Orava meni aistipuutarhasta tunnettuun hoivakotiin Joensuussa – pelastuslaitos otti eläimen kiinni haavilla
Hoivakodissa on aistipuutarha, jota on kuvailtu ainutlaatuiseksi Suomessa. Arkistokuva lokakuulta 2022. Kuva: Mikko Makkonen
Joensuussa Riihisärkän hoivakodin sisäpihalle mennyt orava on työllistänyt pelastuslaitosta kohteessa noin kolmen ja puolen minuutin ajan, pelastuslaitos kertoo Karjalaiselle.
Pelastajat hälytettiin pelastamaan eläintä Rantakylään perjantaina noin kello 8.15. Hoivakodissa on aistipuutarha. Ilmoituksen oravasta teki hoivakodin henkilökunta.
– Orava ei osannut sisäpihalta pois, pelastuslaitos ilmoittaa.
Pelastuslaitos otti oravan kiinni haavilla ja vei eläimen takaisin metsään.
– Tehtävään ei liittynyt dramatiikkaa. Orava ei loukkaantunut.
Pelastuslaitoksen tietojen mukaan sisäpihalla oli nähty orava myös aiemmin tällä viikolla.
Hoivakoti avattiin viime vuoden syksyllä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi