play

Liperin koulussa ja Ylämyllyn koulun Patteriston yksikössä on voinut altistua koronalle

Arkistokuva

Arkistokuva Kuva: Marko Puumalainen

Arttu Koistinen

Liperin koulussa ja Ylämyllyn koulun Patteriston yksikössä on voinut altistua koronalle torstaina 11. marraskuuta, kunta tiedottaa.

- Siun sote tulee asettamaan lähialtistuneet molemmista kouluista viralliseen tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Heidän tulee jäädä koulusta ja myös harrastuksista pois. Lisäksi muutamien luokkien oppilaita molemmista kouluista on asetettu oireseurantaan.

- Muut oppilaat voivat jatkaa koulunkäyntiä normaalisti, tiedotteessa kerrotaan.

Siun soten tartunnanjäljityksen kerrotaan olevan yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettavien oppilaiden huoltajiin joko soittamalla tai tekstiviestillä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Kaikkia altistuneita kehotetaan seuraamaan oireitaan neljäntoista vuorokauden ajan ja hakeutumaan viipymättä testiin, jos lieviäkin oireita ilmenee.

Alle 12-vuotiaat ja kaikki rokottamattomat lapset tulee viedä koronatestiin lievissäkin oireissa mahdollisimman pian, kunta korostaa.

- Ohje koskee myös niitä perheitä, joissa vanhemmilla perheenjäsenillä on molemmat koronarokotteet.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi