Kolilla koko ikänsä samoillut Irja Tanskanen, 59, muistaa, kuinka kävijämäärät räjähtivät 2000-luvun alussa – "Oppaat laihtuivat muutaman kilon"
Luonto on ollut aina Tanskaselle tärkeä, varsinkin sienestys ja marjastus. Ruoka on yhä Tanskaselle iso elementti opastuksissa. Kuva: Minna Raitavuo
Kun kohta 30 vuotta asiakkaita Kolin kansallismaisemissa kierrättänyt Irja Tanskanen, 59, aloitti ohjelmapalveluyrityksensä 90-luvulla, suurin osa kansallispuiston kävijöistä oli kotimaisia. Yrityksiä oli alueella vähemmän, ja luontokeskus Ukkoa ei ollut vielä olemassa.