play

Kätevän makramee-pussin tehdäkseen tarvitsee osata vain kaksi solmua – Katso ohje, jolla onnistuu aloittelijakin

Vesipullopussi valmistuu vaikka yhdessä illassa.

Vesipullopussi valmistuu vaikka yhdessä illassa. Kuva: Minna Raitavuo

Jutta Kuusitaipale

Juomapullo kulkee kätevästi mukana esimerkiksi festareilla tai rannalla kauniin ja simppelin pullopussin avulla.

Makramee on vanha solmeilutekniikka. Siihen tutustuminen on hyvä aloittaa tästä ohjeesta, sillä solmuja tarvitsee osata vain kaksi kappaletta. Samaa ohjetta soveltamalla voi tehdä myös amppelin ruukulle.

Monissa kaupoissa myydään makrameehen tarkoitettuja lankoja. Langan tulisi olla paksua ja joustamatonta puuvillalankaa.

Mikäli solmujen hahmottaminen kirjallisesta ohjeesta on vaikeaa, Youtubesta löytää ohjevideoita. Jos solmu ei ota ensimmäisellä kerralla onnistuakseen, sen voi purkaa ja yrittää uudelleen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mikäli taitoa riittää, pussista saa näyttävämmän käyttämällä monimutkaisempia solmuja.

Mikäli taitoa riittää, pussista saa näyttävämmän käyttämällä monimutkaisempia solmuja. Kuva: Minna Raitavuo

Tarvikkeet
  • Lankaa

  • Sakset

  • Mittanauha

  • Pannunalunen ja nuppineuloja

  • Maalarinteippiä

  • Viivotin (ei pakollinen)

  • Halutessasi klipsi. Esimerkiksi hiuspinni tai -solki käy hyvin.

Työvaiheet

1. Leikkaa langasta neljä 2 metrin palaa ja yksi 80 cm pala.

2. Taita neljä pitkää palaa puoliksi ja kiinnitä ne taitekohdasta pannunaluseen nuppineuloilla.

3. Asettele narut niin, että erotat samaa pätkää olevat langat ja asetat ne pareittain viereisen pätkän kanssa.

Lähtötilanne eli vaihe 3.

Lähtötilanne eli vaihe 3. Kuva: Jutta Kuusitaipale

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

4. Tee ensin pohjasolmu. Vie yksi naruosio viereisen yli siten, että se muodostaa lenkin. Vie ylitetty osio seuraavan osion yli. Toista sama kaikille osioille, kunnes olet päässyt työn ympäri. Vie viimeinen ylitetty osio ensiksi muodostuneen lenkin läpi. Kiristä. Valmis solmu muistuttaa neliötä.

5. Valitse mitta, jonka välein teet solmuja. Voit käyttää esimerkiksi viivainta mallina. Ota yksi kahden narun osio ja merkitse solmukohta nuppineuloilla.

Vaihe 5. Valitse mitta, jonka välein teet solmuja.

Vaihe 5. Valitse mitta, jonka välein teet solmuja. Kuva: Jutta Kuusitaipale

Mainos alkaa
Mainos päättyy

6. Tee ristisolmu kahdella vierekkäisellä narulla. Vie vasemmanpuoleinen naru oikeanpuoleisen yli siten, että muodostuu lenkki. Oikeanpuoleinen naru pysyy koko ajan paikallaan. Vie äsken yli vetämäsi naru alakautta takaisin vasemmalle puolelle ja uudestaan oikealle. Muodostuu jälleen lenkki.

Narun kuuluisi muistuttaa litistynyttä S-kirjainta. Vie paikallaan pysynyt naru ensin muodostuneen lenkin läpi S-kuvion alapuolelta. Tuo se sitten yläkautta läpi viimeiseksi muodostuneesta lenkistä.

Kiristä tasaisesti. Tuo solmu mahdollisimman lähelle nuppineuloja. Solmun pitäisi jälleen muistuttaa neliötä.

7. Toista vaiheet 5 ja 6 lopuille osioille, kunnes ensimmäinen rivi on valmis.

8. Pussista on tarkoitus tehdä verkkomainen. Aseta kaksi vierekkäistä solmua yhteen. Ota kaksi sisintä narua ja tee niihin ristisolmu vaiheiden 5 ja 6 mukaisesti. Toista työn ympäri, kunnes toinen rivi on valmis. Pidä solmujen välinen mitta samana.

Vaihe 7. Ensimmäinen rivi on valmis.

Vaihe 7. Ensimmäinen rivi on valmis. Kuva: Jutta Kuusitaipale

Vaihe 8. Jatka solmujen tekoa verkon muodossa.

Vaihe 8. Jatka solmujen tekoa verkon muodossa. Kuva: Jutta Kuusitaipale

Vaihe 8. Toinen rivi on valmis.

Vaihe 8. Toinen rivi on valmis. Kuva: Jutta Kuusitaipale

9. Työn edetessä nuppineulat voi korvata klipsulla. Aseta klipsu viivottimen avulla solmun kohtaan pitämään naruja oikeassa asennossa.

10. Jatka solmujen ja rivien tekemistä verkon muodossa, kunnes rivejä on viisi kappaletta.

11. Pussipidike on nyt valmis. Jäljellä on kahvat. Jaa langat kahteen osaan, neljä lankaa kummallekin puolelle. Ota ensin käsittelyyn toinen osio. Tee ristisolmu nyt neljällä langalla. Toista sama toiselle osiolle.

12. Aseta jäljelle jääneet langan päät päällekkäin. Voit valita, kuinka pitkän hihnan haluat.

13. Kiinnitä osioiden päät yhteen maalarinteipillä. Teippi ei jää näkyviin valmiissa työssä.

Vaiheen 14 hirttosolmu näyttää valmiina tältä.

Vaiheen 14 hirttosolmu näyttää valmiina tältä. Kuva: Minna Raitavuo

14. Ota 80 sentin pätkä lankaa. Aseta langan toinen pää teippiosion suuntaisesti. Taita se kaksin kerroin, toiseen päähän muodostuu silmukka. Ala sitten pyörittää narun loppupäätä siten, että se peittää teippialueen. Kun olet valmis, vedä jäljelle jäänyt langan pätkä päästä pilkottavan silmukan läpi. Kiristä.

15. Leikkaa solmun ulkopuolelle jääneet langan päät mahdollisimman lyhyeksi. Työ on valmis.

Valmiissa pussissa voi kuljettaa vesipullon lisäksi vaikka kirjaa tai hedelmiä.

Valmiissa pussissa voi kuljettaa vesipullon lisäksi vaikka kirjaa tai hedelmiä. Kuva: Minna Raitavuo

Juttu on julkaistu alun perin Karjalaisen Kägi-kesälehdessä. Pääset lukemaan koko lehden tästä linkistä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi