Timanttiliikkeen ryöstö toi joensuulaiselle Jarille, 50, ensimmäisen tuomion parikymppisenä – Vankilasta pois pysyminen vaatii kovaa työtä

Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 28.12.2022.

Onko vankilan tarkoitus vain rangaista rikoksesta vai estää rikosten uusimista?

Tätä Juuan avovankilassa tällä hetkellä istuva Jari, 50, on miettinyt paljon. Hän on viettänyt aikuisiästään tähän mennessä noin yhdeksän vuotta vankilassa, pääosin suljetuissa laitoksissa. Kun nykyinen rangaistus on suoritettu, on vankilassa kulunut kaikkiaan yli vuosikymmen.

^{Tällä hetkellä} Jari suorittaa elämänsä kolmatta ehdotonta vankeusrangaistusta. Ensimmäisen tuomionsa hän sai 1990-luvulla törkeästä ryöstöstä, vuosina 2014 ja 2020 hänet tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta. Tässä jutussa Jari esiintyy pelkällä etunimellä, jotta tuomiot eivät vaikeuttaisi hänen vapautumisen jälkeistä elämäänsä.

Välillä Jari on kallistunut uskomaan, että vankeusaikana halutaan tukea vapautumista ilman uusia rikoksia. Toisinaan on tuntunut, että vankila on olemassa vain rangaistuksen istumista varten eikä siviilielämän tukeminen kiinnosta.

2000-luvun rikokset Jari teki osana järjestäytynyttä rikollisuutta, mikä on osaltaan vaikeuttanut esimerkiksi avovankilaan pääsyä. Juuri järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvien tiukka kohtelu on saanut Jarin ajattelemaan, että ainakin jengirikollisia on tarkoitus vankilassa vain rangaista – palataan tähän tarkemmin hieman myöhemmin.

^{Jarin nykyinen} tuomio päättyy huhtikuussa 2024. Sen jälkeen hän ei halua vankilaan enää päätyä.

– Minulla on 50 mittarissa, en halua enää yhtään kesää viettää vankilassa. Elämää on jäljellä rajallisesti, Jari sanoo.

Vapautuessaan Jari on 51-vuotias. Tilastollisesti hänellä on ikänsä vuoksi aiempaa huomattavasti paremmat mahdollisuudet olla päätymättä enää uudelleen vankilaan.

Varmimmin vankilaan palaavat Suomessa nuoret sekä ne, jotka ovat olleet vankilassa useasti ennenkin. Esimerkiksi vuonna 2016 vapautuneista alle 21-vuotiaista vangeista 83 prosenttia syyllistyi uuteen rikokseen viiden vuoden sisällä. Yli 50-vuotiailla uusimisprosentti oli vain 33.

^{Mitä vankeusaikana} pitäisi sitten tapahtua, jotta ihminen ei pian löytäisi itseään uudestaan laitoksesta?

Yksittäistä taikatemppua uusintarikollisuuden vähentämiseen ei ole – jos olisi, se olisi varmasti jo tehty, sillä ihmisten pitäminen vankilassa on kallista. Vuorokausi suljetussa vankilassa maksaa reilusti yli 200 euroa vankia kohti, ja eniten vankeja on juuri suljetuissa vankiloissa.

^{Skotlantilaisen Glasgow'n} yliopiston kriminologian ja sosiaalityön professori Fergus McNeill on tutkinut rangaistusjärjestelmien vaikutusta ja keinoja uusintarikollisuuden vähentämiseksi. Lähtökohtaisesti vankila ei McNeillin mielestä koskaan helpota ihmisen yhteiskuntaan sopeutumista, koska se laitostaa ja aiheuttaa esimerkiksi asunnon ja työpaikan saamista vaikeuttavan sosiaalisen leiman vuosiksi.

Keskeistä uusintarikollisuuden vähentämisessä on McNeillin mukaan kuitenkin se, että ensin ymmärretään, miksi ihminen tekee rangaistuksesta huolimatta rikoksia uudelleen ja uudelleen. Syyt ovat moninaisia, mutta monia yhdistää kokemus yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä.

^{Taustalla voi} olla jo lapsuudessa alkaneita vaikeuksia, päihdeongelmia tai mielenterveysongelmia. Jos kerta toisensa jälkeen kokee, ettei saa yhteiskunnalta apua vaan rangaistuksia, katoaa luotto järjestelmään – silloin osa alkaa noudattaa muita kuin yhteisiä sääntöjä.

– Rangaistuksen pelotevaikutus esimerkiksi ylinopeudessa voi toimia keskiluokkaiseen ihmiseen, jolla on jotain menetettävää. Mutta jos ajat jo varastetulla autolla, eivät sinua kiinnosta sakot, McNeill havainnollistaa.

Kaikkiaan vankeusajan tuen pitäisi olla McNeillin näkemyksen mukaan yksilöllistä, ei kaikille kaavamaisesti samaa.

Hän on tutkinut tuomittujen kokemuksia muun muassa Distant Voices -projektissa, jossa tuomitut itse ovat päässeet kuvailemaan eri keinoin rangaistusajan kokemuksiaan. Niissä nousee esiin tunne hukkumisesta kasvottomaan järjestelmään – rikoksesta tuomittua ei nähdä enää ihmisenä vaan toimenpiteiden kohteena.

– Vaikuttavien toimien pitäisi kuitenkin olla aina kaksisuuntaisia. Ei voida ajatella, että vain vangin pitää muuttua, vaan myös järjestelmän pitää tarvittaessa muuttua.

^{Kaikki vangit} eivät ole taustaltaan huono-osaisia eikä vaikeakaan tausta oikeuta rikoksiin. Taustatekijät on silti ymmärrettävä, jotta tilanteeseen voidaan puuttua, McNeill korostaa.

– On helppoa haluta, että rikoksia tehneille tapahtuu pahoja asioita. Se on luontaista kostonhimoa. Vankeinhoitoa pitää miettiä kuitenkin ennemmin sen kautta, mitä haluamme ihmisten saavuttavan kuin mitä koemme heidän ansaitsevan, McNeill toteaa.

Suomessakin vangeilla on keskimääräistä kansalaista enemmän päihdeongelmia, terveysongelmia ja koulutuksen puutetta. Esimerkiksi Pyhäselän suljetun vankilan vangeista noin kahdeksalla prosentilla ei ole peruskoulun päättötodistusta ja noin 60–70 prosenttia on ilman perusopetuksen jälkeistä tutkintoa.

– Jossain kohtaa yhteiskunnan seulasta on pudottu, jos aikuinen ei ole käynyt peruskoulua. Vankila on aika lailla viimeinen pysäkki ihmisen elämässä, apulaisjohtaja Sanna Tahvanainen kertoo Pyhäselän vankilassa rangaistustaan suorittavien taustoista.

^{Polvijärvellä lapsuutensa} viettänyt Jari pääsi peruskoulusta läpi, vaikka hyvin koulu ei miehen mukaan mennytkään.

Ammattikoulusta Jari valmistui putkiasentajaksi ja pääsi muutamaksi kuukaudeksi alan töihin, kunnes työpaikka teki konkurssin. Armeijan jälkeen edessä oli työttömyys, ja sillä välin kun Jari oli varusmiespalveluksessa, vanha kaveriporukka oli alkanut tehdä rikoksia.

Parikymppisenä hän oli mukana timanttiliikkeen ryöstössä Helsingissä ja sai ensimmäisen tuomionsa.

– Minun kavereissani on aina ollut rikoksia tekeviä ihmisiä. Itse jätin kioskimurtovaiheen väliin ja siirryin suoraan järeämpiin rikoksiin, Jari toteaa.

^Ensikosketus suljettuun vankilaan on painunut Jarin mieleen.

– Minut vietiin vanhaan Katajanokan vankilaan Helsingissä, ja kun menin sinne sisälle, minulla jäi jalkapohjat kiinni pikilattiaan sellissä, kun oli kesäkuuma. Seuraava hämmästys oli, kun rupesin ihmettelemään, ettei täällä ole vessaa. Sellin nurkassa oli puulaatikko, jonka kannen avasin. Siellä oli sanko puolillaan ulostetta. Se jäi mieleen ja mietin, mihin tässä on tultu, Jari muistelee.

Muistosta huolimatta vankila oli Jarin mukaan nuorelle miehelle tuossa kohtaa hyvä paikka. Se pysäytti miettimään, ja vapautumisensa jälkeen Jari kertoo eläneensä ilman rikoksia yli vuosikymmenen.

– Tein töitä, harrastin kamppailulajeja ja maksoin tuomiossa tulleita korvauksia ulosoton kautta. Joku toinen olisi ostanut niillä rahoilla omakotitalon.

2010-luvun alussa rikollinen elämä alkoi kuitenkin taas kiinnostaa.

– Tuli turhautuminen, että eikö elämässä ole kuin työnteko. Ajattelin kerätä ylimääräistä taskurahaa, Jari kertoo.

Tuomion törkeästä huumausainerikoksesta Jari sai vuonna 2014. Edessä oli jälleen muutto vankilaan.

^{Enää vankilassa} ei ollut vastassa ämpärivessoja. Silti Jarin kokemukset vankilasta 2000-luvulla ovat olleet osin huonompia kuin ensimmäisen tuomion aikaan.

Varsinkaan vuonna 2014 tulleen tuomion vankila-aika ei saa Jarilta kiitoksia. Hän istui tuomionsa törkeästä huumausainerikoksesta vuoteen 2017 asti kokonaan suljetussa laitoksessa, koska hänellä on merkintä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuulumisesta.

– Ellen olisi viime tuomiollani ollut JR-vanki, olisin käytökseni ja toimintani perusteella taatusti päässyt avotaloon, koevapauteen ja siviilityöhön. Voi olla, että jos edellinen tuomio olisi mennyt noin, ei tätä uutta vankilareissua välttämättä olisi tullut, Jari uskoo.

^{Edellisen tuomionsa} aikaan Jari ei suostunut vaatimukseen, että edetäkseen kohti avolaitosta hänen pitäisi katkaista välit jengiin. Siksi koko tuomio kului suljetussa vankilassa.

– Suhtauduin siihen kiristyksenä. Vapauduin sitten 150 euroa käteistä rahaa taskussa Sukevan vankilasta. Kyllä silloin vankilasta lähti katkera mies.

Jari korostaa, että vaatimus välien katkaisemisesta järjestäytyneeseen rikollisuuteen vaatii monelta kaikkien vankilan ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden katkaisua.

– Kaikki tarvitsevat viimeistään vapautuessaan jonkinlaista apua vankilan ulkopuolella olevilta. Kun yhteydenpidon kaikkiin joutuu katkaisemaan, ei ole saatavilla taloudellista tai muutakaan apua siviiliasioiden hoitoon, puhumattakaan ystävyyssuhteista, Jari pohtii.

Jari ei usko, että nykyinen käytäntö toimii uusintarikollisuuden vähentämisessä ainakaan jengirikollisuuden osalta. Hän ennakoi, että vaikutus voi olla täysin päinvastainen.

– 5–10 vuoden päästä vankiloissa on järjestäytyneen rikollisuuden osastoja tuplamäärä, eikä niillä olevien vankien mahdollinen viranomaisviha ole ainakaan vähentynyt.

^{Yksi ero entiseen} vankeusaikaan on Jarin mukaan se, että vankeja koskeva päätöksenteko on hänen kokemuksensa mukaan siirtynyt etäämmälle.

Jos vielä 1990-luvulla läheltä vankia seurannut vankilan työntekijä pystyi suosittamaan vaikkapa avolaitokseen siirtoa, nykyisin siirrot anotaan kirjallisesti eikä ratkaisua tehdä vankilassa vaan Rikosseuraamuslaitoksen aluekeskuksissa.

Päätöksenteon kriteerit ovat luultavasti yhtenäisempiä, mutta vangille hakemusten teko ja vastausten odottaminen aiheuttavat epävarmuutta.

– Epätietoisuus on pahinta. Pitäisi olla selkeämpi suunnitelma, että kun teet näin, voit tuossa kohdassa tuomiota päästä esimerkiksi avotaloon. "Ehkä" on vaikea sana monelle, vangit ovat kohtalaisen lyhytjänteistä sakkia, Jari sanoo.

^Vangeille laaditaan rangaistuksen alussa rangaistusajan suunnitelma.

Siinä määritellään, mitä asioita vanki haluaa vankeusaikana saavuttaa ja millä keinoilla.

Moni aloittaa rangaistusajan suunnitelmansa toteuttamisen päihdekuntoutuksesta. Rangaistusaikaan voi kuulua myös erilaisia keskusteluja esimerkiksi omista arvoista ja toiminnasta sekä arkielämän taitojen opettelua.

– Vankilaan tuleminen on ihmiselle aina kriisi. Ennen kuin on voimavaroja tavoitteelliseen työskentelyyn, täytyy tilanne saada jotenkin vakautettua, Tahvanainen muistuttaa.

Vankila-aikana voi myös opiskella tai osallistua työtoimintaan. Pyhäselän vankilassa erikoispiirteenä on, että siellä voi käydä lukio-opintoja, peruskoulua tai osallistua tutkintoon valmentaviin opintoihin lähiopetuksena.

– Kun tavoite on yhteiskuntaan kiinnittyminen, koulutus ja opiskelutaitojen opettelu ovat keskeisiä, mikäli opinnot ovat jääneet kesken, Tahvanainen painottaa.

Vaikka vankiloissa on monenlaisia vaihtoehtoja tuesta, mitään sujuvien ja aina saatavilla olevien palveluiden paikkoja ne eivät ole. Vastaanotoille voi joutua jonottamaan siinä missä muuallakin.

– Selkeä tarve olisi kuntouttavalle toiminnalle ja henkilöstölle. Tässäkin talossa menisi useampi psykologi ja päihdeohjaaja lisää, Tahvanainen sanoo.

^{Jarin toive} on, että rangaistusajan suunnitelmassa painotettaisiin nykyistä enemmän työtoiminnan ja opiskelun merkitystä. Hänen kokemuksensa on, että vankiloiden toiminnoissa korostuvat erilaiset keskustelut, ja työtoiminta on listassa viimeisenä.

– Työtoiminta on laskenut 1990-lukuun verrattuna kuin lehmän häntä, hän sanoo.

– En sano, että keskusteleminen olisi turhaa, mutta pelkästään se ei auta. Se voi saada vangin ajattelemaan, että vapautumisen jälkeen tulee elämään hyvää elämää, mutta jos vapaudut työttömäksi ja toimettomaksi, hyvät ajatukset todennäköisesti jossain kohtaa unohtuvat.

Myös sillä on Jarin mielestä merkitystä, mitä vankeusajan työtoiminta sisältää: puhdetöitä vai oikeassa työelämässä tarvittavia taitoja.

Pyhäselässä Jari esimerkiksi teki työtoiminnassa pihatöitä, Juuassa tarjolla olisi Puolustusvoimien telttojen paikkausta. Jari uskoo, että lähempänä aitoja töitä oleva työtoiminta motivoisi vankeja enemmän ja voisi antaa myös valmiuksia siviilielämään.

– Työ tekee hyvää itsetunnolle, oikeutat sillä paikkasi. Sillä pärjää pitkälle, Jari uskoo.

Myös professori Fergus McNeill painottaa, että vankila-ajan toiminnassa pitäisi ottaa huomioon työmarkkinat.

– Esimerkiksi työmarkkinoiden tarpeet huomioiva ammatillinen koulutus on hyödyllistä, McNeill sanoo.

^{Nykyinen rangaistusaika} Jarilla on kaikesta huolimatta sujunut oppikirjan mukaan.

Rikosseuraamuslaitoksen tarkoitus on, että ihannetilanteessa vapautuminen tapahtuu asteittain: ensin siirrytään suljetusta vankilasta avolaitokseen, sitten valvottuun koevapauteen ja lopuksi vapaudutaan kokonaan. Tällä reitillä Jari on nyt avovankilavaiheessa.

– Tämä on ollut aika hyvä aikajana: eristys tutkintavankeudessa, suljettu vankila, avolaitos jalkapannan kanssa ja sitten aikanaan koevapaus. Ei sekään oikein olisi, jos kuukauden päästä tuomiosta olisit siviilitöissä kuin aina ennenkin, Jari pohtii.

Avovankila mahdollistaa paljon suljettua laitosta enemmän: Jari esimerkiksi käy omalla autollaan päivittäin töissä Joensuussa.

^{Keskeinen ero} nykyisessä tuomiossa edelliseen verrattuna on se, että nyt Jari on motivoitunut lopettamaan rikosten teon.

Hän kertoo katkaisseensa välinsä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

– Jos oma motivaatio puuttuu, työkaluja on turha tarjota. Sen verran raskas tie tämä on, etten kuitenkaan ihmettele, etteivät kaikki sitä jaksa tehdä, Jari sanoo.

Samaa korostavat niin Fergus McNeill kuin Sanna Tahvanainen: kaiken keskiössä uusintarikollisuuden estämisessä on henkilökohtainen motivaatio.

– Päätöstä muutokseen sitoutumiseen ei voi tehdä kuin ihminen itse, Tahvanainen sanoo.

Toisaalta kun motivaatio on kunnossa, kuka tahansa voi lopettaa rikosten teon olosuhteiden ollessa kunnossa, McNeill uskoo.

– Sosiaalityöntekijänä ollessani valvoin yhtä tuomittua, joka oli tappanut viisi ihmistä. Hän pärjäsi hyvin vapaudessa. Haluan uskoa, että ihmiset pystyvät muuttumaan kuolemaansa saakka McNeill toteaa.

^{Jarilla todellinen} testi on edessä huhtikuussa 2024, jolloin nykyinen rangaistus päättyy.

Joskus motivaatiosta huolimatta vanha elämä vetää takaisin mukaansa, jos siviilissä odottavat entiset ympyrät.

Jarin luottamus oman rikoshistoriansa katkeamiseen on kuitenkin vahva – siitäkin huolimatta, että edessä on jälleen ulosottovelkojen maksaminen edellisen tuomion jäljiltä.

– Töitä joutuu tekemään, mutta se ei haittaa. Jos pysyn terveenä, minulla on toimintakuntoista aikaa vielä 20 vuotta. En halua käyttää niitä vankilassa.