play

Lieksassa on ollut useita rakennuspaloja, syttymissyyksi epäillään sähkövikoja – palomestari kuvailee tapahtumia poikkeuksellisiksi

Kuvituskuva

Kuvituskuva Kuva: Jarno Artika

Arttu Koistinen, STT

Lieksassa syttyi lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana kolme keskisuurta rakennuspaloa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen ensimmäisestä palosta Vänskälässä kello 22:n aikoihin lauantaina. Rakennuksen sähköpääkeskus oli syttynyt palamaan.

Samasta osoitteesta tuli uusi hälytys sunnuntain puolella kello 1.30:n aikoihin. Tulessa oli ulkosauna.

Seuraavaksi pelastuslaitos kiirehti naapurikiinteistöön, jonka ilmoitettiin olevan tulessa kello 2:n aikoihin. Kyseessä oli tyhjillään ollut omakotitalo.

Sekä tyhjillään ollut omakotitalo että ulkosauna paloivat maan tasalle.

Ensimmäisen hälytyksen rakennuksen sähkökeskukseen tuli merkittäviä vahinkoja. Lisäksi keskusta ympäröivät seinärakenteet vaurioituivat, pelastuslaitos kertoi Karjalaiselle kello 7.30:n aikoihin. Tuolloin jälkitoimet olivat kohteissa käynnissä.

Pelastuslaitoksen mukaan alueella on ollut sähkövikoja, joista palojen arvioidaan mahdollisesti saaneen alkunsa. Pelastuslaitos on varoittanut alueen asukkaita.

Lisäksi pelastuslaitos ja sähköyhtiön asentajat ovat tarkastaneet alueen kiinteistöjä.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jani Nevalainen kuvailee illan ja yön tapahtumia poikkeuksellisiksi. Hän ei ole urallaan ennen törmännyt Pohjois-Karjalassa tapaukseen, jossa mahdollisesti sähköverkosta johtunut vika on sytyttänyt lähes samaan aikaan useita tulipaloja samalla alueella.

Pelastuslaitoksen mukaan Pohjois-Karjalan Sähkö tiedottaa tapauksesta lisää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Juttua ja otsikkoa täydennetty Jani Nevalaisen tiedoilla 19.12.2021 kello 7.44.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi