Suvivirsi laulettiin kauniisti Joensuun Laulurinteellä – Näin tapahtumaa on suunniteltu koko vuosi
Suomen suven avaus järjestetään tänään Joensuun Laulurinteellä kello 18 alkaen. Karjalainen näyttää tapahtuman suorana lähetyksenä verkkosivuilla ja tapahtuman voi myös kuunnella Karjalainen Sykkeellä. Kuva: Mikko Makkonen
Monituhatpäinen lapsikuoro kajauttaa Joensuun Laulurinteellä tänään perjantai-iltana Suvivirren sekä joukon muita lauluja.
Suomen suven avaus -tapahtuma alkaa kello 18.
Vajaan tunnin mittainen tapahtuma on vuosittainen iso puristus Joensuun kouluissa. Karhunmäen koulun rehtori Timo Nykänen kertoi perjantaiaamuna Karjalainen Sykkeellä Harri Kolehmaisen haastattelussa, kuinka tapahtuman valmistelu aloitetaan aina hyvissä ajoin.
– Se alkaa jo syksyllä kun työryhmä kokoontuu. Silloin lyödään lukkoon jo tapahtuman ohjelmisto ja kartoitetaan, onko kaikista kappaleista orkesterisovitukset.
Jo syksyn puolella alkaa myös tapahtumassa vierailevan artistin etsintä. Tänä vuonna Laulurinteellä esiintyvät Eemeli Nissi ja Aleksi Nissi. Joensuulaislähtöinen Eemeli Nissi tuli tunnetuksi The Voice of Finlandista.
Kevään puolella helmikuussa maakunnan koulut saavat kutsut osallistua tapahtumaan. Joensuulaiskoulut osallistuvat tapahtumaan automaattisesti vuosittain.
Kun tiedetään, kuinka paljon osallistujia on, alkaa jo kevättalvella myös koululaiskyytien järjestelyt, sillä tuhannet lapset on kuljetettava toukokuun viimeisenä päivänä Laulurinteelle samaan aikaan.
Maaliskuun lopussa koulut saavat myös harjoittelumateriaalin.
– Kouluilla on huhti-toukokuu aikaa harjoitella näitä lauluja harjoittelumateriaalin kanssa, Nykänen kertoo.
– On se melkoinen revohka, hän toteaa Karjalainen Sykkeellä.
Karjalainen näyttää tapahtuman suorana lähetyksenä paikan päältä tänään perjantaina kello 17.55 alkaen. Lähetys on vapaasti kaikkien katsottavissa myös ilman tilaajatunnuksia.
Lähetys on kuunneltavissa myös Karjalainen Sykkeellä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi