play

Koronarokotusten tehosterokotukset käynnistyvät Siun sotessa aikaisintaan marraskuussa – ”Käytännön toteutusta ja ajanvarausta järjestellään parhaillaan”

Arkistokuva

Arkistokuva Kuva: Marko Puumalainen

Arttu Koistinen

Koronarokotusten tehosterokotukset käynnistyvät Siun sotessa aikaisintaan marraskuussa, kuntayhtymä tiedottaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on suositellut tehosterokotteiden antamista influenssarokotusten yhteydessä.

– Tehosterokotetta suositellaan yli 65-vuotiaille sekä lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluville yli 18-vuotiaille ja yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, kun edellisestä koronarokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta, tiedotteessa kerrotaan.

Siun sote on arvioinut, että influenssarokotukset käynnistyvät aikaisintaan marraskuun alkupuolella. Tarkempi aikataulu selviää myöhemmin syksyllä.

– Tavoitteena on aloittaa samaan aikaan influenssarokotusten kanssa myös koronarokotteiden tehosterokotukset. Rokotusten käytännön toteutusta ja ajanvarausta järjestellään parhaillaan, ja asiasta tiedotetaan lähempänä rokotusten käynnistämistä.

Siun sote kertoo jatkavansa koronarokotuksia nykyisten suositusten mukaan influenssarokotusten käynnistymiseen eli ainakin marraskuuhun saakka.

– Tällä hetkellä suurin kysyntä koronarokotuksissa on neljänsille rokotteille.

Tällä hetkellä neljättä koronarokotetta tarjotaan yli 60-vuotiaille, yli 18-vuotiaille lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluville ja yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille. Edellytyksenä on, että henkilö on saanut kolme koronarokoteannosta eikä ole sairastanut koronavirustautia tai että hän on saanut kaksi koronarokoteannosta ja sairastanut kerran koronavirustaudin. Sama pätee myös, jos henkilö on saanut yhden koronarokoteannoksen ja sairastanut kaksi erillistä koronavirustautia.

Kahden tartunnan välisen ajan tulee olla vähintään kolme kuukautta, jotta niitä voidaan pitää varmuudella erillisinä tartuntoina, Siun sote toteaa.

Koronavirustauti vastaa yhtä koronarokotetta, kun rokotteen ja sairastetun taudin väli on ollut vähintään kuusi viikkoa.

– Neljännen koronarokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotteesta tai sairastetusta taudista on kulunut vähintään kolme kuukautta. Neljättä koronarokotetta ei anneta henkilöille, jotka ovat saaneet kolme koronarokotetta ja sairastaneet koronavirustaudin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Siun sotessa on tarjolla edelleen myös ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotteita.

– Voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille suositellaan tällä hetkellä myös viidettä koronarokotetta.

Uusia koronarokotusaikoja tulee jälleen varattavaksi lauantaina 10. syyskuuta kello 12. Tarjolla on myös jonkin verran ilta- ja viikonloppuaikoja.

– Esimerkiksi PK Terveyden rokotuspisteellä järjestetään koronarokotuksia kello 16 alkaen torstaina 15. ja torstaina 22. syyskuuta. Enossa puolestaan koronarokotusaikoja on tarjolla sunnuntaina 11. syyskuuta, Siun sote kertoo.

Verkkoajanvarauksen lisäksi koronarokotusaika on mahdollista varata puhelimitse maanantaisin kello 8–9 numerosta 013 330 2131.

– Muina aikoina numeroon voi jättää takaisinsoittopyynnön, joihin vastataan viikon kuluessa. Takaisinsoittopyynnön jättämisessä on tärkeää noudattaa nauhoitteessa annettavia ohjeita. Puhelimen saa sulkea vasta, kun nauhoitteessa annetaan lupa puhelimen sulkemiseen. Jos puhelimen sulkeen liian aikaisin, ei takaisinsoittopyyntö rekisteröidy eikä Siun sotelle jää tietoa pyynnöstä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi