play

Ilomantsissa asuva valokuvaaja Eija Irene Hiltunen osti koulun ja löysi juurensa, rauhan, puolison ja uudenlaisen luovuuden

Eija Irene Hiltunen muutti takaisin sukunsa jalansijoille Ilomantsiin 12 vuotta sitten.

Eija Irene Hiltunen muutti takaisin sukunsa jalansijoille Ilomantsiin 12 vuotta sitten. Kuva: Liisa Yli-Ketola

Liisa Yli-Ketola

Ilomantsissa historia ja luonto ovat kaikkein arvokkainta. Ja juuri niitä väheksytään aivan liian usein, Ilomantsiin sukunsa jalansijoille 12 vuotta sitten muuttanut valokuvaaja Eija Irene Hiltunen, 56, sanoo.

– Mielenkiintoisia töitä minulla riitti pääkaupungissa hyvin, mutta muuten elämä tuntui jumiutuneen paikoilleen. Kaipasin sieltä aina jonnekin, matkoille ja pois. Lopulta kuvaajan työtäkin sain tehdä tarpeekseni. Tarvitsin muutosta.

Karjalaisuus kiinnostaa Koitadesignin luojaa entistä enemmän.

Karjalaisuus kiinnostaa Koitadesignin luojaa entistä enemmän. Kuva: Helena Romppanen

Pohjois-Karjala siinsi Eija Irene Hiltusen mielessä lapsuuden kesistä tuttuna maalaismaisemana.

Pikkutyttönä hän muutti vanhempiensa kanssa Ilomantsista Ruotsiin, kuten 1960-luvulla teki moni muukin suomalaisperhe. Suomeen hän palasi lukion jälkeen päästyään korkeakouluopiskelijaksi Helsinkiin.

Hän aloitti ruotsinkielisellä laitoksella filosofian opinnot. Valokuvaus kiehtoi häntä kuitenkin enemmän: hän haki ja pääsi Taideteolliseen korkeakouluun valokuvataiteen pääaineopiskelijaksi ja valmistui valokuvataiteen maisteriksi vuonna 1998.

Jo opiskeluvuosina hän kuvasi moniin lehtiin ja yrityksille hankkien näin toimeentulonsa. Silti hänelle oli selvää, ettei saisi Helsingissä kohtuullisillakaan tuloilla hankittua kaipaamaansa omaa pihaa. Juuri luontoa hän ikävöi eniten kerrostalokodissaan.

– Enoni soitti vuonna 2007, että taas yksi kyläkoulu Ilomantsista oli lakkautettu ja että rakennus olisi myytävänä. Päätin ajaa sitä katsomaan. Tosiasiassa etsin enemmän vanhoja teollisuuskiinteistöjä, jollaiseen olisi ollut helppo pystyttää valokuvausstudio.

Kuuksenkaaren pihapiirissä viihtyvät myös Pessi-koira, Sergei- kukko ja maatiaiskanat.

Kuuksenkaaren pihapiirissä viihtyvät myös Pessi-koira, Sergei- kukko ja maatiaiskanat. Kuva: Liisa Yli-Ketola

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tie Kuuksenvaaraan kiemurteli hauskasti, ja maisema miellytti Hiltusen silmää, mutta talo hätkähdytti.

– Koulu näytti suorastaan valtavalta: hylkäsin sen heti liian suurena.

Jälleen vuoden päästä hän löysi itsensä selaamasta nettiä ja katselemassa, mitä uutta Ilomantsissa kenties olisi tarjolla.

Sama, tällä kertaa erinomaisen hyvältä näyttänyt, valtava rakennus siellä odotti katsojaa.

Eija Irene Hiltunen päätti ajaa taas paikalle ja kuulostella tunteitaan. Toukokuussa 2008 hän hyppäsi koulun pihassa autostaan totaaliseen hiljaisuuteen. Hän ihmetteli, miten jalkapallokenttä oli yhä lumen peitossa. Muualla Suomessa kevät oli jo pitkällä.

– Seuraavana päivänä tulin koululle uudestaan, tällä kertaa kunnan edustajan kanssa. Kiersimme luokkahuoneita ja teknisiä tiloja, ja päässäni alkoi suorastaan soida, mitä mihinkin voisi saada ja laittaa.

Eija Irene Hiltusellle vanhan kansakoulun sisustamisesta tuli intohimo.

Eija Irene Hiltusellle vanhan kansakoulun sisustamisesta tuli intohimo. Kuva: Minna Raitavuo

Yön yli mietittyään hän jätti tarjouksensa.

Ajan kuluessa hän jatkoi kaupunkielämäänsä Helsingissä ja unohti vähitellen koko koulun.

Vasta kesän jälkeen Eija Irene Hiltuselle soitettiin, että kunnanhallitus on hyväksynyt hänen tarjouksensa. Kuuksenvaaran vanha kyläkoulu olisi siis hänen.

– Muistan, kuinka suuni loksahti auki. Olin studiossa työstämässä valokuvia. Uutiset pauhasivat pörssiromahduksesta ja sitä väistämättä seuraavasta taantumasta. En kuitenkaan voinut muuta kuin alkaa toimia, myin Helsingin asuntoni ja valmistelin muuttokuormani kesäksi 2009.

– Talossa ei saapuessani ollut mitään, pelkkää avaraa tyhjyyttä kaikkialla.

Esineitä ja valokuvia on vanhassa koulussa harkitusti esillä.

Esineitä ja valokuvia on vanhassa koulussa harkitusti esillä. Kuva: Minna Raitavuo

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Näkyä on nyt aika vaikeata edes kuvitella, koska esteetikkona Hiltunen on sisustanut tilat hyvällä maulla ja huolellisesti värisävyt yhteen sovittaen.

Talo, joka oli päättänyt tulla valokuvaajan taloksi, palvelee nyt omistajansa kotina, työtilana ja Kuuksenkaari-nimisenä matkalaisten majapaikkana.

Kuuksenkaaressa Eija Irene Hiltusen luovuus pääsi uudella tavalla valloilleen. Myös elämänkumppani löytyi ilomantsilaislähtöisestä Eero Tuomistosta, joka oli ehtinyt tehdä pitkän uran Helsingissä toimittajana ennen paluumuuttoaan Ilomantsiin. Kaksi juurilleen palannutta löysi toisensa, ja yhdessä he ovat ideoineet ja toteuttaneet Kuuksenkaaren majatalon.

– Me keskitymme pitkäaikaisiin majoittujiin. Yläkerran huoneistoon mahtuu kahdesta kolmeen henkilöä. Alakertaan majoittujat saavat käyttää omatoimisesti koulun isoa keittiötä. Alakerran saliin mahtuu kerralla 5–7 yöpyjää, Hiltunen esittelee.

– Majatalo ei ole pääelinkeinomme, vaan lähinnä elämäntapa. On kiva kohdata ihmisiä. Osasta vuosittain palaavista ihmisistä on tullut aivan ystäviä.

Isossa keittiössä mahtuu puuhailemaan isompikin vierasjoukko.

Isossa keittiössä mahtuu puuhailemaan isompikin vierasjoukko. Kuva: Minna Raitavuo

Hiltusta ja Tuomistoa yhdistää paitsi yhteinen koti ja yritys myös suuri rakkaus Ilomantsia kohtaan. Yhdessä he ideoivat ja miettivät, miten matkailijat löytäisivät sinne nykyistä useammin.

– Näemme molemmat, että matkailu on Ilomantsin tulevaisuudelle elinehto.

Muutos Eija Irene Hiltusen elämässä oli Helsingin jälkeen suuri, vaikka ei hän ole kameraakaan kokonaan hylännyt. Kaukokaipuu hävisi, tilalle tuli halu vaalia perinnemaisemaa ja elää aiempaa ekologisempaa elämää.

Muutama vuosi sitten kuvaamisen rinnalle pomppasi tekstiilitaide ja vaatteiden suunnittelu. Parppeinpirtin yrittäjä Marjo Niiranen harmitteli ääneen tyylikkäiden työasujen puutetta, joten ikänsä ompelua harrastanut Hiltunen alkoi työstää karjalaista kukkilintua kankaalle – ja työn ympärille syntyi Koitadesign-yritys.

Elämä kaupungissa tuntui jumiutuneen paikoilleen ennen kuin Eija Irene Hiltunen päätti muuttaa Ilomantsiin.

Elämä kaupungissa tuntui jumiutuneen paikoilleen ennen kuin Eija Irene Hiltunen päätti muuttaa Ilomantsiin. Kuva: Liisa Yli-Ketola

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tällä hetkellä pellavaisia tuotteita tekevät pääasiassa Kiteen tekstiilitehdas ja muutamat kotiompelijat. Tekstiilejä myydään Parppeinpirtin lisäksi Joensuun Taitokorttelissa ja nettikaupassa.

– Nykyään mietin lähes jokaisesta vaatekappaleesta sitä, missä se on tehty ja millaisista materiaaleista. Minulle pellava on erityisen läheinen. Saan vaatteiden käyttäjiltä ihanaa palautetta: Koita-tunikoista ja -huppareista on tullut ihmisten lempivaatteita. Mustat hupparit kelpaavat teinellekin, Hiltunen iloitsee.

Karjalaisuutta hän opiskelee koko ajan lisää. Samoin Ilomantsin, kotikoulunsa ja sukunsa historiaan hän on uppoutunut perusteellisesti.

Vanhoista lähiseudun valokuvista on koottu pysyväisnäyttely kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennukseen. Sen juhlasaliin tulee pellavaputiikki.

– Syrjässä sijaitsevan putiikin täytyy olla erityinen, jotta sinne saadaan kävijöitä. Sen konsepti on parhaillaan mietinnässä.

Koulun toiminta alkoi vuonna 1914. Vanhin koulukuva on vuodelta 1926.

Joukossa on ryhmäkuva 1920-luvulla koululla vietetystä äitienpäivästä. Sotavuosina talo palveli evakuointikeskuksena ja sotasairaalana. Vuonna 1944 sodassa haavoittuneita tuotiin juuri tänne.

Yhä Eija Irene Hiltusta hämmästyttää se, miten vuonna 1950-luvulla Ilomantsissa todellakin oli viitisenkymmentä kansakoulua. Jäljellä ei ole enää ainuttakaan kyläkoulua.

Juttu on julkaistu Kägi-kesälehdessä. Koko lehden pääset lukemaan täällä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi