Nurmeslainen Juulia Lyyluoma, 29, retkeilee ja vaeltaa yksin koirien kanssa – "Tajusin, että jos jään odottamaan seuraa, en ehkä pääse ikinä sinne, minne haluan"

Ei enää koskaan yhtäkään yötä teltassa, ei ikinä! Näin ajatteli nyt 29-vuotias Juulia Lyyluoma lapsena elämänsä ainoan partioleirin jälkeen. Lukiossa kiteeläisnuori haaveili muutosta Helsingin sykkeeseen, retkeily ei kiinnostanut tippaakaan. Lisäksi hän haaveili koirista.

– Viisi vuotta sitten asuin ja opiskelin Joensuussa. Silloinen poikaystäväni oli kiinnostunut metsästyksestä ja päädyimme hankkimaan käyttölinjaisen mäyräkoiran. Tahvon kanssa lenkkeillessä huomasin ajautuvani yhä useammin metsiin ja nauttivani siitä yllättäen valtavasti.

^Kuhasalosta muodostui nopeasti yksi Lyyluoman lempipaikoista Joensuussa, ja Tahvon sekä vuotta myöhemmin mukaan tassutelleen Urpon kanssa tuli koluttua kaikki mahdolliset luontopolut Joensuun lähitienoilla.

Metsässä lenkkeilystä tuli yhä enemmän retkeilyä, ja mielessä alkoi kyteä ajatus vaeltamisesta. Samalla kuitenkin yksin metsässä yöpyminen pelotti. Entä jos itselle tai koirille sattuisi jotain, eikä kukaan olisi auttamassa?

– Lähipiirissäni ei koskaan ollut muita retkeilystä kiinnostuneita. Tajusin lopulta, että jos minä jään odottelemaan, että joku minun kanssani lähtee, niin en minä varmaan ikinä pääse sellaisille retkille, joille haluan nyt.

Lyyluoma osti halvan teltan ja alkoi suunnitella yhden yön ja 25 kilometrin patikkaretkeä Patvinsuolle. Samalla hän vielä mietti, mihin hän oikein oli ryhtymässä. Opiskelukaverin kannustuspuhe jäi mieleen: "Menet vain sinne ja jos et tykkää, ei sinun tarvitse mennä sinne enää ikinä uudestaan."

– Takaisin tultuani totesin, että hei, minä selvisin tästä! Minä kannoin tavarat metsään ja kannoin ne vielä sieltä poiskin, minulla oli koirat mukana ja minä yövyin metsässä. Eikä mitään sattunutkaan! Se oli mahtava tunne.

^Patvinsuolta mukaan tarttunut itseluottamus kannusti lähtemään vielä samana kesänä yksin Lappiin. Kerran Juulia Lyyluoma oli jo pohjoisessa koirien kanssa käynytkin, mutta silloin reissussa oltiin isommalla porukalla eikä siihen sisältynyt ulkona yöpymistä.

– Pakkasin koirat ja kamat autoon ja lähdin matkaan. Auto toimi tukikohtana, nukuin koirien kanssa teltassa ja päivisin retkeilimme. Kävimme Riisitunturilla ja Sallassa. Koko reissusta tuli tosi voimaantunut fiilis.

Viimeiset kaksi ja puoli vuotta Lyyluoma on asunut Nurmeksessa, jonne hänet veti nimenomaan luonnon läheisyys ja hyvät retkeilymahdollisuudet. Tunnin ajomatkan päässä kotoa on vieläpä kolme kansallispuistoa: Koli, Tiilikkajärvi ja Hiidenportti.

– Lomia suunnitellessa ensimmäinen kysymys on aina, että minne kauemmas voisin lähteä retkeilemään tällä kertaa. Ulkomaanreissuilla en ole koskaan käynyt, paitsi Norjassa retkeilemässä. Sukulaisvierailut ehtii hoitaa sitten vaikka pitkinä viikonloppuina, Lyyluoma naurahtaa.

^{Yksin retkeily} on opettanut ainakin sen, että yksin pärjätäkseen on toisaalta uskallettava luottaa kanssaihmisiin. Kun retkeilee suosituilla reiteillä, ei apu lopulta yleensä ole kovin kaukana. Ja taukopaikoilla on muutenkin mukava rupatella.

Aina välillä vastaan tulee joku, joka kysyy, miten Lyyluoma on uskaltanut yksin lähteä. Tai jopa, miten hän on naisena uskaltanut yksin lähteä, ihan kuin se asiaan vaikuttaisi. Kyllä kuka tahansa pärjää, kun ottaa asioista selvää. Ja menee turvallisuus edellä.

– Pitää muistaa myös se, ettei retkeily ole kilpailu kenenkään kanssa. Se on se hetki, jonka viettää itsensä kanssa ja itseään varten. Ei kannata lähteä suorittamaan, vaan nauttimaan.

^{Toisaalta Lyyluoma} kertoo nauttivansa myös siitä, kun pitkän ja ehkä toisinaan hieman tuskaisenkin taipaleen jälkeen saavuttaa vihdoin määränpään. Silloin voi vaikka istahtaa vähäksi aikaa katsomaan kaunista luontomaisemaa ja miettiä, miten onnellisessa asemassa on, kun on päässyt tänne ja saanut nähdä tämän.

– Ilman Tahvoa ja Urpoa en ehkä koskaan olisi löytänyt tätä retkeilyiloa. Ehkä olisin muuttanut sinne Helsinkiin ja viettäisin nyt aikani kiireisessä asvalttiviidakossa aivan tietämättömänä siitä, kuinka luonnon rauhassa aikakin pysähtyy.