Usko auttoi joensuulaisia Eeva Halosta, 22, ja Tiitus Luukkasta, 21, pääsemään yli suorituspaineista ja kiusaamisesta – "Myös Jeesusta pilkattiin"

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 16.8.2023.

Eeva Halonen oli isänsä kanssa matkalla kotiin. Kadun oikealle puolelle jäi kaupan piha, josta alkoi kuulua huutoa. Oli hämärä syysilta, eikä Halonen nähnyt, keitä pihalla pyöri. Pojan ääni se kuitenkin oli.

Joku huusi, että Jeesus.

Hämmennys alkoi hälvetä. Haloselle oli huudeltu ennenkin koulussa.

Paikan ohi kulkeminen alkoi jännittää. Ovatkohan ne siellä, huutavatko ne taas?

Kaupan piha oli yleinen nuorten hengailupaikka. Halonen alkoi kiertää kadun toista puolta.

^Ysiluokka oli Haloselle vaikeaa aikaa. Hän muutti Rovaniemeltä Ivaloon ja vaihtoi koulua. Halonen oli uskovasta perheestä, vanhemmat kuuluivat helluntaikirkkoon. Ympärillä ei ollut paljon ikätovereita, jotka olisivat olleet uskossa, kuten hän.

Iso osa luokkakavereista joi itsensä humalaan viikonloppuisin. Halonen ei halunnut juoda, siksi ei ollut mieltä lähteä mukaan mökkireissuille. Eikä häntä niille kutsuttukaan.

– Sanoin heti ensimmäisenä päivänä, että hei, uskon Jeesukseen. He suhtautuivat tavallaan automaattisesti niin, että ei oteta tuota mukaan. Siitä jäi sellainen kokemus, että ihmiset eivät halua olla kanssani. Kukaan ei oikeasti halua minua tähän porukkaan.

^{Ulkopuolisuuden tunteesta} seurasi sosiaalista ahdistusta, jopa ihmispelkoa. Ahdistuneisuus paheni, kun Halonen muutti omilleen Joensuuhun. Kaiken oli oltava täydellistä ja tarkasti suunniteltua.

Kerran Halonen muisti venäjän kokeen alkamisajan väärin. Halosen saapuessa paikalle ovi oli lukossa. Hän alkoi itkeä ja täristä.

– Mietin, että ei vitsi, nyt tein virheen. Tämä on maailman kamalin asia, ja olen epäonnistunut kaikessa. Eihän se ole terve tapa suhtautua itseensä ja siihen, että ihmiset tekevät virheitä.

^Halonen kokee, että Jeesus vapautti hänet ahdistuksesta. Hän kävi asiaa läpi rukoilemalla. Halosen mukaan Jumala auttoi ymmärtämään, että virheiden tekeminen on sallittua eikä hänen arvonsa riipu siitä.

Halonen sanoo Jumalan kertovan hänelle, että hän on rakastettu ja tarvittu. Se on auttanut häntä pääsemään yli hylkäämisen pelosta. Kehossa tuntuneen ahdistuksen korvasi rauha.

– Siksi haluan löytää ihmisiä, jotka kaipaavat elämäänsä jotain samantyyppistä. Kysyä, että mitä jos tutustuisit Jeesukseen? Kun näen nuorten voivan pahoin, toivon, että he saisivat tätä samaa, mitä itse olen saanut.

Viime aikoina Halonen on oppinut olemaan jopa kiitollinen koettelemuksistaan.

– Raamatussa lukee, että iloitkaa silloin kun teitä pilkataan, koska myös Jeesusta pilkattiin.

^{Eeva Halonen} kuuluu yhä harvalukuisempaan joukkoon. Monen suomalaisnuoren elämässä uskonto on pienessä sivuosassa, jos siinäkään.

Nuoremmat ikäluokat etääntyvät yhä nopeammin kristinuskosta ja kirkollisista perinteistä. Ilmiö on todettu useissa ajankohtaisissa tutkimuksissa. Monet nuoret aikuiset elävät ympäristössä, jossa kirkkoon kuuluminen vaatii perustelemista.

Uskonnolliseksi tunnustautumisesta on tulossa jotain epätavallista suomalaisten keskuudessa, ja nuorten kohdalla kynnys on jo ylitetty.

^{Nyt 22-vuotias} Eeva Halonen opiskelee Joensuussa sosionomiksi. Enää hänelle ei huudella, mutta opiskelukavereita selvästi jännittää ottaa uskontoon liittyviä asioita esille hänen kanssaan.

Halonen muistelee tapausta, jolloin hän oli valmistautumassa kaveriporukkansa kanssa pikkujouluihin. Muut alkoivat kiemurrella hermostuneesti.

– Me emme tiedä, miten suhtaudut tähän, ja ihan vapaasti saat olla mitä mieltä tahansa, ja toivottavasti tämä ei ole loukkaavaa, mutta haluaisitko maistaa tätä viiniä?

Halonen maistoi viiniä ja sanoi, että vaikka vastaus olisi ollut kieltävä, asiaan ei tarvitse suhtautua niin pelokkaasti.

Suomalaisilla on tapana arastaa keskustelua hengellisistä asioista. Usko on perinteisesti mielletty yksityisasiaksi, Halosen mielestä liiaksikin.

– Olen avoin kaikesta hengellisestä. Tykkään keskustella siitä, mitä ihmiset ovat mieltä ja mitä he ajattelevat.

Uskovainen on suomalaisille arka termi, vahvistaa Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg. Siihen yhdistyy negatiivisia mielikuvia tiukasta uskonnollisuudesta ja käännyttämisestä.

Suomessa keskustellaan siitä, miten uskonto saa näkyä koulussa tai julkisessa tilassa. Lauletaanko Suvivirttä vai ei? Ero esimerkiksi Intiaan tai Yhdysvaltoihin, joissa uskonto näkyy vahvasti kulttuurissa ja arjessa, on valtava.

^{Halosen kämppäkaveri} on muslimi. Se tulee esiin sivulauseessa kuin siinä ei olisi mitään yllättävää, että tosikristitty ja muslimi jakavat sulassa sovussa asunnon.

Ehkä siinä ei olekaan, ja toimittaja jää vain kiinni omista ennakkoluuloistaan. Uutisia seuratessa tuntuu, että kaikkialla maailmassa uskonnot vetäytyvät entistä syvemmälle omiin poteroihinsa.

Meillä kärkipoliitikko kirjoittaa "mustista säkeistä", Ruotsissa kiistellään Koraanista ja Vladimir Putin yrittää perustella hyökkäyssotaansa Ukrainassa uskonnolla. Mikäli luen uskontoa käsittelevää lehtijuttua, kyse on yleensä jostakin kriisistä, konfliktista tai vastakkainasettelusta.

Halonen ottaa esiin keskustelun, jonka hän kävi vastikään. Kämppis ei pidä Jeesusta Jumalana vaan Muhammedin kaltaisena profeettana. Keskustelu käytiin hyvässä hengessä, molempien näkökulmia kunnioittaen.

– En todellakaan kaipaa keskusteluja, joissa väitellään ja molemmat kokevat, että on saatava toinen uskomaan, kuten itse uskoo. Jos kunnollista dialogia ei synny, niin en ole sellaisesta kiinnostunut. Mutta sitten on tällaista, että okei, me olemme tästä asiasta eri mieltä, mutta on tosi kiinnostavaa kuulla, mitä sinä ajattelet.

^{Halonen myöntää}, että keskusteluissa on myös taka-ajatus. Jos ihminen keskustelun päätteeksi haluaa ottaa asiasta lisää selvää, Halonen auttaa "tutustumaan Jeesukseen". Tätä sanotaan ihmisten kalastamiseksi. Siihen liittyy ajatus, että jokaisen uskovan tehtävä on kertoa Jeesuksesta muille.

Joku voisi kutsua sitä käännyttämiseksi.

– Ei se ole sellaista, että sanon jokaiselle, että nyt sinun pitää tutustua Jeesukseen. Ainoastaan niille, jotka ovat kiinnostuneita. Eihän se johda mihinkään, jos jollakin on jo valmis elämänkatsomus, ja sitä yritetään lähteä muuttamaan.

^{Sivustakatsojan silmin} vaikuttaa, että käynnissä on jonkinlainen kirkon kohtalontaistelu. Miten ikivanha ja kankea instituutio pystyy luovimaan nopeasti muuttuvassa, yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta korostavassa nykymaailmassa?

Lisäksi kirkkoon yhdistyy monen mielikuvissa sellaisia arvoja kuin konservatiivisuus, suvaitsemattomuus ja patriarkaalisuus. Ei vaikuta varsinaiselta tulevaisuuden menestyskonseptilta.

^{Kun Eeva Halonen} keskustelee hengellisistä asioista uusien ihmisten kanssa, yksi kysymys tulee vastaan nopeasti. Hei, mitäs te nyt ajattelette homoista?

– Se on jännä oletus, että jokainen kristitty vihaa homoja. Toisaalta on hyvä, että se tulee nopeasti esiin, niin pääsen sanomaan, että itse asiassa minä en ajattele noin, Halonen sanoo.

Halonen muotoilee asian siten, että hänestä kaikki tarvitsevat Jeesusta. Seksuaalivähemmistöt ja heterot yhtä lailla.

Teini-ikäisenä Halonen tutustui uusiin näkökulmiin netissä. Hän alkoi kyseenalaistaa asioita, joita hänelle oli opetettu lapsena seurakunnassa. Miksei Jumala voisi sallia homoavioliittoja?

– Ne pohdinnat tulivat siihen pisteeseen, että mietin, onkohan Jumalaa lopulta olemassa. Siitäkin huolimatta, että minulla oli ollut tosi paljon hengellisiä kokemuksia.

^{Halonen ihastui} erääseen tyttöpuoliseen kaveriinsa. Pohdinta muuttui henkilökohtaiseksi.

– Lopulta minulle selkeni, että haluan joka tapauksessa Jumalan valitsevan, kenen kanssa esimerkiksi menen naimisiin. Kun näin, että se Raamatussa sillä tavalla on, tulin itse johtopäätökseen, että tulisin olemaan suhteessa ainoastaan miesten kanssa.

Halonen vakuuttaa, etteivät ulkopuoliset painostaneet häntä asiassa suuntaan tai toiseen. Hänestä kyseessä oli selkeästi hänen ja Jumalan välinen asia.

– Se ei ollut sellaista, että minut hylättäisiin tai jotain. Minä vain hyväksyin sen tavallaan henkilökohtaisesti omaan elämääni. Mutta paikkani ei ole sanoa toiselle ihmiselle, että Raamattu sanoo tällä tavalla. Se on jokaiselle oma henkilökohtainen valinta. Minä päädyin omassa elämässäni tällaiseen valintaan.

Halonen sanoo itse, ettei ole homofobinen. Hän kuitenkin kertoo hyväksyneensä, että "Raamattu on itse asiassa kokonaisuudessaan totta, eikä sitä tarvitse lähteä ihmeellisemmin pyörittelemään".

Raamatussa homoseksuaaliset teot katsotaan synniksi.

^{Eheyttämisellä} tarkoitetaan sitä, että uskonnollisista syistä esimerkiksi ihmisen seksuaalinen suuntautuminen pyritään muuttamaan heteroksi. Muun muassa Suomen Psykiatriyhdistys ja Psykologiliitto ovat tuominneet eheytyshoidot jyrkästi. Ne kuvaavat niitä toimimattomiksi ja haitallisiksi.

Myös Uskontojen uhrien tuki ry on todennut, että eheytyshoidoille altistuminen on mielenterveydelle haitallista ja voi jättää pitkäkestoiset arvet.

Halonen vastaa kysyttäessä, ettei hän ole ollut minkäänlaisessa eheytyshoidossa. Hän myös sanoo, ettei ole kuullut tarpeeksi yhdestäkään Suomessa tapahtuneesta eheytyshoidosta, jotta voisi muodostaa niistä mielipiteen.

Halonen kuuluu Joensuun vapaaseurakuntaan. Alueelliset seurakunnat muodostavat yhdessä Suomen Vapaakirkon. Heinäkuussa uutisoitiin Helsingin vapaaseurakunnan järjestämästä nuortenillasta, jonka puhujaksi oli kutsuttu Elävät Vedet -järjestön puheenjohtaja Andrew Chambers. Järjestö tunnetaan homojen eheytysleireistä.

Lievimmillään eheyttäminen voi olla esimerkiksi yhteisön painostusta heteronormien mukaiseen elämään. Halonen kertoo kohdanneensa helluntaiseurakunnassa ennakkoluuloja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

^Tarot-kortit, enkelinumerot ja astrologia ovat pinnalla Tiktokissa. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg on huomannut, että uushenkisyys ja siihen liittyvä kuvasto kiinnostavat nyt somessa.

Perinteisestä uskonnollisuudesta irtautuminen ei tarkoita, että hengellisyys katoaisi. Etenkin nuoret ovat löytäneet uusia tapoja kanavoida henkisyyttään. Yhä useampi kääntyy esimerkiksi joogan, meditaation tai energiahoitojen puoleen institutionaalisen uskonnon sijaan.

Vuonna 2018 toteutettiin kansainvälinen kyselytutkimus, johon vastasi reilu tuhat suomalaista. Neljännes vastaajista ilmoitti, että he eivät harjoita uskontoa mutta pitävät itseään hengellisinä.

Vuosituhannen vaihteessa lähes puolet suomalaisista ilmoitti uskovansa kristinuskon Jumalaan. Vuonna 2019 näin ilmoitti enää 25 prosenttia.

^{Alle 30-vuotiaat} naiset uskovat kaikista vähiten kristillisiin uskomuksiin. Saman ikäluokan miehet allekirjoittavat ne huomattavasti useammin.

Miksi nuoret miehet suhtautuvat naisia suopeammin perinteiseen uskonnollisuuteen? Sohlberg näkee ilmiön osana laajempaa kulttuurista muutosta. Esimerkiksi perussuomalaisten kannatus on nuorten miesten keskuudessa vankkaa.

– Kun tarkastellaan poliittista karttaa, nuoret miehet suuntautuvat naisia useammin arvokonservatiiviseen päätyyn. Yhteiskunnan polarisaatio näkyy myös katsomuskentässä.

^{Kulttuurikristillisyyden} valta-asema on murentunut, etenkin milleniaalien keskuudessa. Lasten kastaminen tai kirkolliset hautajaiset eivät ole enää itsestäänselvyyksiä. Tilastot kertovat, että 20–30-vuotiaat eroavat kaikista ahkerimmin kirkosta.

Nuoret suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi kirkon valtarakenteisiin ja tasa-arvoon liittyviin kysymyksiin. Ennen luterilainen kirkko ja suomalaisuus kuuluivat ikään kuin samaan pakettiin. Monet nuoret haluavat, että kirkko ja valtio ottaisivat etäisyyttä toisiinsa.

– Hengellisyys sen sijaan ei ole nuorille samalla tavalla hankala asia, Sohlberg toteaa.

^{Joensuulainen} Tiitus Luukkanen, 21, ei käy kirkossa tai määrittele itseään mihinkään uskontokuntaan kuuluvaksi. Silti hän ei ole koskaan ollut "näin liekeissä Jeesuksesta".

– Tuntuu, että jos puhutaan vaikka kirkosta, niin meidät leimataan ja sijoitetaan johonkin laatikkoon. Itselleni sillä ei ole merkitystä, onko joku helluntailainen vai katolinen. Minusta merkityksellistä on, millainen suhde ihmisellä on Jeesukseen.

Luukkanen harjoittaa uskontoaan esimerkiksi Raamattua lukemalla. Viimeisin löytö oli kohta, jossa Jeesus muistuttaa levon merkityksestä. Usko on auttanut Luukkasta pääsemään eroon suorittamisesta.

Luukkanen puhuu meihin iskostuneesta käsityksestä, jonka mukaan koko ajan pitää tehdä vain töitä. Jeesuksen kehotuksesta Luukkanen alkoi huolehtia levosta. Elämästä on sen myötä tullut parempaa.

– Jumala näytti, että suorittaminen hallitsee elämääni. Suoritin Raamatun lukemista, suoritin kaikkea tekemistä. Jumala sanoi, ettei halua, että elämäni näyttää tältä.

– Jotenkin itseä koskettaa ajatus, että niin iso kaveri kuin Jumala, joka on luonut koko maailman, haluaa silti auttaa minua jossain suorittamisessa tai ahdistuksessa, mikä on maailman mittakaavassa niin pieni juttu.

^{Suomi yhteiskuntana} maallistuu, se on tiukka fakta. Mikä saa meidät siitä huolimatta pitämään kiinni hengellisyydestä?

Uskontojen keskeinen tehtävä on tarjota vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, eikä se tarve ole kadonnut minnekään, Sohlberg sanoo.

Elämme vahvasti individualismin aikaa, mikä näkyy kaipuuna yhteisöjen pariin. Yhteisöjen tarjoaminen on uskontojen vahvuus.

Yhteisö on myös Eeva Haloselle ja Tiitus Luukkaselle tärkeä osa uskoa. Yleensä uskovien porukka kokoontuu jonkun kotona. Sekä hyvät että huonot asiat jaetaan muiden kanssa.

– Jos tuntuu vaikealta viedä roskat tai ahdistaa, autamme toisiamme. Voimme rukoilla tai syödä yhdessä ja jakaa kulut. Se on tullut tosi tärkeäksi osaksi elämää, Halonen kertoo.

Kustannuksia ei jaeta sentilleen tasan, vaan jokainen maksaa sen, mitä sillä hetkellä pystyy. Sitä on joutunut yksilökeskeisen kulttuurin keskellä opettelemaan.

– Se on niin paljon parempaa kuin se, että pidetään kynsin hampain kiinni omasta osuudesta, Luukkanen toteaa.

– On virkistävää oppia sellaista kulttuuria sen sijaan, että kaikki on minun ja minä keskityn itseeni, Halonen lisää.

^{Millaista Luukkasen} ja Halosen elämä olisi, jos he eivät olisi uskossa?

En haluaisi edes tietää, Luukkanen vastaa.

– Jeesus on tehnyt niin paljon elämässäni. Tuntuu, että se olisi pelottavinta, mitä voisi olla.

Halonen muistelee aikaa, jolloin hän oli juuri muuttanut Joensuuhun. Hän uskoo sen olevan lähin kokemus uskonnottomuudesta, mitä hän voi saada.

– Minulla oli ihan jäätävät palkit ruutuaikaa. Vaikka olisin tehnyt jotain kivaa, huono fiilis ei lähtenyt. Avauduin kavereille, että tuntuu, ettei kukaan täällä välitä minusta. Näen samaa niiden elämässä, jotka eivät ole uskossa.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Milleniaalien kirkko – kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko -tutkimusjulkaisua.