Juhannuskokko sytytettiin Joensuussa aikanaan Kaluvirran kokkokivenä tunnetulle paikalle, joka nyt tunnetaan jostain aivan muusta – Keskikesän juhla näyttäytyi Karjalattaressa hartaana mutta viinantäyteisenä

Juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 23.6.2021.

^{Näin kuvaillaan} tyypillistä joensuulaista juhannuksenviettoa Karjalattaressa kesäkuun 20. päivänä vuonna 1895:

^{Juhannuskirkko} on ilman muuta ollut yksi näkyvimmistä ja monille tärkeimmistä juhannusperinteistä. Erityisen merkittävä tapahtuma se oli ripille pääseville nuorille, jotka siirtyivät näin paitsi täysivaltaisiksi seurakuntalaisiksi, myös yhteisön silmissä aikuisiksi.

– Meilläkin wietettiin juhannusta, jolloin nuoret tytöt käwiwät ensikerran herran ehtoollisella. Kirkko oli kaunistettu niin kutsutuilla juhannus-koivuilla, ja rahwasta täpö-täynnä ja nuorta kansaa surisi kirkon ympärillä, kerrotaan Juuasta 30. kesäkuuta 1876.

Kirjoituksessa mainitaan myös, että nuorten juhannusjuhlinnan oli määrä jatkua höyrylaivan kyydissä. Ilta päättyi kuitenkin karvaaseen pettymykseen, kun kyseistä laivaa ei kuulunutkaan:

– Turhan odotuksen perästä hajosi rahwas masina laiturilta, aurinkon laskeutuessa, ja taisiwat moniaat katsoa päänsä ijäti kallelleen, silmät suorat suikulaksi.

^Kokkoja on juhannuksena sytytelty Pielisjoen rannoille ja saariin, ja niitä on ihailtu joko paikan päältä, joen vastarannalta tai vesiltä. Ilosaaressa kokko oli tapana sytyttää aina vuoteen 1879 asti paikalle, joka nyt tunnetaan jostain aivan muusta:

– Kokkokiwelle Kaluwirrassa kohosi Juhannusaattona ei Juhannuskokko, niin kuin ennen wanhaan, waan muistokiwi Pielisjoen kanawan rakentamisen muistoksi, Karjalatar kertoo 27. kesäkuuta 1879.

Kanavoinnin muistomerkki on Joensuun vanhin muistomerkki, joskin se kertaalleen räjäytettiin vuonna 1917. Kaksipäistä kotkaa esittävän patsaan katsottiin tuolloin edustavan sortovaltaa.

^{Vapaapalokunta} järjesti Ilosaaressa illanviettoja aina juhannuksena, ja näissä tapahtumissa on ollut ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Kesäkuun 26. päivänä vuonna 1900 Karjalattaressa kerrotaan, että "Joensuun wapaaehtoisen Palosammutuskunnan" juhannusaaton iltamissa väkeä oli kohtalaisesti.

– Yhdeksännellä tunnilla saapui palokunta liehuwin lipuin ja täydessä juhlapuwussa ja soittokunnan puhaltaessa. Senjälkeen hajaannuttiin ympäri saarta ihailemaan luontoa, mikä esiintyikin sinä iltana herttaisimmassa walossa ja wärityksessä.

– Illan kuluessa pantiin toimeen kilpailujakin kuten tikan heittoa ja nuoriso etenkin huwittelihe onkimisella. Toimittaja E. Takala piti puheen ja näytettiin wielä kaksi kuwaelmaa Hywe ja Pahe ja Maamme. Myöskin poltettiin tawanmukainen juhannuskokko.

^Sää on juhannuksen tienoilla varsin vaihteleva, ja sitä on puitu vuosittain myös sanomalehden sivuillla. Milloin kokot sammutti ankara sade, milloin räntä. Erityisen kylmä juhannus oli vuonna 1910. Aattona puhalsi kylmä tuuli, lämpötila oli illalla neljän asteen tuntumassa ja yöllä pellot peittyivät kuuraan.

– Yksi kokkovalkea siellä, toinen täällä rannalla palaa roihusi entistä hywää tapaa noudattaen, ilmaisten kesäjuhlan tulosta, mutta ainakin suuremmaksi osaksi ne muistuttiwat syysyön nuottanuotioita, jotka owat sytytetyt lämmittämään kalastajain kylmästä kangistuneita käsiä, kerrotaan Karjalattaressa 28. kesäkuuta.

Juhannuspäiväkin oli kolkko, ja sitä seuraavana päivänä ainakin Kiihtelysvaarassa satoi lunta. Lehtijuttu päättyy varsin dramaattisiin tunnelmiin:

– Kylmä on Juhannus luonnossa, kylmä kansamme sisimmässä, ja edessämme seisoo yhtämittainen kysymys: milloin tulee lämmin, milloin loppuu kylmä, wieläkö hallan panema wilja woi wirota, wieläko Suomen kansa saa tuntea lämmintä kesää ja lämmintä juhannusjuhlaa?

^Kansanhuveja on myös perinteisesti järjestetty juhannuksena, ja niistä on niin etukäteen ilmoiteltu kuin jälkeenpäin kiitelty lehdessä. 27. kesäkuuta vuonna 1879 kerrotaan Karjalattaressa Liperissä Suomalaisen teatterin hyväksi järjestetyistä kansanhuveista, joissa tosin sateisen ilman vuoksi oli ollut vähänlaisesti väkeä.

– Ylioppilas Nylander piti esitelmän kapinasta w. 1710 Nurmeksessa. Ilta kului hupaisesti laulun ja lausunnon waihdellessa, kunnes klo 11 j. p. p. tuotiin sana, että seurakunnan wanha lukkari H. Wikman oli lähtenyt tästä waillinaisuuden maailmasta parempaan, silloin kaikkein mielet käwiwät alakuloisiksi ja itsekukin alkoi tuummia kotihinsa kulkemista.

Nurmeksen kapina viittaa talonpoikien kapinaan säälimättömänä tunnettua veronkantajaa Simon Affleckia, kansan kielessä Simo Hurttaa vastaan. Kyseisestä kapinasta kertova, Johan Albert Bergmanin teos Nevalaiset ilmestyi kaksi vuotta näitä juhannuskemuja myöhemmin, vuonna 1881.

^{Juhannusviina} lienee myöskin mainitsemisen arvoinen juhannusperinne, joka Karjalattaren sivuilla on vuodesta toiseen tuomittu. 27. kesäkuuta 1911 kerrotaan Lieksan työväenyhdistyksen matkasta juhannuksen viettoon Kolille.

– Mutta ei löydy mitään niin pyhää, ettei ihmisten raakuus pyrkisi sitä häpäisemään. Luonnon mahtawan kauneuden pyhäkkö Koliwuorella on turmeltu. Ja moni sanoo, että turmelus on niin sywä, ettei se enää ole korjattawissa. Räyhääwät juopot, wiinasaksat ja kortinlyöjät ne owat Kolin sunnuntai- ja juhlapäiwien wieraat.

Kesäkuun 27. päivänä vuonna 1912 puolestaan ihmetellään, että "Juhannus, jonka jälkeen tawallisesti on sanomalehdissä ollut palstamääriä uutisia murhista, puukotuksista, tappeluista y. m., kului tällä kertaa kaupungissamme ja ympäristössäkin ihmeteltäwän ja samalla ilahduttawan rauhallisesti".

– Niinpä ei poliisinkaan koko pyhien aikana tarwinnut korjata ainoatakaan juopunutta. Yleensä muuallakin Suomessa näyttää juhannus menneen rauhallisesti. Silti ostettiin kaupungissamme juhannuswiinoja yhtä paljon kuin ennenkin.

^{Vanhojen perinteiden} häviämisestä ja unohtumisesta on oltu sen verran huolissaan, että Karjalattaressa kehotetaan 26. kesäkuuta 1913 kotiseutututkimuksen ystäviä kirjoittamaan niitä talteen.

– Wietetäänhän juhannusta wielä monin paikoin aiwan erikoisella tawalla: huoneet koristetaan lehwillä, poltetaan juhannustulia, tehdään monenmoisia taikoja ja ennustetaan tulewia asioita.