoposkihanhesta ja merimetsosta on tulossa riistalajeja
Valkoposkihanhet tekevät vuosittain suuria tuhoja muun muassa pelloille. Kuva: Heli Sallinen
Valkoposkihanhea ja merimetsoa ollaan siirtämässä riistalajeiksi. Maa- ja metsätalousministeriö asetti torstaina työryhmän valmistelemaan ehdotusta metsästyslain ja riistavahinkolain muuttamiseksi.
Molemmat lajit ovat tällä hetkellä luonnonsuojelulailla rauhoitettuja, eikä niitä saa metsästää myöskään EU:n lintudirektiivin mukaan. Sekä valkoposkihanhi että merimetso ovat elinvoimaisia lajeja ja runsastuneet viime vuosina huomattavasti.
Etenkin valkoposkihanhet aiheuttavat merkittäviä vahinkoja viljelijöille ja kalastajille. Tällä hetkellä poikkeusluvat lajien häirintään ja ampumiseen myöntää ympäristöministeriön hallinnonalaan kuuluva Varsinais-Suomen ely-keskus, joka ei viime vuosina ole myöntänyt lupia valkoposkihanhien ampumiseen.
Tarkoituksena on, että valkoposkihanhi ja merimetso siirretään ympäristöministeriön alaisuudesta maa- ja metsätalousministeriön alaisuuteen. Lajit pyritään myös saamaan lisättyä EU:n lintudirektiivin metsästettävien lajien listalle. Jos direktiiviä ei saada muutettua, lajien siirtäminen riistalajiksi ei välttämättä takaisi ampumalupia valkoposkihanhille.
Syksyisin ely-keskus on myöntänyt poikkeuslupia valkoposkihanhien häirintään paukkupatruunoilla viljelmille aiheutuvien vakavien vahinkojen estämiseksi. Keväällä karkotustoimia rajoittavat hallinto-oikeuden ratkaisut, joilla pyritään suojelemaan muiden lintujen pesimärauhaa.
Nyt kaavaillut muutokset perustuvat Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan, jossa linjataan, että tarpeettomat metsästysrajoitukset poistetaan elinvoimaisten lajien osalta. Hallitus myös sitoutui vaikuttamaan siihen, että lajit siirretään EU:n lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lajien listalta.
Lajien siirron myötä myös eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen siirtyy maa- ja metsätalousministeriön alaisuuteen.
Rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista maksettiin ely-keskusten mukaan viime vuonna Suomessa korvauksia noin 3,37 miljoonaa euroa. Suurin osa summasta kohdistui itäisen Suomen valkoposkihanhivahinkoihin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi