play

Lieksan Melojien koskimelontakurssit Ruunaalla ovat erityisesti naisten suosiossa – Koskimelonnan voi aloittaa myös kurssia käymättä, mutta vesille tulisi aina lähteä toisen ihmisen kanssa

Juha Hiltunen järjestää Ruunaalla Lieksan Melojien koskimelontakursseja kaksi kertaa kesässä. Ensimmäisenä kurssilla opetellaan perusteet, kuten kaatuneesta kajakista pois pääseminen.

Juha Hiltunen järjestää Ruunaalla Lieksan Melojien koskimelontakursseja kaksi kertaa kesässä. Ensimmäisenä kurssilla opetellaan perusteet, kuten kaatuneesta kajakista pois pääseminen. Kuva: Lari Lievonen

Linda Laatikainen

Melonta on ollut viime vuosina suosittua, ja erityisesti Pielisjoessa on saattanut nähdä melojia kajakkeineen kokeilemassa lajia. Ruunaalla sijaitsevan freestyle- ja koskimelontaseuran Lieksan Melojien melontaopettaja ja seuran sihteeri Juha Hiltunen kertoo myös koskimelontakurssien olevan suosittuja.