Sari Essayah valittiin Joensuussa KD:n presidenttiehdokkaaksi, Pohjois-Karjalan piiriltä vahva tuki – "Hän jos kuka haluaa edistää meidän asiaamme"
Kristillisdemokraattien puoluekokous valitsi puheenjohtaja Sari Essayahin puolueen presidenttiehdokkaaksi sunnuntaina Joensuussa. Kristillisdemokraattien puoluehallitus esitti torstaina yksimielisesti Essayahia puolueen ehdokkaaksi.
Puhuessaan valinnan jälkeen Essayah sanoi maan tarvitsevan näkemyksiä ja visioita, jotka yhdistävät suomalaisia kansalaisten jakamisen sijaan. Essayah kertoi haluavansa olla presidentti, jonka erilaisista taustoista tulevat suomalaiset voivat kokea omakseen.
Essayah on neljännen kauden kansanedustaja Pohjois-Savosta. Hän toimii Petteri Orpon (kok.) hallituksessa maa- ja metsätalousministerinä.
Lisäksi puoluekokous ei sunnuntaina hyväksynyt sääntöuudistusta, joka olisi poistanut Raamattu-sanan puolueen säännöistä. Asia palautettiin valmisteluun.
Puoluekokous käsitteli sunnuntaina 39 aloitetta. Kuvassa Elsi Juupaluoma ja Peter Östman. Kuva: Lari Lievonen
Peter Östman Joensuussa sunnuntaina. Kuva: Lari Lievonen
Sokos Hotel Kimmelissä pidettyyn puoluekokoukseen osallistui viikonlopun aikana reilu 500 ihmistä. Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Jasmin Pyöriäinen kehuu viikonlopun olleen lämminhenkinen. Pyöriäisen mukaan osallistujamäärä ylitti odotukset koronapandemian etätapaamisten jälkeen.
– Viikonlopussa korostui turvallinen ja avoin demokraattinen keskustelu. Siitä iloitsen nyt tässä tilanteessa, Pyöriäinen sanoo.
Joensuussa pidetty kokous oli Pohjois-Karjalan piirille mahdollisuus pitää Itä-Suomen asioita esillä kansanedustajien sekä maa- ja metsätalousministerin kuullen. Viikonlopun aikana keskusteltiin itäsuomalaisille tärkeistä kysymyksistä, kuten logistiikasta, maahanmuutosta ja investoinneista. Esimerkiksi lentoliikenne maakuntiin puhutti puolueväkeä.
Pyöriäinen sanoo koko Pohjois-Karjalan piirin asettuvan presidenttiehdokas Sari Essayahin taakse. Piiri tulee tekemään myös paljon töitä vaalikampanjan eteen.
Hän toteaa Essayahin olleen uskollinen vierailija täällä päin, joten hänet tullaan vielä todennäköisesti näkemään Joensuussa tulevina kuukausina.
Viime presidentinvaaleissa puolue ei asettanut omaa ehdokasta, vaan asettui tukemaan Sauli Niinistöä. Se oli Pyöriäisestä perusteltua, mutta poikkeuksellista. Nyt hänestä ainoa oikea vaihtoehto oli asettaa oma ehdokas.
Pyöriäisen mukaan oli päivänselvää, että Essayahin ehdokkuudella oli puolueväen keskuudessa laaja tuki. Ennätyspitkät hallitusneuvottelut ja kesän rasismikohut ovat pitkittäneet valintaprosessia, ja siksi ehdokkuuden vahvistamista oli odotettu kauan.
Puoluekokoukseen osallistui noin 500 ihmistä. Kuva: Lari Lievonen
Pyöriäisen mielestä on merkittävää, että presidenttikisassa on mukana itäsuomalainen ehdokas.
– Vaikka Essayah on nähnyt monia vallan tasoja Euroopan parlamentista lähtien, ei hän ole koskaan unohtanut kotiseutua. Hän jos kuka haluaa edistää meidän asiaamme täällä Itä-Suomessa.
– Lisäksi hänellä on nyt näköalapaikka maa- ja metsätalousministerinä, mikä palvelee erityisesti tämän alueen ihmisiä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi