play

Kontiolahden kuntaan pettynyt Ilpo Saarelainen jättää valtuuston – "Oli osaltani virhe lähteä politiikkaan"

Puheenjohtaja Ilpo Saarelainen marssi ulos valtuustosalista viime joulukuun kokouksen päätteeksi.

Puheenjohtaja Ilpo Saarelainen marssi ulos valtuustosalista viime joulukuun kokouksen päätteeksi. Kuva: Suvi Palosaari

Suvi Palosaari, Jani Leinonen

Keskustan Ilpo Saarelainen jättää Kontiolahden valtuuston ja politiikan kokonaan ensi vuoden kuntavaaleissa. Saarelainen on ollut Kontiolahden kunnanvaltuutettuna seitsemän vuotta eli vajaat kaksi valtuustokautta. Vuonna 2019 Saarelainen pyrki myös eduskuntaan keskustan riveistä.