Joensuussa vakoilijaksi värvätystä Viljo Suokkaasta tuli peloton tiedustelija, jonka Mannerheim-ristiä oma osasto tiesi odottaa – sisko muisteli Suokkaan kiinnittäneen Joensuussa huomiota tyylikkäällä pukeutumisellaan

Juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 6.1.2022.

Suvilahdessa asunut Suokkaan perhe lähti sodan uhatessa syksyllä 1939 evakkoon. Vain perheen Viljo-poika jäi kotiin, sillä hän osallistui Suvilahden väestön evakuointiin ja vartiopalvelukseen. Sodan sytyttyä hän kiersi ryhmänsä kanssa talosta toiseen sytyttäen ne tuleen.

Suokas osallistui vapaaehtoisena Jalkaväkirykmentti 34:n riveissä Kollaan, Lavajärven ja Saarijärven taisteluihin. Joulun aikoihin hän pääsi Sissiosasto 12:een, jossa hän partioi sodan loppuajan.

^{Juho Suokkaan} perheen ensimmäisen sijoituspaikka oli Polvijärven Ruvaslahdessa, josta matka jatkui pian Horsmanahoon. Sodan heittelemän perheen mieron tie päättyi toukokuussa 1940 Joensuuhun. Suokkaat pääsivät asumaan silloisen Pielisensuun kunnan alueella sijainneelle Ranta-Mutalan kansakoululle.

Perhe oli ollut koko sodan ajan huolissaan Viljon selviytymisestä. Ilo oli suuri kun väsynyt poika vihdoin saapui uuteen kotiin. Tosin ei pitkäksi aikaa. Nuorta soturia kutsuivat armeijan harmaat, koska varusmiespalvelus oli vielä suorittamatta.

Rautatieläisen työtä hän ehti tehdä vähän aikaa. Viljolla oli sodasta tuomisinaan Madonnaa esittävä taulu, se ripustettiin kodin seinälle. Kun eräs opettaja näki taulun, hän totesi, että hänen isänsä koulun seinällä oli ollut samanlainen taulu. Viljo luovutti taulun oikealle omistajalleen.

^{Suokkaat otettiin} Joensuussa hyvin vastaan. Lapset saivat nopeasti ystäviä. Vaikka Joensuu olikin Suvilahtea suurempi paikkakunta, löysi joen varrelle rakennetussa kaupungissa helposti perille. Toisin kuin Suvilahdessa, kaikki ruutukaava-alueen kadut olivat kuin viivoittimella vedetyt.

Joensuussakin Viljo huolehti nuoremmista sisaruksistaan Ainosta ja Airasta. Olihan hän joutunut Suojärvellä tulemaan Ainon avuksikin, kun tungettelija ei ollut päästänyt siskoaan rauhaan. Onneksi Joensuussa ei tällaisia törmäyksiä sattunut.

- Viljo huolehti siitä, että siskot pääsimme turvallisesti kotiin. Sellaista oli veljellinen rakkaus, enkä pitänyt sitä pahana.

^{Joensuussa siskokset} kiertelivät kavereidensa kanssa kaupoissa, kävivät elokuvissa ja kahviloissa, joita olikin enemmän kuin Suvilahdessa. Suosikkipaikkoja olivat aivan torin laidalla toimineet Lotta-kahvila ja Kahilan kahvila. Torin kauppahalli sovittiin usein tapaamispaikaksi.

Kaupungin keskusta oli saanut lisää elämää siirtoväestä, josta osa asettui kaupunkiin tai sen ympäristökuntiin, osan jatkaessa evakkotaivaltaan kohti heille määrättyä sijoituspaikkaa. Myös sotaväkeä liikkui kaupungissa enemmän kuin rauhan vuosina Suvilahdessa.

Ainolle jäi veljestään mieleen yksi asia, josta ei perheen ulkopuolella tiedetty. Viljo oli nimittäin jo nuorena huolellinen pukeutumisestaan. Vaatteiden oli oltava aina siistit ja Viljo prässäsi itse housunsa, mikä oli siihen aikaan harvinaista.

- Minäkin sain huomautuksia pukeutumisestani vielä myöhemmässä vaiheessa, kun läksimme yhdessä kaupungin kaduille ja kujille.

Olipa tyylikkään veljen kanssa mukava liikkua Joensuussa.

^{Talvisodan päätyttyä} Sotilastiedustelun Sortavalan alatoimisto siirtyi Joensuuhun, josta se lähetti tiedustelijoita etupäässä Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Alatoimistoa johti virallisesti kapteeni Pekka Jänhiä, mutta käytännössä päällikkönä toimi kapteeni Into Kuismanen. Moni näki Joensuussa tämän legendaarisen tiedustelupäällikön tietämättä, että kapteeni johti yhtä Suomen salaisimmista sotilasorganisaatioista.

Työtä riitti, sillä Kuismanen vastasi osastonsa eri paikoissa olleista majoitus- ja koulutuspisteistä. Erityisen vaativaa oli tiedustelijoiden valinta ja koulutus.

Neuvostotiedustelun agentit tuntuivat pysyttelevän koko ajan osaston henkilöstön kantapäillä. Myös Kuismanen sai tiedon Suvilahden sissin talvisodan ansioista. Joensuuhun muuttaneeseen Suokkaaseen otettiin yhteys ja häneltä tiedusteltiin varovaisesti, kiinnostaisiko häntä käydä rajan takana.

Nuorukainen ei tarvinnut miettimisaikaa, vaikka hyvin tiesikin vakoilumatkojen vaarat. Rajan takana pidätetyn agentin elämä päättyisi aina kuulustelujen jälkeen. Joka kolmas katosi idän hämärään.

^{Suokas suoritti} tiedustelijan koulutuksensa ministeri Antti Kukkosen huvilalla. Koulutettavat esiintyivät valenimillä, eikä tietoja toisten taustoista ollut lupa kysellä. Ryhmä sai ohjeet, ettei Joensuussa liikkuessaan saanut herättää turhaa huomiota. Viranomaisille sai tilanteen niin vaatiessa kertoa, mihin osastoon kuului. Kuismanen kertoisi tarvittaessa tarkemmin.

Aino Suokas oletti, että veljensä lähti yleensä salamatkoille Ilomantsista, jossa hän yllättäen tapasi veljensä. Suokkaan tiedustelureitti kulki Kuolismaahan jatkuen sieltä edelleen Suojärvelle. Kuismanen laati Joensuussa Surakan huvilalla agenttiensa, T-miesten, hankkimien tietojen perusteella raportteja, jotka hän lähetti Päämajaan ja muille sotilasorganisaatioille.

^{Sortavalan alatoimistosta} tuli kesän 1941 liikekannallepanossa Päämajan kaukopartio-osasto Kuismanen, OsKu. Se toimi ennen hyökkäysvaihetta korkeapaineen alla, Päämajalla tuntui olevan ehtymätön tietojen tarve. Hyökkäyksen uhkaa ei ollut, päinvastoin lähdettäisinkin valtaamaan menetettyjä alueita takaisin.

Viljo Suokas oli osoittautunut välirauhan aikaisilla salamatkoillaan pelottomaksi tiedustelijaksi. Talvisotaan vapaaehtoisena lähtenyt Suokas sai pian oman partion johdettavakseen ja nousi vääpeliksi.

Syyskuun 9. päivänä ylikersantti Suokkaan partio kaappasi Säämäjärven itäpuolella henkilöauton, jossa olleelta everstiltä saaduista kartoista selvisivät Petroskoin rintaman puolustusasemat. Saadut tiedot nopeuttivat suomalaisten hyökkäystoimia ja vähensivät tappioita.

Partion tuomien tietojen arvo huomioitiin myös Päämajassa. OsKussa oli pidetty selvänä, että Suokas saisi osastossa ensimmäisenä Mannerheim-ristin.

^{Viljo Suokas} nimitettiin joulukuun 13. päivänä Mannerheim-ristin ritariksi numero 44. Nimityksen perusteluissa mainitaan: Jo aikaisemmin, jouduttuaan suorittamaan asevelvollisuuttaan eräässä sissijoukossa, hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä. Tätä mainettaan hän on lisännyt koko tämän sodan aikana, jouduttuaan jälleen erääseen sissijoukkoon. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen. Tämän, vääpeli Suokkaan johtaman osaston seikkailut ovat täysin verrattavissa aikaisempien kuuluisten suomalaisten sissien aikaansaannoksiin ja seikkailuihin. Kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut, ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa.

Viljo Suokas kaatui partiomatkalla lokakuussa 1943 Sekeen alueella. Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin määräyksestä hänen ruumistaan yritettiin hakea omalle puolelle. Yritykset epäonnistuivat. Jo kolmannen lapsen menetys oli Suokkaan perheelle kova isku.

_{Tärkeimmät lähteet: Onni Määttäsen, Pekka Olsosen, Aino Suokkaan ja Väinö Toron haastattelut.}

_{Juttua muokattu 22.4.2022 kello 9.03: Korjattu kuvatekstiin Suokkaan sotilasarvo vääpeliksi ja poistettu tieto kuvan ottamisen ajasta.}