Toimittaja saattoi tuohtua, jos uutinen julkaistiin verkossa ennen paperilehteä – Muutos lehden teossa on ollut jatkuvaa ja tunteita herättävää, mutta työn ydin on säilynyt

Vielä 25 vuotta sanomalehdestä puhuttiin "päivän lapsena", joka ideoitiin, kirjoitettiin, kuvattiin, koottiin, taitettiin, painettiin ja jaettiin kerran vuorokaudessa.

Nyt eletään täysin toisenlaisessa mediatodellisuudessa.

Enää ei odotella kolmen viikon välein ilmestyvää pop&rock-teemasivua, jotta voitaisiin julkaista levyarvio. Parhaassa tapauksessa kritiikki ilmestyy jo samalla minuutilla levyn kanssa.

Sama pätee kaikkeen. Asiat halutaan kertoa entistä nopeammin netissä.

Tekemisestä ei pidetä taukoa, kun printtilehti täyttyy ja painokone pyörähtää käyntiin.

Vanhoissa Karjalaisen historiikeissa ja historiajutuissa isossa osassa ovat painotekniikan kehitys ja se, millaisia koneita kulloinkin Joensuun Noljakassa sijaitsevaan painotaloon oli ostettu.

Nyt puhutaan sovelluksista, "äpeistä" ja siitä, miten kukin juttu olisi helpoiten luettavissa kännykästä ja miten otsikoista saataisiin mahdollisimman houkuttelevia.

^{– Tärkeintä on}, että uutinen ilmestyy lehdessä. Lukijat eivät etsi osastoja vaan kiinnostavia juttuja, toimitustyössä tapahtuvaa jatkuvaa muutosta kommentoi Karjalaisessa toimittajan työnsä vuonna 1990 aloittanut Marita Jalkanen.

Hän on erityisesti kuntauutisoinnin konkari, joka on seurannut päätöksentekoa eri aikoina eri alueilla tehtävänään Joensuun kaupungin päätösten ja kehittymisen seuraaminen.

Yhden osastouudistuksen jälkeen hän työskenteli Joensuun seutu -nimisessä ryhmässä, ja nykyisin hänen tiimistään käytetään nimitystä kaupunki.

– Onpa työsarkanani ollut maantieteellisesti isompi tai pienempi tontti perusmissio ei siitä ole muuttunut: juttuja tehdään ihmisille, jotta heidän maailmansa tulisi vähän entistä avarammaksi, Jalkanen muotoilee.

^{Jalkanen on} iloinnut, kun on voinut vierailla Karjalaisen lukijoiden silminä ja korvina paikoissa, jonne yleisö ei välttämättä pääse.

Hän on vuosien mittaan raportoinut uusien koulujen ilmeistä, merkittävien rakennusten remontoinneista, niin homekohteista kuin uusista ja kiiltävistä pinnoista.

– Uutisoinnissa elämme tietenkin yhteiskunnan sykleissä mukana. Talouden hiljaisempina aikoina ei uutta tehdä samalla tavalla kuin nousukausina, Jalkanen pohtii.

^{Joensuun keskustan} muutoksen hän on nähnyt lyhyessä ajassa, viime aikojen muutoksia edelsivät 1990-luvun laman jämähtäneisyyden vuodet.

– Muutos ympäristöön on yhtä aikaa uhka ja mahdollisuus, mutta mieluummin katselen muuttuvaa kuin ränsistyvää Joensuuta ja kerron siitä, Marita Jalkanen kiteyttää.

Toimituksen sisällä Jalkanen on elänyt läpi monenlaisia organisaatiouudistuksia ja teknisiä harppauksia. Kaiken uudistuksen keskellä hän on nähnyt työn merkityksellisyyden nimenomaan lukijoiden palvelemisessa.

– Jokainen elää tynnyrissään ja kurkkii lautojen raoista ulkopuolista maailmaa. Toimittajana yritän tuoda kuplaan jotakin uutta.

^{Tietokoneet ja osastojako} nousevat Karjalaisessa 1980-luvun alusta eläköitymiseensä vuoteen 2011 saakka työskennelleen uutispäällikön Jouko Salmelan listassa muutosten kärkeen.

Mikromikot olivat ensimmäisiä tietokoneita, jotka korvasivat kirjoituskoneiden napseen toimituksessa.

– Pakinoitsija Ville Keskitalo oli viimeinen, joka sai päätoimittajan luvalla jatkaa kirjoituskoneella kirjoittamista. Puhtaaksikirjoittajat kirjoittivat aineistoja tietokoneelle vielä pitkään, koska esimerkiksi yleisönosastolle tekstejä tuli käsinkirjoitettuina.

Teknisten laitteiden kehitys oli nopeaa – Salmelan aikana ehdittiin viedä useampia järjestelmäuudistuksia lävitse.

Vähitellen tekninen sivunvalmistus siirtyi latomosta toimitukseen ja usean kirjapainoammattilaisen osasto pitkine valopöytineen jäi historiaan.

^{Sisällölliseen} uudistukseen eli 1980–1990-lukujen taitteessa toteutettuun osastojakoon toimittajat olivat pääasiassa tyytyväisiä.

– Karjalainen oli viimeisiä maakuntalehtiä, joissa oli mammuttimaisen iso uutistoimitus ja vain kaksi erikoistoimittajaa: kulttuuritoimittaja Ritva Väisänen ja maa- ja metsätaloustoimittaja Kari Väisänen, Salmela muistelee.

Salmelan mukaan osastojako selkeytti ja järkiperäisti toimituksen työtä ja lehden rakennetta: syntyivät talous-, kulttuuri-, sekä ulkomaantoimitukset. Erillinen urheilutoimitus toki oli ollut jo aiemminkin.

^{Vuosituhannen} vaihteessa alkoi maakuntalehtien yhteistyö ja syntyi lukemistoaineistoa tuottava Sunnuntaisuomalainen. Siitä toimittajat tykkäsivät, kun se tarjosi mahdollisuuden päästä työkiertoon ja jutut tehtiin suunnitelmallisesti.

– Muutoin Pekka Mervolan päätoimittajakaudella tiivistynyt maakuntalehtien yhteistyö herätti Karjalaisen toimittajissa paljon vastarintaa. Kysyttiin, mitä keskisuomalaiset haastateltavat tekevät Karjalaisen sivuilla, Jouko Salmela hymähtelee.

Usko printtilehden levikin kehitykseen oli vankkaa vielä 2010-luvulla.

– Levikkipäällikkö esitteli käyriä, miten paperilehden tilaajamäärät kasvavat. Kukaan ei pystynyt ennakoimaan näin nopeaa printin alamäkeä, Salmela sanoo.

– Eikä tehty etätöitä. Toimituspäällikkö oli kellon kanssa hissin ovella, ja nuhteita jaettiin myöhästyjille.

^{Teknisten uudistusten} merkityksellisyydestä kertoo, että kolmekymmentä vuotta sitten juhlalehden etusivulla annettiin lupaus värikuvan laadun kohentumisesta. Värikuvia julkaistiin tuolloin vain muutamilla sivuilla ja poikkeuksellisen visuaalisista aiheista.

"Siihen päästään uusilla ja paremmilla rasterointimenetelmillä", toimitusjohtaja Jorma Norppa vakuutti.

Nykyihmisen pitää googlettaa tietääkseen, mitä on rasterointi: värien esittämistä pienten rasteripisteiden avulla. Painotuotetta varten jokainen painoväri eritellään, ja rasteripisteiden yhdistelmät muodostavat tarvittavat värisävyt.

^{Vuonna 1948} ilmestyneessä historiikissa kuvaillaan toimituksen iltaa: "Taittaja, hyvin tärkeä mies talossa, on saapunut ja alkaa sovitella latomuksia kehilöön, jotka sitten muodostavat lehden sivun."

Karjalaisen levikki oli tuolloin 28 313 kappaletta. Lehti ilmestyi 6 kertaa viikossa. Lehden lisäksi Karjalaisella oli Joensuussa paperikauppa ja kehystämö.

"Koneiston uusiminen olisi niinikään välttämätöntä, mutta sille on toistaiseksi asettanut ylivoimaisia vaikeuksia ulkomailta tapahtuvan tuonnin rajoitus. Niinikään on paperin säännöstely pahana kiusana", kirjoitettiin vuonna 1948.

^{1990-luvun puolivälissä} lanseeratulle verkko-Karjalaiselle oli 30 vuotta sitten monia nimityksiä, kuten "sähköinen lehti", "elektroninen lehti" ja "kuvaruutulehti".

Silloisen toimitusjohtajan Jorma Norpan mukaan kuvaruutulehden lukijat istuivat tuolloin vielä peruskoulussa.

"Ne, jotka nyt ovat jo aikuisiässä tai vielä koulun ylemmillä luokilla, lukevat varmasti vielä perinteistä sanomalehteä", vakuutti Norppa 30.9.1994 ilmestyneessä 120-vuotisjuhlalehdessä.

Kymmenen vuotta myöhemmin kerrottiin, että "sähköiset sivut" oli jo vanha ja uudistusta kaipaava osa kokonaisuutta.

"Todennäköisesti kehitämme lehteä on line -tyyppiseen suuntaan, jolloin tuoreita uutisia päivitetään koko ajan. Se osa tulee todennäköisesti pysymään ilmaisena. Sen sijaan joudumme harkitsemaan, kannattaako pitää ilmaisena sitä osaa, josta paperiversion tilaajat joutuvat maksamaan", toimituspäällikkö Kari Kontkanen muotoili 2.10.2004 ilmestyneessä Karjalaisessa.

^{Verkkolehteä} Karjalaisessa kehitettiin samaa tahtia muiden päivälehtien kanssa. Ensimmäinen verkossa luettava Karjalainen ehti näytteille Karjalan Messuille vuonna 1996.

– Toimituksen johto halusi olla viestintäteknologian aallonharjalla ja katsoa, mitä ihan uudenlainen julkaisukanava voisi tarjota, kertoo Karjalaisen ensimmäisiä verkkolehtiversioita luomassa ollut ja lehden ensimmäisenä verkkotoimittajana toiminut Matti Siippainen.  

Tuolloin internet oli paljolti vasta lupaus.

– Kirjaimet www tarkoittivat monien toimittajienkin mielestä yhtä kuin wait, wait, wait, odota, odota, odota. Sivujen latautuminen internetissä oli niin hidasta, että koko verkon uskottiin tukkeutuvan, jos se laajenisi jokamiehen kanavaksi.

– Pitää muistaa, että kotien nettiyhteydet olivat vielä 1990-luvun jälkipuoliskolla harvinaisia, ja niitä käytettiin minuuttitaksalla. Sähköpostiakaan ei moni pitänyt tarpeellisena, Siippainen muistelee.

^Verkkolehti pyrki alkuvuosina olemaan maakunnan tärkein kotisivu eri infopalveluineen.

Siihen koottiin esimerkiksi erittäin laaja Pohjois-Karjalan kuntien, laitosten, yhdistysten ja yritysten kotisivujen hakemisto. Sen historia jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Google-hakukone syrjäytti tällaiset valmiit listaukset.

– Toimittajien keskuudessa kyti alkuvuosina epäilyä siitä, kannattaako verkkolehteen yleensäkään satsata, kun jutut jaettiin siinä ilmaiseksi, Siippainen sanoo.

Silloin verkkolehden juttuja pidettiin myös markkinointikanavana eli niillä houkuteltiin tilaajia paperilehdelle. Maksumuuri eli juttujen tarjoaminen vain tilaajille tuli 2010-luvulla.

– Toimittaja saattoi olla myös mustasukkainen tärkeästä uutisestaan ja tuohtua, jos se julkaistiin verkossa ennen paperilehteä, Siippaista huvittaa.

^Nykyään Karjalaista toimitetaan vahvasti verkko edellä. Digi only -tilaajia Karjalaisella on jo yli 8 500, ja koko ajan heitä tulee lisää. Se kertoo lukijoiden tottumisesta siihen, että lehti ja uutiset kulkevat koko ajan mukana kännykässä.

Kaikki aineistot ilmestyvät digilehden tilaajille ensin.

Verkossa uutisten yhteyteen laitetaan usein videoita ja kokonaisia valokuvagallerioita aiheista.

Digiversiona on tarjolla myös paperilehden muotoon taitettu perinteinen lehti eli näköislehti, joka noudattelee osastoja: uutiset, kotimaa, ulkomaat, kulttuuri, urheilu ja niin edelleen.

Karjalaisella on myös oma radiokanava Karjalainen Syke, jonka studio sijaitsee toimituksen ytimessä. Lehden tekijät vierailevat kanavalla kertomassa päivän ajankohtaisista aiheista.

Radioon uutiset tasatunnein tehdään Karjalaisen uutisdeskissä.

Sosiaalisessa mediassa Karjalainen näkyy, kuuluu ja herättää keskustelua.

Toimittajan työ on siis monikanavaista, yhdeltä juttureissulta syntyy monenlaista sisältöä: kuvaa, ääntä, tekstiä.

Erityisesti valokuvaajien työ on muuttunut, koska nykyään he hallitsevat valokuvien lisäksi videokuvaamisen ja suoran lähetyksen tekniikan. Digi-Karjalaisessa valokuvilla on entistä isompi merkitys, vaikka toki paperisena kuusi kertaa viikossa ilmestyvä Karjalainen edelleen suunnitellaan huolella ja tehdään monipuoliseksi, täyden palvelun sanomalehdeksi ulkomaanosastoineen ja televisio-ohjelmineen.

Posti on osaltaan ollut aiheuttamassa sitä, että moni siirtyy digitilaukseen, koska maakunnassa jakeluaikataulua on harvennettu ja myöhäistetty.

Karjalainen täyttää 150 vuotta keskiviikkona 2.10.2024. Tämä juttu on yksi juhlalehtemme jutuista.

Juhlalehden näköislehtiversio on vapaasti luettavissa ilman Karjalaisen tilaajatunnuksia. Lehden pääset lukemaan täältä.