play

Joensuun kaupunki: Aikuisliikunnan rajoitukset jatkuvat 27. tammikuuta saakka - "Koronatilanne on vakava"

Kuvituskuva

Kuvituskuva Kuva: Jarno Artika

Arttu Koistinen

Koronatilanne on merkittävästi huonontunut Joensuussa, ja kaupunki varautuu turvaamaan keskeisten palveluiden järjestämisen ja suojaamaan työntekijöitä koronataudilta, kaupunki tiedotti perjantaina.

- Koronatilanne on vakava. Kaupunki valmistautuu turvaamaan palvelujensa jatkuvuutta tilanteessa, jossa henkilöstöä sairastuu suuria määriä. Kriittisiä palveluja ovat esimerkiksi perusopetus, varhaiskasvatus, vedenjakelu, kiinteistöhuolto ja katujen talvikunnossapito. Lisäksi kaupunki tiivistää yhteistyötä tärkeimpien yhteistyökumppanien ja konserniyhtiöiden kanssa. Tavoite on turvata kriittisten palvelujen toimivuus kaikissa olosuhteissa, valmius- ja turvallisuuspäällikkö Ville Leinonen kertoo.

Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös tilojen väliaikaisesta sulkemisesta vaikuttaa eniten aikuisten ryhmäliikuntaan, kuorolaulu- ja järjestettyyn tanssitoimintaan 27. tammikuuta saakka.

- Käytännössä aikuisten sisäliikunnan harrastustoiminnan, mukaan lukien aikuisjoukkueiden harjoittelut, rajoitukset jatkuvat ennallaan 27. tammikuuta saakka. Muita muutoksia liikunnan palveluihin ei tällä hetkellä ole tiedossa, mutta toki tautitilanne muuttuu nopeasti ja muutokset ovat mahdollisia, liikuntajohtaja Timo Heinonen toteaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Joensuun kaupunki suosittelee vahvasti, että lapset ja nuoret eivät matkusta Siun soten toimialueen ulkopuolisiin turnauksiin ja tapahtumiin.

Lisäksi kaupunki suosittelee, että Joensuussa ei järjestetä turnauksia ja tapahtumia oman sote-alueen ulkopuolisille. Suositus on voimassa helmikuun loppuun.

- Korona ei edelleenkään tunnista kunnan tai maakunnan rajoja, ja valitettavasti tartunnan riskit kasvavat lapsien, nuorten ja huoltajien liikkuessa harrastuksien mukana toisille paikkakunnille. Liikkuminen eri alueiden välillä on riski, jonka haluamme tuoda esille ja näin ollen kaupunkina annamme vahvan suosituksen välttää matkustamista oman alueen ulkopuolisiin turnauksiin ja tapahtumiin. Arvioimme tilannetta jatkuvasti, Ville Leinonen ilmoittaa.

Lue lisää aiheesta kaupungin sivuilta täältä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi