Rokumentti jatkuu koko viikonlopun Joensuussa, torilla virallinen joulunavaus ja tekemistä lapsille – katso viikonlopun menovinkit
Kuva: Karjalainen
Kokosimme tähän menovinkkejä tulevalle viikonlopulle. Lisää tapahtumia voit katsoa esimerkiksi Karjalaisen tapahtumakalenterista täältä.
Tapahtumat
Joensuun virallinen joulunavaus järjestetään torilla sunnuntaina kello 14.40–16.30. Torilavalla on koko perheelle tarkoitettua ohjelmaa kello 15 lähtien, ja sen jälkeen tavattavissa on joulupukki seurueineen.
Ilomantsissa järjestetään koululaisille allasdisco perjantaina kello 17–19.30. Pääsyvaatimuksena on vähintään seitsemän vuoden ikä ja se, että pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 25 metriä.
Lapsille on tekemistä myös Joensuussa Reijolassa. Reijolan yhteisötalolla järjestetään sunnuntaina merirosvoaiheiset lastenjuhlat kello 12–15. Juhlissa kasvomaalausta, toiminnallisia pisteitä ja teatteriryhmän merirosvoseikkailuesitys kello 13.30. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Musiikki
Popparit Aliisa Syrjä ja Ilta esiintyvät Joensuussa Kerubissa perjantaina. Lauantaina Kerubissa kuullaan punkin räimettä, kun Rokumentti-elokuvafestivaaliin liittyvä Vastarinta-klubi tuo lavalle Random Crashesin, Lapsuuden, Night Livesin ja Nyrkkitappelun.
Joensuun konservatoriolla kuullaan lauantaina jazzia, kun esiintymässä on Panu Savolainen & JPP -kombo. Savolainen on vibrafonisti, JPP-yhtye puolestaan soittaa kansanmusiikkia. Keikka alkaa kello 18.
Lauantaina Joensuun Carelia-salissa nähdään ja kuullaan musikaali-ilottelua Yö-yhtyeen tarinasta. Joutsenlaulu – Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä alkaa kello 18.
Las Palmasissa Joensuussa kansaa viihdyttää lauantaina Ressu Redford. Keikka alkaa noin kello 23.30. Perjantaina Ressu Redford esiintyy Bomballa Nurmeksessa.
Kaikkien rakastama Ilja Teppo esiintyy Joensuussa Carelia-salissa sunnuntaina kaksi kertaa. Keikat alkavat kello 14 ja 18. Loppuun varatut ilmaiskeikat ovat osa Joensuun kulttuurin unelmavuotta.
Elokuvat
Musiikkielokuvafestivaali Rokumentti jatkuu koko viikonlopun ajan Joensuussa. Näytöksiä on elokuvateatterikeskus Tapiossa sekä Kino Sihiksessä Kulttuuritehdas Siihtalassa.
Joensuun Tapiossa ensi-iltansa saavat normaalin ohjelmiston puolella animaatioelokuva Poika ja haikara ja Nälkäpeli-saagan uusin osa Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä.
Teatteri
Poikkitaiteellinen Rouge - Varietee -esitys saa ensi-iltansa Joensuussa Koskikadun Näyttämöllä perjantaina kello 19. Esityksessä yhdistellään valoa, sirkustaidetta, musiikkia ja keskieurooppalaista varieteetunnelmaa.
Näyttelijäkonkari Markku Maasillan yhden miehen juhlateos Nahoissaan saa ensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterilla lauantaina kello 18.
Enon Louhiteatterissa esitetään näytelmä Liian paksu perhoseksi lauantaina ja sunnuntaina kello 15. Esitykset ovat tällä hetkellä loppuunvarattuja.
Urheilu
Kontiolahdella järjestetään viikonloppuna ampumahiihdon gp-kilpailut, joissa mukana ovat Suomen parhaat ampumahiihtäjät. Ohjelmassa on pikamatka sekä lauantaina että sunnuntaina kello 11.
Joensuun Kiekko-Pojat kohtaa jääkiekon Mestiksen ottelussa Forssan Palloseuran. Ottelu alkaa Outokummun jäähallissa perjantaina kello 18.30.
Josba kohtaa salibandyn Divarin ottelussa helsinkiläisen M-Teamin. Ottelu pelataan Motonet-areenassa lauantaina kello 17.
Joensuun areenassa järjestetään nimeä Joensuu Night Run kantava 12 tunnin juoksukilpailu. Lähtö on lauantaina kello 20 ja maaliin juoksijat saapuvat sunnuntaina kello 8.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi