Koulukadun remontin väliaikainen kiertoliittymä otetaan käyttöön mahdollisesti jo torstaina, kulku hautausmaalle muuttuu
Joensuun pohjoisen sisääntulotien Koulukadun liikennejärjestelyt muuttuvat mahdollisesti jo torstaina, jos urakoitsija saa odottamansa viimeisetkin liikennemerkit työmaalle.
– Tarkoitus olisi ottaa väliaikainen kiertoliittymä käyttöön tämän viikon aikana eli käytännössä joko torstaina tai perjantaina, kertoo Maarakennus Niemeläisen työnjohtaja Mikko Vatanen.
Kiertoliittymä tulee Koulukadun ja Vanamokadun risteykseen.
Sen kautta tulee kulku myös hautausmaalle, sillä Rauhankatu suljetaan liikenteeltä täysin.
– Kaikki liikenne ahdistetaan Kajaanin suunnasta tulevalle kaistalle. Sekä Kajaanista että keskustasta tuleva liikenne. Näin työmaalle saadaan tarpeeksi tilaa.
Nopeus työmaa-alueella tulee olemaan 20 kilometriä tunnissa.
Hautausmaalle suuntautuvan autoliikenteen lisäksi myös kevyt liikenne siirtyy pois Rauhankadulta. Kevyt liikenne ohjataan Pohjoiskadulle.
Autoliikenne ohjataan pois Koulukadun hautausmaan puoleisilta kaistoilta. Kuva: Marko Puumalainen
Ajatuksena on, että jos vain mahdollista, liikenne ohjattaisiin kulkemaan koko remontin ajan nyt tehtävän kiertoliittymän kautta.
– Että ei olisi kymmentä erilaista systeemiä eri vaiheissa remonttia.
Koulukatua saneerataan 200 metrin matkalta. Remontin päätepisteitä ovat Kanervalan ABC:n risteys eli Vanamokatu ja toisessa suunnassa Pohjoiskatu.
Rauhankatua korjataan välillä Koulukatu–Kauppakatu.
Töiden pitäisi valmistua marraskuun lopussa.
Vanha kuusiaita saa väistyä. Kuva: Marko Puumlainen
Kaupungin tekemän Koulukadun remontin lisäksi myös seurakuntayhtymä remontoi alueella.
Seurakunta purkaa Rauhankadun varresta kukkamyymälän, kasvihuoneen, toimiston sekä varasto- ja korjaamorakennukset.
Tilalle seurakunta rakentaa toimisto- ja sosiaalitilat hautausmaan työntekijöille sekä korjaamon ja ulkovaraston.
Työn on määrä olla valmis kesäkuun lopussa 2024.
Remonttien vuoksi Rauhankadun varresta kaadetaan yhteensä 150 metriä vanhaa kuusiaitaa.
Kaataminen oli täydessä vauhdissa keskiviikkona.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi