Mopoilija pakeni poliisia pellolle Rääkkylässä, huumekuski jäi kiinni Kesälahdella
Pohjois-Karjalassa tapahtui useita liikennerikoksia perjantai- iltana ja sitä seuranneena yönä.
Kesälahdella autoilija pakeni poliisia hieman ennen puolta yötä. Poliisipartio yritti pysäyttää autoa, mutta kuljettaja lähti pakenemaan ylinopeutta. Poliisin mukaan tämä ajoi vaarallisesti liikennemerkeistä ja -säännöistä välittämättä.
Lopulta poliisi sai miehen pysäytettyä. Tätä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon oikeudetta kuljettamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Rääkkylässä puolestaan mopoilija ajoi poliisia karkuun. Mopoilija pakeni poliisi reilua ylinopeutta ja liikennesäännöistä välittämättä. Pako jatkui pellolle, jossa poliisi sai kuljettajan kiinni. Mopon epäillään olevan rakenteellisesti muutettu siten, että se on moottoripyörä ja kuljettajaa epäillään törkeän liikenneturvallisuuden lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lieksassa autoilija ja sähköpotkulautailija törmäsivät Asemakadun ja Mönninkadun risteyksessä perjantaina iltapäivällä. Kumpikaan ei loukkaantunut tapahtuneessa, mutta autoon tuli naarmuja. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Juuassa tapahtui risteyskolari, kun autoilija tuli kärkikolmion takaa risteykseen ja törmäsi suoraan ajaneeseen autoon. Molemmat autot vaurioituivat lunastuskuntoon. Toinen osapuolista kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.
Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Joensuussa Ilomantsintiellä autoilija kaahasi törkeää ylinopeutta perjantai-iltana. Auton nopeudeksi mitattiin 110 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 60 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi