Ilomantsilainen Susanna Pesonen, 30, pitää metsätyöstä ja korjaa itse kaiken, minkä osaa – Välillä hän asustelee työmailla asuntovaunussa

Tämä juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 27.2.2024.

Metsäautotien päässä Venäjän rajalla tulee vastaan lava-auto. Siitä ponnahtaa ulos ystävällisesti hymyilevä nuori nainen, joka pyytää toimittajan kahville asuntovaunulle.

Ollaan Lieksan puolella Elimon saloilla, jossa Metsähallituksen mailla on hakkuut meneillään.

– On niin huonossa kunnossa tuo Runon ja rajan tie, eikä aina aurattukaan. Matkoihin menisi ihan järkyttävän paljon aikaa. Siksi asun työviikot vaunussa, Susanna Pesonen, 30, juttelee.

^{Pesonen on} työskennellyt perheyrityksessä ajokoneen kuljettajana jo kymmenen vuotta.

Nainen metsätyökoneen puikoissa on harvinainen näky. Pesonen itse ei tunne ketään muuta naista samassa ammatissa.

– Onhan siitä tullut paljon kommentteja, sekä negatiivisia että positiivisia. Somessa on miehiltä tullut tällaista, että ”ethän sinä pysty, kun olet noin pieni”.

– Somessa yleensä sivuutan nämä negatiiviset kirjoitukset, enkä niitä edes aukaise. Joskus olen vastannut, että ”eihän näitä koneita munilla ohjata”, Pesonen naurahtaa.

On käynyt niinkin, että samalla työmaalla työskennelleet toisen firman miehet tuppautuivat auttamaan: ”Älä sinä sotke käsiäsi, minä vaihdan sen letkun sinun puolesta.”

^{Jos työmaat} ovat kaukana kotoa niin kuin Elimossa, Pesonen asuu vaunussa yleensä sunnuntaista torstaihin tai maanantaista perjantaihin.

Asuntovaunussa on mukavan lämmintä kaasulämmittimen ansiosta. Huurteisella salolla on hiljaista ja rauhaisaa, mutta puhelinyhteydet pätkivät.

– Saunalahti on ainoa, joka täällä jotenkin pelittää. Puhelut toimivat silloin tällöin, eikä oikein toimi nettikään. Ei se sinänsä haittaa, sillä töitähän tänne tultiin tekemään eikä istumaan, Pesonen tuumii.

Savotoilla painetaan pitkää päivää, mutta sen vastapainona saa taas vapaapäiviä.

Kahvitellessa puhe kääntyy susiin, joita liikkuu Elimossa rajan kahta puolin.

– Niitähän on täällä ihan älyttömästi, yksin kappalein ja laumoittain. Olen nähnyt ihan läheltäkin työmailla, Pesonen tokaisee.

– Kerran lähti susi aivan pinon takaa. Vähän pelotti, kun piti mennä remonttia tekemään.

^{Alun perin Pesonen} opiskeli leipomo-kondiittoriksi mutta ei jauhoallergian takia pystynyt sillä alalla toimimaan.

Sen sijaan nuori nainen tarttui John Deeren puikkoihin.

– En ole käynyt metsäalan kouluja. Menin vain suoraan koppiin ja aloin tehdä töitä. Kun kymmenen vuotta olen tätä tehnyt, niin kyllä siinä ajassa on jo oppinut käsittelemään koneita.

Pesosen pietarsaarelaislähtöisellä isäpuolella Roland Salolla on Roland’s Entreprenad kb -niminen yritys. Perheyrityksessä työskentelee kolme henkeä.

– Isäpuoleni Rolle sekä pikkuveljeni Oskari Salo ajavat vuorotellen motoa, ja minä itse yksin perässä ajan ajokonetta, Susanna Pesonen kertoo.

– Olen tykännyt työstäni, vaikka se ei aina ole helppoa.

Pesonen on opetellut koneiden kanssa omatoimiseksi eikä vähästä pyydä apua.

– Korjaan kaiken, minkä osaan. Letkut ja tämmöiset on helppo vaihtaa. Tänä aamuna jo vaihdoinkin letkun, kun pakkanen teki tepposet. Jos en osaa korjata, niin sitten soitan Rollelle tai veljelleni.

^{Ajokoneen juuttuminen} kiinni liian pehmeään maaperään tai lumeen on ongelma, joka metsätöissä voi sattua. Siinä ei auta kuin purkaa kuorma ja koettaa, pääseekö yksin liikkeelle vai pitääkö soittaa motokuski vetämään.

Talven pakkasista on aiheutunut huolta, mutta suurin ongelma on kuitenkin lumesta. Elimossa sitä on paljon.

– Lunta on liikaa, varmaan 90 senttiä. Pakkasella se lumi on vielä sokeria, sellaista upottavaa höttöä.

Yhtä kahdessa vuorossa ajavaa motoa kohden on työmailla yleensä kaksi ajokonetta, mutta Pesonen kertoo pysyneensä hyvin perässä, vaikka hänen on yksin poimittava ja ajettava laaniin kahden motokuskin kaatamat puut.

^{Metsässä päivät} viettävä Pesonen ei ole turtunut luonnon kauneuteen.

Hän ihastelee kauniita huurrepuita, joiden takaa auringon säteet lankeavat.

– Eikö ole ihanaa, kun aurinko paistaa. Tulee niin virkeä olo! hän iloitsee.

Metsätyön etuihin kuuluu, että työmaiden ympäristöstä löytää usein hyviä marja- ja sienipaikkoja.

Pesosen silmäterä on kymmenvuotias Aada-tytär, joka äidin asuessa viikot työmailla on mummon hoivissa.

– Äitini kanssa siellä touhuaa hallilla ja teroittaa ketjuja. Äitini Kirsi Pesonen hoitaa meidän perheyrityksessä nuo hallihommat, Pesonen naurahtaa.

^Matkatyön haittapuolena on ikävä lapsen luo.

– Soittelen viikolla usein videopuheluita Aadan kanssa. Jos yhteys ei toimi, niin ajan tuonne kauemmaksi, jotta saan puhua hänen kanssaan.

Viikonloppu on sitten aina yhtä toivottu hetki, jolloin on aikaa vaikkapa leipoa Aadan kanssa ja itsekin rentoutua.

– Sitten kun olen vapaalla, niin olen vapaalla enkä mieti puita, Pesonen naurahtaa.