play

Hävittäjä-ässä Oiva "Oippa" Tuominen nousi 4.7.1941 ilmaan Aavarannalta ja pudotti neljä vihollisen pommikonetta vartissa, mutta joutui historiallisen ilmataistelun päätteeksi putkaan – Pyhäselän rantahietikot toimivat jatkosodassa ilmavoimien työkenttinä

Vääpeli Oiva Tuominen nojailee Fiat G.50 -hävittäjään Joensuussa 7.7.1941. Elokuussa 1941 Tuomisesta tuli Ilmavoimien ensimmäinen lentävä ritari, kun hänelle myönnettiin Mannerheim-risti.

Vääpeli Oiva Tuominen nojailee Fiat G.50 -hävittäjään Joensuussa 7.7.1941. Elokuussa 1941 Tuomisesta tuli Ilmavoimien ensimmäinen lentävä ritari, kun hänelle myönnettiin Mannerheim-risti. Kuva: SA-kuva/Harrivirta, H.

Petra Mustonen

Juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 23.7.2021.

Jos Väinö Linna olisi kirjoittanut Tuntemattoman sotilaan konekiväärikomppanian sijaan lentäjien edesottamuksista jatkosodassa, olisi teoksen kuuluisaa alkua tarvinnut muuttaa vain hieman, tähän tapaan: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän antoi vuosien 1939–1941 olla Joensuun seudulla niin vähäsateisia, että Pyhäselän pinta aleni reilusti yli metrin, paljastaen veden alta laajat rantahietikot."

Talvisodan päätyttyä Moskovan rauhaan Suomi oli menettänyt useita lentokenttiä rajan taakse. Varsinaiset lentokentät eivät riittäneet jatkosodassa ilmavoimien tukikohdiksi, vaan niiden lisäksi tarvittiin luonnonkenttiä.

Pyhäselän veden alta paljastuneet rantahietikot aina Ylämyllyltä nykyiselle Laulurinteelle saakka tarjosivat juuri sopivan paikan tällaisille väliaikaisille työkentille.

– Järven pohjahiekka oli niin tiivistä ja kantavaa, että jopa pommikoneet pystyivät nousemaan sieltä ilmaan ja laskeutumaan sinne, Joensuun Ilmasillan puheenjohtaja, sotakamreeri Rauno Suhonen kertoo.

Kenttähuoltojoukkue valmistelee Linnunlahden rantakenttää hävittäjille heinäkuun alun helteessä.

Kenttähuoltojoukkue valmistelee Linnunlahden rantakenttää hävittäjille heinäkuun alun helteessä. Kuva: SA-kuva/Harrivirta, H.

Pojat ihailevat eväsretkellään Lentolaivue 16:n Gloster Gladiatoria Linnunlahden rantakentällä heinäkuussa 1941.

Pojat ihailevat eväsretkellään Lentolaivue 16:n Gloster Gladiatoria Linnunlahden rantakentällä heinäkuussa 1941. Kuva: SA-kuva/Harrivirta, H.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rantahietikot olivat myös sijainniltaan erinomaisessa paikassa lentotoimintaa ajatellen. Rannat olivat täynnä huviloita, maatiloja ja muita rakennuksia, jotka otettiin ilmavoimien majoituskäyttöön. Kaupungin palvelut olivat lähellä.

– Huoltoyhteyksien näkökulmasta rautatien läheisyys oli erityisen tärkeä asia. Junilla tuotiin muun muassa koneiden polttoaineita 200 litran vannetynnyreissä, Suhonen kertoo.

Rauno Suhonen kertoo ilmavoimien toiminnasta Joensuussa

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Joensuun seutu olikin jatkosodassa merkittävä ilmavoimien tukikohta-alue. Kesällä 1941 Onttolan lentokentälle ja Pyhäselän rantakentille sijoitettiin yli puolet ilmavoimien lentokonekalustosta. Rantakentiltä käsin toimi tuolloin niin hävittäjiä, tiedustelukoneita kuin pommikoneitakin.

Kun rintamalinja siirtyi sodan edetessä idemmäksi, hävittäjä- ja tiedustelulentolaivueet siirtyivät rintamalinjan mukana. Pommikoneille sijainti sen sijaan oli edelleen hyvä, sillä niiden toimintamatka on pitkä. Onttolasta muodostui Suomen pommitusilmavoimien päätukikohta.

– Etäisyys rintamalinjoihin tarkoitti ensinnäkin sitä, että täällä oltiin aika hyvin suojassa punailmavoimien hävittäjiltä. Toiseksi se antoi pommikoneille aikaa kerätä korkeutta ennen hyökkäyskohteeseen saapumista, erityisesti keväästä 1943 alkaen suurille Junkers Ju 88 A-4 -syöksypommittajille, Suhonen avaa.

Karjalainen 5. syyskuuta 1939: "Vesi Pielisjoessa ja Pyhäselässä on tällä hetkellä harvinaisen alhaalla, ollen Pielisjoessa eilen 62 sm. normaalia alempana. Se on niin alhaalla, ettei se ole ollut tällä tasollaan 15 vuoteen. Pyhäselän monet lahdet ja lahdelmat ovat melkein kuivana maana, esim. Linnunlahti, Vehkalahti ja Höytiäisen kanavan suun rantamilla voi kuivin jaloin kävellä niillä paikoin, joissa ennen oli runsaasti vettä. Erään Noljakansaaren ja mantereen välillä on niin matalaa, ettei siitä pääse moottorilla eikä veneelläkään. Vesi alkaa loppua Pielisensuun kunnan monista kaivoistakin, esim. Siihtalassa ja Peltolassa ei kaivojen syventäminenkään ole auttanut, kun maaveden saanti riippuu Pielisjoen ja Pyhäselän veden korkeudesta. Vesi alenee yhäkin ja, jollei syksysateita tule, se voi olla 40–50 sm nykyistäkin alempana ensi keväänä. Riippuu ensi talven lumen tulosta ja sen sulamisesta, miten suuri puute vedestä ensi vuoden kevätpuolella on. Tällä hetkellä kaikki seikat viittaavat harvinaisen alhaiseen vedenpintaan lähivesistöissämme ensi keväänäkin."

Heinäkuun alussa vuonna 1941 Joensuun seudulla suorastaan kuhisi suomalaisia ja saksalaisia joukkoja. Karjalan armeijan hyökkäys Laatokan Karjalaan oli alkamassa minä hetkenä hyvänsä.

Välirauhan aikana kaupunkiin rakennetut lisäpommisuojat olivat tulleet tarpeeseen heti jatkosodan ensimmäisenä päivänä, 25. kesäkuuta. Tuolloin kaupunkia oli pommitettu 15 koneen voimin. Kuolonuhreja tuli kolme, ja suurimmat aineelliset vahingot koettiin Niinivaaralla ja Yläsatamakadulla.

4.7.1941 mennessä Joensuuta oli pommitettu jo seitsemän kertaa, ja kaiken kaikkiaan 51 rakennusta tuhoutui tai vaurioitui huomattavasti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Karjalainen 8. heinäkuuta 1941 "Lehtemme rintamakirjeenvaihtajalta. (...) Joensuu on nyt viikon päivät tuntenut sodan läheisyyden. Niinivaaran palaneiden työväenasuntojen rauniot ovat lakanneet savuamasta, mutta venäläisten pommittajien palopommien ohella kylvämä viha kytee jatkuvasti niiden 27 perheen jäsenissä, joiden asunnot ryssä poltti. Toisella puolenkin kaupunkia tuhosi ryssä pommeillaan työväenasuntoja. "Siinä menivät kortilla ostetut niukat elintarpeet", sanoi hammasta purren muuan mies, jonka kodin keittiön pommit olivat tuhonneet. (...) Sotamarsalkka sanoi päiväkäskyssään: "...lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistamme vastaan." Palava Enso ja rajan takaa kuuluvat räjähdykset antavat meidän jo aavistaa, mihin vihollisemme siellä valmistautuvat. Me odotamme vakain mielin käskyä. -Arvo Laro"
Ilmavalvontalottia Kiihtelysvaaralaisen talon katolla tähyilemässä viholliskoneita.

Ilmavalvontalottia Kiihtelysvaaralaisen talon katolla tähyilemässä viholliskoneita. Kuva: SA-kuva/Erkki Lerg

 Pohjois-Karjalassa oli kattava ilmavalvonta-asemien verkosto. Tiedot välitettiin Joensuun kaupungintalon kellarissa sijainneeseen ilmavalvonta-aluekeskukseen, josta annettiin hälytykset.

Pohjois-Karjalassa oli kattava ilmavalvonta-asemien verkosto. Tiedot välitettiin Joensuun kaupungintalon kellarissa sijainneeseen ilmavalvonta-aluekeskukseen, josta annettiin hälytykset. Kuva: SA-kuva/Erkki Lerg

Joensuun seudun ilmatilassa saavutettiin heinäkuun alussa merkittäviä ilmavoittoja. Kovimpaan saavutukseen ylsi vääpeli Oiva "Oippa" Tuominen heinäkuun 4. päivänä.

– Oippa oli Aavarannalla, kun hän havaitsi taivaanrannassa ilmatorjuntatykin hattaroita. Hän hyppäsi lainakone Fiat FA-3 -hävittäjän puikkoihin ja suuntasi taivaalle ilman minkäänlaista ilmataistelukäskyä, Rauno Suhonen kertoo.

Kilometrin korkeudessa käyty ilmataistelu kesti parikymmentä minuuttia. Toisesta konekivääristä katkesi heti ensimmäisen sarjan jälkeen vyönivel, ja Tuominen jatkoi sen jälkeen taistelua yhdellä konekiväärillä. Taistelun aikana hänen koneensa otti osumaa kahdesti, kerran bensatankkiin ja kerran peräsimeen.

Vastoinkäymisistä huolimatta Tuominen onnistui tämän yhden ilmataistelun aikana pudottamaan huimat neljä Tupolev SB-2 -pommikonetta. Niistä kaksi syöksyi palavina Niittylahden edustalle, kolmas Tuupovaaran kansakoulun pihaan.

– Neljäs pudotus varmistui vasta myöhemmin, kun maavoimien etulinjan joukot löysivät koneen jäännökset Tohmajärveltä, nykyisen rajan takaa, Suhonen kertoo.

Varmoja todisteita tästä ei ole, mutta hyvin vahva muistikuva kertoo, että Oippa olisi hurauttanut hävittäjällä Siihtalan rautatiesillan alitse.
Rauno Suhonen

Laskeuduttuaan takaisin Aavarannalle Tuominen ilmoitti pudotuksista laivueen komentaja Raoul Harju-Jeantylle, joka ei ensin ollut uskoa kuulemaansa. Kovin hohdokkaasti Tuomisen iltapäivä ei ilmataistelun jälkeen kuitenkaan jatkunut, sillä hän joutui putkaan kärsimään aiemmin saamaansa arestirangaistusta.

– Oippa oli sellainen vallaton velikulta. Nämä kaikkein kovimmat lentäjät olivat usein reippaita poikia, joilla oli aina kuje mielessä. Kaikenlaisia tilanteita sattui, Suhonen kertoo.

Lentäjät saattoivat saada arestirangaistuksia tai lentokieltoja esimerkiksi ylimääräisistä, luvattomista lentokuvioista. Toisinaan sattui onnettomuuksia, kun hävittäjälentäjät keksivät käydä tervehtimässä kotiväkeään lentämällä kotitalonsa yli, mutta hurauttivatkin koneen vahingossa kirjaimellisesti pihakoivuun.

– Varmoja todisteita tästä ei ole, mutta hyvin vahva muistikuva kertoo, että Oippa olisi hurauttanut hävittäjällä Siihtalan rautatiesillan alitse. Se on kyllä jo sellainen temppu, että siitä aivan varmasti joutuu putkaan, Suhonen naurahtaa.

Nämä ilmavoitot olivat yksi jatkosodan alkuvaiheen merkittävistä saavutuksista.
Rauno Suhonen

Jo Tuomisen voitokasta ilmataistelua edeltävänä päivänä lempinimellä "Pikku-Jätti" tunnettu kersantti Urho Lehtovaara pudotti Morane-tyyppisellä nimikkokoneellaan Iljushin DB-3 -pommikoneen Ilomantsiin, lähelle Mutalahden kylää.

Kersantti Paavo Saarni puolestaan pudotti 6. heinäkuuta Fiat-hävittäjällä Tupolev SB-2 -pommikoneen Heinävaaran, nykyisen päiväkodin välittömään läheisyyteen.

– Nämä ilmavoitot olivat yksi jatkosodan alkuvaiheen merkittävistä saavutuksista, Suhonen sanoo.

Karjalainen 22. heinäkuuta 1941 "Hävittäjälentäjän toiminnan kiirettä. Äskettäin kerroimme, miten vääpeli Oiva Tuominen erään sotatoimialueen kaupungin lähettyvillä pudotti kolmessa minuutissa kolme konetta. Kertoessaan jälkeen päin taistelusta vääpeli Tuominen huomautti, että tulihan siinä välillä "roiskautettua" muutamia sarjoja muihinkin viholliskoneisiin, erääseen varmasti siksi vakavasti, ettei se enää kotikentälle laskeutunut. Tässä yhteydessä hän kuitenkin vaatimattomasti huomautti, että mahdollisesti tällainen tapaus lasketaan "epävarmaksi" pudottamiksi, ja pyysi samalla olemaan mainitsematta neljännen koneen kohtalosta. Nyttemmin on kuitenkin todettu, että vääpeli Tuomisen "roiskaus" oli tepsinyt, ja kone löydettiin oletetusta suunnasta. Näin ollen erittäin nopeasti ja taitavasti, selvää ylivoimaa vastaan suoritettu rohkea ilmataistelu saa varsin kunnioitettavan lopputuloksen: 12 pommituskoneesta 4 alas kolmessa minuutissa."

Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen Laatokan Karjalaan 10. heinäkuuta 1941, ja Aavarannalta käsin toiminut Lentolaivue 26 sai käskyn ottaa haltuun ilmaherruus ja suojata hyökkääviä maajoukkoja. Laivueessa oli tuolloin reilut parikymmentä Fiat-hävittäjää.

Kesä oli rantakentillä vilkas. Ylämyllyn rantahietikolta käsin toimi Lysander-tiedustelukoneita, ja Joensuun puolella työkentiltä nousi ilmaan Fiat-, Morane Saulnier-, Brewster- ja Gloster Gladiator -hävittäjiä sekä Blenheim-pommikoneita.

Rantakenttien yhtenä etuna oli mahdollisuus naamioida pienimmät koneet rantalepikkoon. Isompien ja vaikeammin liikuteltavien pommikoneiden kohdalla käytettiin naamiointiverkkoja.

Kenttiä kasteltiin tuomalla niille hevosilla vettä järvestä. Hiekkapölyä sidottiin myös suolaamalla.

Helleaalto kuivatti rantakenttiä heinäkuun kuluessa niin, että pölisevä hiekka tunkeutui koneiden moottoreihin ja konekivääreihin. Kenttiä kasteltiin tuomalla niille hevosilla vettä järvestä. Hiekkapölyä sidottiin myös suolaamalla.

– Onttolan mäntykankaille jyrättyihin kuiviin hiekkakenttiin verrattuna rantakentillä päästiin kuitenkin helpolla. Niiden hiekka oli jo luonnostaan sen verran kosteaa, että kastelua tarvittiin vain pahimmilla helteillä, Suhonen sanoo.

Päivystävä lentohenkilöstö majoittui teltoissa koneiden välittömässä läheisyydessä, jotta hälytyksen tullessa puikkoihin päästiin heti.

– Kiivaimpina aikoina levättiin valmiiksi vaatteet päällä ja kone valmiina lähtöön niin, että tarvitsi vain pyöräyttää moottorit käyntiin ja suunnata taivaalle, Suhonen kertoo.

Kiivaimpina aikoina levättiin valmiiksi vaatteet päällä ja kone valmiina lähtöön niin, että tarvitsi vain pyöräyttää moottorit käyntiin ja suunnata taivaalle.
Rauno Suhonen

Hävittäjälentäjien työ oli raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaikka suurissa korkeuksissa oli kylmä, tultiin ilmataisteluista takaisin hikisinä.

– Esimerkiksi Messerschmitt-hävittäjillä noustiin jopa 12 kilometrin korkeuteen, josta sitten tultiin 6–8 kilometriä pystysyöksyllä alas. Eikä tuolloin ollut G-pukuja, Suhonen sanoo.

Hävittäjien lennot kestivät lyhimmillään muutamia kymmeniä minuutteja. Sen jälkeen oli jo pakko laskeutua, vaikka ilmataistelu olisi ollut kesken.

– Pommikoneilla lentäminen oli sitten aivan toisenlaista. Niillä lähdettiin useiden tuntien lennoille, ja kaikkein eniten aikaa meni syöksypommittajilla hyökkäyskorkeuden lähtöpisteeseen noustessa.

Jatkosodan konetappiot Pohjois-Karjalassa

Neuvostoliiton ilmavoimat kärsi Pohjois-Karjalassa kahden hävittäjän, kuuden pommikoneen ja yhden rynnäkkökoneen tappiot, yhteensä yhdeksän konetta. Hävittäjät tuhoutuivat ilmatorjunta-aseiden vaurioittamina, pommikoneet ja rynnäkkökone ammuttiin alas hävittäjillä.


Suomen tappiot Pohjois-Karjalassa käsittivät 22 konetta. Näistä kolme oli yhteyskoneita, neljä hävittäjiä ja 15 pommikoneita. Koneista kolme paloi Onttolan suurpommituksessa elokuussa 1944. Yksi hävittäjä tuhoutui vihollisen ilmatorjunnan vaurioittamana ja loput huonon lentosään, moottorivaurion tai muun tekijän vaikutuksesta.


Tiettävästi kolme pakkolaskun tehnyttä konetta saatiin laajojen korjaustoimien jälkeen lentokuntoisiksi, tai ainakin niiden osia voitiin hyödyntää.

Joensuu oli tuohon aikaan puukaupunki. Kun Dornierit nousivat ilmaan pommilastissa jääkiitoradalta, kaupungin talot tärisivät ja ikkunat helisivät.
Rauno Suhonen

Kaikkein pisimpään Pyhäselän rantakentiltä käsin toimi Lentolaivue 46, jonka Dornier-pommikoneita saapui Kallioniemi–Nuottaniemi-rantakentälle helmikuussa 1942.

– Alun perin niiden paikaksi suunniteltiin Ylämyllyn Lautasuota, mutta sen katsottiin olevan liikenteellisesti hankalassa paikassa, koska sen ja kaupungin välissä on Höytiäisen kanava. Mikäli siltaa olisi pommitettu, huolto olisi mennyt vaikeaksi, Suhonen sanoo.

Talvi 1942 oli ankara. Dornierit käyttivät tuolloin Linnunlahden edustalle jyrättyä jääkiitotietä.

– Joensuu oli tuohon aikaan puukaupunki. Kun Dornierit nousivat ilmaan pommilastissa jääkiitoradalta, kaupungin talot tärisivät ja ikkunat helisivät.

Koneet huollettiin jääkiitoradalla taivasalla, vaikka jäätä myöten puhaltanut kylmä viima aiheutti hankaluuksia.

– Silloin kun sää ei ollut lennoille sopiva, koneista laskettiin öljyt maitotonkkiin, jotka sitten vietiin yöksi sisätiloihin. Kun lentokeli oli taas parempi, kuljetettiin huonelämpöinen öljy kelkoilla takaisin koneiden luokse, Suhonen kertoo.

Silloin kun sää ei ollut lennoille sopiva, koneista laskettiin öljyt maitotonkkiin, jotka sitten vietiin yöksi sisätiloihin.
Rauno Suhonen

Sekä Dornierit, Blenheimit että etenkin Onttolasta ilmaan nousseet Junkers-pommikoneet myös harjoittelivat pommittamista Joensuussa. Höytiäisen kanavan edustalle tuotiin sitä varten 4x4 metrin kokoinen hirsilautta.

Junkersit lähtivät Onttolasta ja nousivat normaaliin syöksypommitushyökkäyksen lähtökorkeuteensa, 4–4,5 kilometriin. Sitten ne lähtivät syöksymään lauttaa kohti 80 asteen kulmassa.

– Pommit pudotettiin puolentoista kilometrin korkeudesta, minkä jälkeen syöksyttiin vielä sellaiset 600 metriä ennen kuin automaattinen oikaisulaite lähti oikaisemaan konetta syöksystä, Suhonen kertoo.

Nykyisin Joensuun kaupungin edustushuvilana toimivassa Vainoniemen huvilassa majoittui jatkosodan aikaan Lentolaivue 46:n henkilöstöä.

Nykyisin Joensuun kaupungin edustushuvilana toimivassa Vainoniemen huvilassa majoittui jatkosodan aikaan Lentolaivue 46:n henkilöstöä. Kuva: Minna Raitavuo

Joensuun Ilmasillan puheenjohtaja, sotakamreeri Rauno Suhonen kertoo Pyhäselän rantakenttien historiasta autenttisessa miljöössä: Vainoniemen huvilassa on majoittunut lentohenkilöstöä.

Joensuun Ilmasillan puheenjohtaja, sotakamreeri Rauno Suhonen kertoo Pyhäselän rantakenttien historiasta autenttisessa miljöössä: Vainoniemen huvilassa on majoittunut lentohenkilöstöä. Kuva: Minna Raitavuo

Hävittäjälentäjän käyttämä kesäpusero mallia 36.

Hävittäjälentäjän käyttämä kesäpusero mallia 36. Kuva: Minna Raitavuo

Kuvassa lentäjän koirankarvarukkaset, Dornier-pommikoneen happisäiliö, Oiva Tuomisen Tuupovaaraan pudottaman Tupolev SB-2:n jäähdytyspillistö, lentoupseerin päähine, nahkainen lentopäähine, vaaraton alasammutun Iljushin IL-2 -rynnäkkökoneen tykin panssarikranaatin ammus sekä pudonneen koneen alumiinista valmistettu leipäveitsi ja puukontuppi.

Kuvassa lentäjän koirankarvarukkaset, Dornier-pommikoneen happisäiliö, Oiva Tuomisen Tuupovaaraan pudottaman Tupolev SB-2:n jäähdytyspillistö, lentoupseerin päähine, nahkainen lentopäähine, vaaraton alasammutun Iljushin IL-2 -rynnäkkökoneen tykin panssarikranaatin ammus sekä pudonneen koneen alumiinista valmistettu leipäveitsi ja puukontuppi. Kuva: Minna Raitavuo

Syöksypommitusharjoituksissa käytettiin betonipommeja, joiden sisällä oli kalkkia. Kun pommi hajosi kappaleiksi, kalkkipilvi kertoi, että pommi osui kohteeseensa.

Syöksypommitusharjoituksissa käytettiin betonipommeja, joiden sisällä oli kalkkia. Kun pommi hajosi kappaleiksi, kalkkipilvi kertoi, että pommi osui kohteeseensa. Kuva: Minna Raitavuo

Betonisten harjoituspommien sisällä oli kalkkia. Jos harjoituspommi osui hirsilauttaan, se hajosi, ja kalkki pöllähti ilmaan. Tästä kalkkipilvestä lentäjät näkivät heti, osuiko harjoituspommi kohteeseensa.

Junkers 88 A-4 -syöksypommikoneiden rajasyöksynopeus oli 670 kilometriä tunnissa. Koneissa oli syöksyjarrut, joiden tehtävänä oli varmistaa, ettei tuo nopeus ylittyisi.

– Mutta eiväthän suomalaiset niitä käyttäneet ollenkaan, vaan hurauttivat parhaimmillaan 830 kilometrin tuntivauhtia. Lennettiin niin rajusti, että koneet meinasivat hajota ja lentäjillä oli tajunnanmenetys G-voimien vuoksi hyvin lähellä.

Vapaahetkinään lentäjät koettelevat käden ja silmän tarkkuutta.

Vapaahetkinään lentäjät koettelevat käden ja silmän tarkkuutta. Kuva: SA-kuva/Harrivirta, H.

Gloster Gladiatoria huolletaan Joensuussa heinäkuussa 1941.

Gloster Gladiatoria huolletaan Joensuussa heinäkuussa 1941. Kuva: SA-kuva/Harrivirta, H.

Ajat lentojen välillä käytettiin esimerkiksi urheiluun, varustehuoltoon ja lennoille valmistautumiseen. Vapaa-ajalla käytiin esimerkiksi kalassa tai kaupungilla ravintoloissa.

Ravintolat Jokela ja Pielishovi olivat monen lentäjän kantapaikka. Niissä tarjoiltiin ruoan lisäksi mietoja juomia.

– Kerran yksi kaveri oli ravintolaillan jälkeen hieman pyörryksissä, ja kun iltaloman aika alkoi mennä umpeen, hän irrotti puomista jonkun isännän hevosen ja ajoi sillä humalassa Onttolaan. Siellä hän sitten koitti esimiehilleen selittää pelastaneensa orvon hevosen. Ei mennyt läpi, ei.

Dornierit siirtyivät pois Noljakan jääkentältä talvesta 1943 alkaen. Sen jälkeen Pyhäselän rantojen työkentät hiljenivät.

Lähteenä käytetty haastattelun lisäksi seuraavia teoksia: Siilaisen-Noljakan asukasyhdistys ry: Noljakan kirja (2004), toimittaneet Ismo Björn ja Pasi Tuunainen. Joensuun kaupunki: Joensuun kaupungin historia 2–4 (1986), Kalevi Ahonen, Erkki Tuunanen, Pertti Elsinen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi