play

Ainakin tärkeimmät sähkölaitteet on hyvä irrottaa ukkosella pistorasiasta myös taajamassa – "Edes ylijännitesuojaan ei kannata luottaa sataprosenttisesti"

Salaman iskeminen sähköverkkoon voi aiheuttaa yhtäältä ylijännitepiikkejä, toisaalta sähkön katkeamisen. Kummassakin tapauksessa se saattaa hajottaa sähkölaitteen. Kuva: Jarno Artika

Salaman iskeminen sähköverkkoon voi aiheuttaa yhtäältä ylijännitepiikkejä, toisaalta sähkön katkeamisen. Kummassakin tapauksessa se saattaa hajottaa sähkölaitteen. Kuva: Jarno Artika Kuva: Jarno Artika

Petra Mustonen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 22.7.2019.

Usein ajatellaan, ettei kaupungissa tarvitse ukonilman aikaan ottaa sähkölaitteita pois seinästä. Taajamissa sähköverkko kulkee pääosin maakaapeliverkkona, jolloin salama ei yhtä helposti pääse iskemään sähköverkkoon. Näin ollen riski sähköverkon kautta sähkölaitteeseen tulevalle ylijännitteelle on huomattavasti pienempi.

PKS Sähkönsiirto Oy:n käyttöpäällikön Matti Pesosen mukaan tähän ei kuitenkaan kannata täysin tuudittautua.

– En uskaltaisi mennä sanomaan, että jollain alueella riskin voisi täysin unohtaa, vaikuttavia tekijöitä on niin monta. Itse asun taajamassa ja otan kyllä tärkeimmät laitteet pois seinästä ukonilmalla.

Pesosen mukaan sähkölaitteita hajoaa ukkosella kahdella tavalla. Yhtäältä sähkölaite voi hajota silloin, jos laitteeseen esimerkiksi sähköverkon kautta johtuu ylijännite.

Toisaalta varsinaista ylijännitettä ei aina tarvita. Ukkosella sähkölinjaan lyövät salamat laukaisevat automaattisen suojausmekanismin, jolloin sähköt katkeavat hetkeksi. Joskus tämä jälleenkytkentä saattaa aiheuttaa herkän laitteen hajoamisen etenkin, mikäli laitteessa on jokin piilevä vika.

– Sähköjen pätkimisestä tietää, että nyt salama jo jossain iskee sähkölinjaan. Silloin viimeistään kannattaa irrottaa herkät ja tärkeät laitteet pistorasioista.

Anssi Piiroinen Joensuun Telemaailmasta kertoo, että antennivahvistimet ovat herkkiä vahingoittumaan ukkosella. Kuva: Minna Raitavuo

Anssi Piiroinen Joensuun Telemaailmasta kertoo, että antennivahvistimet ovat herkkiä vahingoittumaan ukkosella. Kuva: Minna Raitavuo

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ylijännite on kuitenkin yleensä se, mikä hajottaa laitteita ukkosella, etenkin maaseudulla. Tyypillisesti ylijännite johtuu salaman iskemisestä avojohtoverkkoon.

– Sähköverkkoa rakennetaan vaiheittain, joten vaikka jollain alueella olisikin jo maakaapelointi, voi se olla yhteydessä avojohtoverkkoon. Ilmajohtoon iskeneet salamat voivat siis vaikutta myös maakaapeliverkossa, Pesonen sanoo.

Ylijännitteitä voi syntyä salaman iskusta myös muihin sähkölaitteisiin yhteydessä oleviin järjestelmiin, kuten televerkkoihin ja niiden maadoitusjärjestelmiin. Tältä maakaapelointi ei suojaa.

– Salama voi iskeä esimerkiksi puuhun, jonka läheisyydessä menee maadoitusverkkoon yhteydessä olevia verkkoja. Syntyvä jännite voi aiheuttaa laiterikkoja.

Ukkosvaurioille herkkiä laitteita voi suojata ylijännitesuojalla. Niitä on saatavissa myös laitekohtaisina suojina, jotka kiinnitetään suoraan pistorasiaan.

– Edes ylijännitesuojaan ei kuitenkaan kannata luottaa aivan sataprosenttisesti. Voimakkaan ukkosmyrskyn aikana ainoa varma suojautumiskeino on irrottaa laitteet sähköverkosta, Pesonen neuvoo.

Edes ylijännitesuojaan ei kuitenkaan kannata luottaa aivan sataprosenttisesti. Voimakkaan ukkosmyrskyn aikana ainoa varma suojautumiskeino on irrottaa laitteet sähköverkosta.
Matti Pesonen

Sähkölaitteissa on nykyisin entistä enemmän elektroniikkaa, joten ne myös vaurioituvat ukkosella herkemmin. Kontiolahden Sähkölaitehuollon yrittäjä Jarmo Ylönen kertoo, että viisitoista vuotta sitten kodinkoneita hajosi ukonilmalla huomattavasti nykyistä harvemmin.

– Elektroniset komponentit eivät kestä ylijännitettä. Oikein kovalla ukonilmalla se kyllä näkyy huollossa, Ylönen sanoo.

Hänen kokemuksensa mukaan vahingot ovat kuitenkin muutaman viime vuoden aikana lähteneet vähentymään. Useimmiten ukonilman jäljiltä huoltoon tulevat kodinkoneet tulevat maaseudulta.

– Mutta jos ihan kunnolla ukkostaa, ei se ukonilma kaupunkiakaan säästä, Ylönen toteaa.

Anssi Piiroinen Joensuun Telemaailmasta kertoo, että heillä myytävistä laitteista suurimmassa vaarassa ukkosella ovat antennivahvistimet ja niiden virtalähteet.

– Ylijännitepiikkejä voi niihin tulla sekä sähköverkon että antennin kautta. Nyt juhannuksen jälkeen on ollut niin paljon ukkosia, että antennivahvistimia on hajonnut tavallista enemmän.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sää vaikutti hyvältä, kunnes ei enää vaikuttanutkaan

Ylämyllyn Jyrinkylässä asuva Miia Soikkeli, 27, tietää kokemuksesta, etteivät sähkölaitteet aina ole taajamassakaan turvassa. Kesäkuussa hänen kotoaan hajosi ilmalämpöpumppu ja sähkömittari, kun salama iski takapihalla kasvavaan mäntyyn.

– Sähkölaitteet olivat seinässä. Ukkonen näytti olevan kaukana, mutta nousikin todella nopeasti ja voimakkaana päälle, Soikkeli kertoo.

Muita vaurioita tilanteessa ei onneksi tapahtunut. Mäntykin selvisi salamaniskusta säikähdyksellä.

– Se mustui keskeltä ja kaarnaa irtosi lyhyeltä matkalta, mutta ei siihen tullut kovia vaurioita, Soikkeli sanoo.

Joensuulaisen Anne Piiroisen kaikki sähkölaitteet hajosivat kerran ukkosella. Nyt hän ottaa johdot seinästä aina kun lähtee reissuun.

Joensuulaisen Anne Piiroisen kaikki sähkölaitteet hajosivat kerran ukkosella. Nyt hän ottaa johdot seinästä aina kun lähtee reissuun. Kuva: Petra Mustonen

Nykyisin Joensuussa asuva Anne Piiroinen, 39, sai myös kokea ukkosen voiman kaksitoista vuotta sitten. Hän asui tuolloin Espoossa omakotitalossa.

– Sää vaikutti hyvältä. Lähdin hakemaan koiranpentua kasvattajalta, olin poissa maksimissaan kolme tuntia. Kun tulin takaisin, käytännössä kaikki elektroniikka oli hajalla.

Piiroinen harrasti tietokoneita ja oli vastikään uusinut lähes kaiken kodin viihde-elektroniikan. Lisäksi kotona oli kaksi koiraa, jotka alkoivat tapahtuman jälkeen pelätä ukkosta.

– Onni onnettomuudessa oli, että viikkoa aikaisemmin olimme vaihtaneet sähkötaulun. Muuten voi olla, että siinä olisi palanut koko talo.

Piiroinen kertoo kokemuksen saaneen hänet varautumaan ukkoseen entistäkin paremmin. Hän asuu nyt kerrostalossa, mutta ottaa silti johdot irti seinistä poistuessaan kotoa pidemmäksi aikaa.

– Onneksi tietokoneiden kovalevyt säilyivät ehjinä. Olihan se muistutus myös varmuuskopioiden tärkeydestä, että ne kannattaa todellakin pitää ajan tasalla, Piiroinen sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi