play

Joensuun kehitysjohtajan siirrosta toisiin tehtäviin sukeutui tulehtunut jupakka - kaupungin mukaan kiusaamisesta ei ole viitteitä

Joensuun kaupungintalolla ollaan puun ja kuoren välissä. Kaupunki ei voi työnantajana vastata syytöksiin kertomalla julkisuuteen yksittäistä henkilöä ja tapausta koskevia tietoja.

Joensuun kaupungintalolla ollaan puun ja kuoren välissä. Kaupunki ei voi työnantajana vastata syytöksiin kertomalla julkisuuteen yksittäistä henkilöä ja tapausta koskevia tietoja. Kuva: Mikko Makkonen

Marita Jalkanen

Joensuun kaupungin vuoden takainen päätös siirtää Janna Puumalainen kaupungin keskeisimpiin kuuluvasta kehitysjohtajan virasta määräajaksi toisiin tehtäviin on eskaloitunut julkiseksi jupakaksi. Puumalainen on nostanut sekä siirtoon liittyneet tapahtumat että ajankohtaisen tilanteensa julkisuuteen laajasti sosiaalisessa mediassa.