play

Hämmentävä kokonaisuus soratietä, umpeenkasvaneita polkuja ja yksi järvimaisema – Valamo–Lintula-vaellus on aivan omanlaisensa elämys, katso kuvat ja video reitin varrelta

Iso Varislampi tarjoaa vaelluksen hienoimmat maisemat. Lammen viertä kulkiessa matka taittuu huomattavasti soratietä kevyemmin.

Iso Varislampi tarjoaa vaelluksen hienoimmat maisemat. Lammen viertä kulkiessa matka taittuu huomattavasti soratietä kevyemmin. Kuva: Minna Raitavuo

Heini Pitkänen

Kaksi luostaria, 18 kilometriä ja Pyhät polut -kylttejä. Valamosta Lintulan nunnaluostariin kulkeva reitti tarjoaa matkalaiselle vaellettavaa koko päiväksi. Toimittaja ja kuvaaja lähtivät selvittämään, millainen reitti Heinävedelle on viitoitettu.

Valamon luostarissa riittää elämää – matkailijat ihailevat luostarin tiloja, infosta myydään matkamuistoja sekä viiniä, ja bussilastilliset eläkeläisiä jonottavat ravintolaan lounaalle. Nuori pariskunta pyytää ottamaan kuvan mosaiikki-ikkunan edessä.

Infosta saa kartan alueesta. Tärkeämmäksi työkaluksi reissulla nousee kuitenkin työntekijöiden vinkkaama Vaeltajakartta-sovellus, jolla matkan etenemistä voi seurata reaaliajassa.

Alku on hankalaa. Kunnollista polkua ei maasta löydy, vaan matkaa tehdään miltei umpimaastossa kasvien kanssa taistellen.
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Matkan ensikilometrit taittuvat autotietä pitkin kävellessä luostarin hautausmaalle.

Varsinaisen vaellusreitin alkuun päästäkseen on kuljettava hautausmaan läpi. Tähyilyn tuloksena metsän reunasta erottuvat keltaiset reittimerkinnät. Alkumatka kuljetaan samaa matkaa kuin lyhyempi, kolmen kilometrin mittainen vaellus. Muuten Valamosta Lintulaan kulkeva reitti on merkitty sinisellä.

Alku on hankalaa. Kunnollista polkua ei maasta löydy, vaan matkaa tehdään miltei umpimaastossa kasvien kanssa taistellen. Opasteet katoavat välillä kasvillisuuden sekaan.

Vaellus Valamosta Lintulaan ei päästä kulkijaa helpolla. Maasto on osin hyvin umpeenkasvanutta.

Vaellus Valamosta Lintulaan ei päästä kulkijaa helpolla. Maasto on osin hyvin umpeenkasvanutta. Kuva: Minna Raitavuo

Vaeltajakartta on hyödyllinen sovellus vaellukselle, se näyttää kulkijan sijainnin reitillä. Apin voi ladata ilmaiseksi sekä Appstoresta että Google playsta.

Vaeltajakartta on hyödyllinen sovellus vaellukselle, se näyttää kulkijan sijainnin reitillä. Apin voi ladata ilmaiseksi sekä Appstoresta että Google playsta. Kuva: Minna Raitavuo

Kahta luostaria yhdistävän reitin voi aloittaa kummasta päästä haluaa.

Kahta luostaria yhdistävän reitin voi aloittaa kummasta päästä haluaa. Kuva: Minna Raitavuo

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Edetessä polkukin alkaa hahmottua maasta. Melko heinikoitunutta ja oksaista polku osin on mutta helpottaa jo kävelyä. Ympärillä kohoaa sekametsää, ja luonnon äänet ympäröivät kulkijaa.

Polku nousee metsästä soratielle. Kummastusta herättävästi poiketaan lyhyt polku maastoon, kunnes täysin samalle tielle palataan takaisin.

Loppukesän vaelluksella kokemattomampikin ulkoilija saa tehokurssin hirvikärpästen mieltymyksiin. Niitä reitillä riittää, milloin repun päällä kohti niskaa ryömimässä, milloin hiusrajaan kovaa vauhtia katoamassa.

Sienestämään samana päivänä ovat lähteneet Merja Laakkonen ja Marja Känninen. Naiset tulevat polulla vastaan iloisesti jutellen. Känninen on paikallinen, joka käy maastossa säännöllisesti.

– Eilen nähtiin niin paljon tatteja täällä kävellessä, että pakko oli tulla hakemaan ne talteen, hän kertoo.

Laakkonen taas on ensimmäistä kertaa mukana.

– Toin hänet tänne hirvikärpästen syötiksi, Känninen nauraa.

Saalista naisille on kertynyt vaikuttava määrä. Sieniä matkan varrella näkyykin runsaasti.

– Kerättiin samalla muutamat pullot maastosta mukaan, eihän ne tänne luontoon kuulu, Laakkonen pohtii energiajuomatölkkiä ja suurta vesipulloa esitellen.

Ongelmitta ei kaksikon retki ole sujunut, auto ja sen avaimet ovat eri puolilla metsää. Kommellus ei kuitenkaan naisia paina, he jatkavat matkaansa naureskellen ja taksikyytiä pohtien.

Merja Laakkonen (vas.) ja Marja Känninen tekevät matkaansa hyvällä mielellä naureskellen. Sienisaaliin saa kulkemaan mukana helposti muovipussissa.

Merja Laakkonen (vas.) ja Marja Känninen tekevät matkaansa hyvällä mielellä naureskellen. Sienisaaliin saa kulkemaan mukana helposti muovipussissa. Kuva: Minna Raitavuo

Polku hahmottuu maastosta pikkuhiljaa alun maaston jälkeen.

Polku hahmottuu maastosta pikkuhiljaa alun maaston jälkeen. Kuva: Minna Raitavuo

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Yksitoikkoinen soratie kattaa hämmentävän suuren osan vaellusreitistä.

Yksitoikkoinen soratie kattaa hämmentävän suuren osan vaellusreitistä. Kuva: Minna Raitavuo

Maisemaltaan hienoin osuus vaellusta alkaa noin neljän kilometrin jälkeen, kun saavutaan pitkospuille. Sekametsä harvenee ympäriltä hiljalleen yksittäisiksi, lyhyiksi männyiksi ja suomaiseksi aukeaksi. Sovelluksen mukaan lähestytään lampimaisemaa.

Pitkospuiden reunalla vastaan tulee rukouspaikka eli hirsiset penkit. Samankaltaisia pysähdyspaikkoja on ripoteltu reitin varrelle muutamia.

Pian horisontista paljastuu luvattu vesistö. Kaislikkojen reunustama iso Varislampi tarjoaa rauhoittavan näkymän reitille. Vaaleat pitkospuut kiertävät rauhaisaa, sinistä vettä, ja ympärillä vallitsee hiljaisuus. Lammen toiselle reunalle on pystytetty levähdyspaikka.

Kuva: Minna Raitavuo

Vaelluksen parasta antia.

Vaelluksen parasta antia. Kuva: Minna Raitavuo

Lammen rantaan on pystytetty myös rukouspaikka, jonka penkillä voi levähtää ja lepuuttaa jalkoja.

Lammen rantaan on pystytetty myös rukouspaikka, jonka penkillä voi levähtää ja lepuuttaa jalkoja. Kuva: Minna Raitavuo

Pitkospuita reitille on rakennettu useaan kohtaan. Metsään tuodut kyltit kertovat, että lahoamisen vuoksi niitä on korjattu kesä- ja heinäkuun aikana.

Kunnostusta kaivataan yhä, sillä säiden piiskaamat pitkospuut tarjoavat päivän aikana useita jännityksen hetkiä. Muutama lankku räsähtää jalan alla rikki, toiset toimivat kiikkulaudan tavoin.

Veden ääreltä matka jatkuu soratietä pitkin tarpoen. Seuraavat kilometrit ovat hämmentävä yhdistelmä autotien viertä ja lyhyitä, metsäisiä pätkiä.

Puolessavälissä matkaa vaeltajia odottaa kota. Suuri hirsinen tila on kutsuva, ja sen taakse on tehty myös huussit. Vieraskirjasta selviää, että Korpi-kodan suojissa on edellisenä yönä jopa nukuttu.

Puita kodassa on valmiina, ja seuraavalle tulijalle kehotetaan vastaavasti hakkaamaan halot odottamaan. Tulen yllä ritilällä paistuu sujuvasti makkara. Muutamia kattiloita löytyy kunnianhimoisempia taukoeväitä valmistaville.

Alapuolelta voit katsella vaellusreitin tunnelmia nuolesta painamalla.

Tauon virkistämillä jaloilla jatkamme jälleen soratielle, jota tällä kertaa kuljetaan pitkään. Sinisiä opasteita saa välillä etsiä, sillä osa on kaatunut tai kadonnut puiden oksien taakse.

Hyvät vaelluskengät tulevat vaelluksellamme tarpeeseen. Kun soratieltä pääsee poikkeamaan metsän siimekseen, ei sielläkään odota helppo maasto. Osa poluista kulkee heinikoituneiden peltojen läpi, osa taas umpimetsän keskellä oksien lävitse.

Hetki kuljetaan myös traktorin mutaisissa jäljissä opasteita etsien.

Metsäisten polkujen ja maalaisteiden värittämän maiseman piristykseksi väliin osuu hieno mäntymetsä. Kun matkaa on tehty noin kymmenisen kilometriä, korkeat puut ja eloisan vihreät saniaiset ja sammal saavat pysähtymään näkymästä nauttimaan.

Pitkospuiden kanssa on oltava tarkkana. Lahonneilla lankuilla kävellessä vastaan tulee sekä jo valmiiksi hajonneita kohtia että oman jalan alla rikki räsähtäviä puita.

Pitkospuiden kanssa on oltava tarkkana. Lahonneilla lankuilla kävellessä vastaan tulee sekä jo valmiiksi hajonneita kohtia että oman jalan alla rikki räsähtäviä puita. Kuva: Minna Raitavuo

Kuva: Minna Raitavuo

Neljän rouvan porukka on vaeltanut saman reitin edellisenä päivänä. Heistä yksi, Riitta Turunen, kertoo vaelluksella nähtyjen sienien vetäneen hänet tänään poluille.

– Matkaa kertyi eilen vielä hieman ekstraa, kun kävin aamulla uimassa ennen retkeä, hän naurahtaa.

Milli-corgi viipottaa polulla emäntänsä edellä täysillä nauttien. Turunen kertoo, että heidän porukkansa eksyi hetkeksi loppumatkasta, kun opasteita ei nähnyt kunnolla.

– Aion itse napata muutaman sinisen kepin ja vien ne kunnolla näkyvään paikkaan tien viereen, hän tuumaa.

Vaikka Turusen suunnitelmissa on antaa kunnalle palautetta reitin kunnosta, arvostaa hän kuitenkin sen tarjoamaa luontoelämystä. Toiveissa on, että matkailijoita löytäisi reitille nykyistä enemmän.

Taukopaikaksi valikoitunut kota ansaitsee kiitosta. Tila on suuri, polttopuita riittää ja halonhakkuu onnistuu sille varatulla kirvellä sujuvasti. Myös huussit lisäävät matkalaisten mukavuutta.

Taukopaikaksi valikoitunut kota ansaitsee kiitosta. Tila on suuri, polttopuita riittää ja halonhakkuu onnistuu sille varatulla kirvellä sujuvasti. Myös huussit lisäävät matkalaisten mukavuutta. Kuva: Minna Raitavuo

Kuva: Minna Raitavuo

Korpi-kodan pöydältä löytyy vieraskirjan lisäksi teetä ja laulukirjoja.

Korpi-kodan pöydältä löytyy vieraskirjan lisäksi teetä ja laulukirjoja. Kuva: Minna Raitavuo

Kenkien alla tutuksi käynyt soratie määrittää pitkälti loppuvaellusta. Sitä pitkin saavutaan Taivallahden kanavalle, jonka padon ylitse reitti vie. Pauhaava vesimassa tuo uudenlaisen äänimaiseman kulkijalle.

Tietä riittää, mutta autoja ei kulje paljoa. Nopeasti sivutaan pieni Varislampi, jonka näkee puiden reunaan pysähtymällä yhdestä kohdasta.

Reitti vie pienen tekolammen ympäri ja voimalan sillan ylitse. Kulkiessa näkee niin omakotitaloja kuin peltoja heinäpaaleineen.

Viimein siniset viitat ohjaavat kääntymään pellon reunasta pois soratieltä. Edessä on lyhyt, hyvin umpeen kasvanut polku läpi heinikon. Pikkuhiljaa metsäksi muuttunut reitti vie puiselle sillalle, jonka toinen reuna on täysin kaiteeton ja avaa näkymän rauhaisalle purolle.

Puron jälkeen jatketaan polkuja ja isompaa hiekkatietä vaihdellen. Kuin varkain saavutaan pihapiiriä muistuttavalle aukiolle, jota ympyröivät erilaiset rakennukset.

Siniset kepit ovat jälleen hukassa, ja pitää hetki arpoa suuntaa. Lopullisen matkan pituuskin jää hieman arvoitukseksi, sillä tien vierellä on päällekkäin kyltit "Valamo 18 km" ja "Valamo 22 km". Aikaa saimme matkaan kulumaan noin kahdeksan tuntia.

Sinisellä merkatut kepit ohjaavat kulkijaa.

Sinisellä merkatut kepit ohjaavat kulkijaa. Kuva: Minna Raitavuo

Puinen, toiselta puolelta avonainen silta on hieno osa vaelluksen viimeisiä kilometrejä.

Puinen, toiselta puolelta avonainen silta on hieno osa vaelluksen viimeisiä kilometrejä. Kuva: Minna Raitavuo

Vaelluksemme maali, Lintulan luostari, kohoaa maisemassa valkoisena.

Vaelluksemme maali, Lintulan luostari, kohoaa maisemassa valkoisena. Kuva: Minna Raitavuo

Lopulta rakennuksien väliin suunnatessa pilkistää Lintulan luostarin katolla kohoava risti – maaliviiva häämöttää! Marjapuskien ja kasvimaan välistä pääsee tarpomaan luostarin luokse.

Hieman kivistävin jaloin ja luostarien ympäristöön tutustunein mielin voi ottaa vaelluksen viimeisen askeleen ja sulkea pihamaan portin takanaan.

Juttu on julkaistu Kägi-kesälehdessä. Koko lehden pääset lukemaan täällä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi