Valtimolaisen Jenna Puumalaisen synnytyksessä meni moni asia pieleen – "Sairaalasta on tunnustettu, että tapaturma on sairaalaan liittyvä"

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 23.3.2024.

Jos synnytyksessä voi mennä kaikki pieleen, niin valtimolaiselle Jenna Puumalaiselle, 29, kävi niin. Onneksi kuitenkin lopputuloksena syntyi terve, nyt jo kaksivuotias Tapio-poika.

Jo menomatkalla poika oli syntymässä ambulanssiin, mutta matka jatkui synnytyssaliin Joensuuhun.

Siellä yksi hoitajista työnsi vasenta jalkaa niin kovasti ponnistuksessa vastaan, että kuului vain rusahdus, ja siitä alkoivat tuskalliset hermokivut, jotka jatkuvat tänäkin päivänä.

– Kaikki ei mennyt niin kuin piti. Kun lapsivesi meni illalla, niin soitin Joensuuhun, että mitä nyt tehdään. Sieltä sanottiin, että ei ole mikään kiire tulla tänne. Kuitenkin supistukset olivat niin kovia, että meidän oli pakko lähteä miehen kanssa kohti Joensuuta, ja esikoinen Juhani oli otettava mukaan.

^Pahinta Jenna Puumalaisen mukaan tilanteessa on oma jossittelu: entä, jos olisin tehnyt jotain toisin.

Toinen turhautumisen aihe on hänelle ollut hoitohenkilöstön vähättely asiassa. Yhdestä lääkäristä hän joutui tekemään valituksen, kun tämä sanoi kylmästi, että älä käytä lapsiasi tekosyynä kipuihisi.

– Kun jalka meni hervottomaksi synnytyksessä, niin kaikki luulivat, että huudan vain synnytyskipuja. Sitten minua käskettiin menemään vessaan ja suihkuun, vaikka en päässyt edes sängystä mihinkään. Yöpöydän kanssa pikkuhiljaa kampesin itseni suihkuun.

Joensuuhun mennessä jo Aronsalmensillalla oli pakko ruveta ponnistamaan, ja ambulanssi tuli vastaan. Vauvan pää näkyi jo ambulanssissa.

– Sitä olen jälkikäteen miettinyt, että miksi ambulanssin ensihoitaja tuli mukaan synnytyssaliin, yleensä niin ei kuulemma ole. Hän työnsi ponnistuksen aikana vasemmasta jalasta vastaan niin lujaa, että se jäi hervottomana retkottamaan.

^{Kun Puumalainen} lähti synnytyssairaalasta, papereissa luki, että äiti kotiutettiin hyväkuntoisena. Pitkään kotona piti vain pärjätä sisulla.

Vasen puoli kropasta jäi heikoksi ja kivuliaaksi. Synnytyksessä vammautuminen sinetöi myös sen, että lisää lapsia ei tule.

– Ajattelin, että kunhan vauvalla ja toisella lapsella kaikki on hyvin. Ensimmäisen lapsen vauva-aika meni tosi hyvin, nyt Tapion kohdalla kaikki on ollut taiteilua, ihan nukkumisesta lähtien. Pientä vauvaa oli niin hankala hoitaa, kun jalkaan ja selkään koski koko ajan.

Vasta seitsemän kuukauden päästä synnytyksestä tehtiin magneettikuvaus, josta kävi ilmi, että kaksi välilevyä oli pullistunut ja nelipäinen reisilihas oli revennyt.

Kaiken kukkuraksi vauvan syntymän jälkeen tehtiin sappikivileikkaus, kun ne vaivasivat raskauden aikana.

– Olen tehnyt valituksen hoidosta, ja sairaalasta on tunnustettu, että tapaturma on sairaalaan liittyvä. Arvion mukaan lihasvauriota ei voinut välttää. Toiminnassa ei kuulemma ole mitään sellaista, mikä oikeuttaisi korvauksiin.

– Eihän raha tuo terveyttä takaisin, mutta kyllä se helpottaisi kotiäidin elämää, Jenna Puumalainen miettii.

^{Tällä hetkellä} nuoren äidin tilanne on se, että kipuihin täytyy syödä vahvoja kipulääkkeitä aamuin illoin. Hän käy myös lyhytterapiassa ja fysioterapiassa.

Koko kouluajan kestänyt kiusaaminen nousi myös pinnalle traumaperäisenä stressihäiriönä pieleen menneen synnytyksen jälkeen. Kiusaaminen jatkui myös ammattikoulussa, jolloin Puumalainen ajatteli "nyt riitti" ja jätti koulun kesken.

– Olin aina kiusattu koulussa. Joskus kysyin nyt aikuisena yhdeltä kiusaajalta, että miksi kiusasitte minua koko ajan. Tämä vastasi, että sinä olit niin hiljainen, sinua oli helppo kiusata. Pyysi sitten anteeksi käytöstään.

^{Kun koko elämä} on jollain tavalla ollut niin rankkaa, niin Puumalainen on kestänyt viimeisimmänkin kovan kolauksen. Heidän lapsuuden perheessään on viisi lasta, ja he ovat olleet isän, Seppo Pääkkösen kanssa.

Äiti kuoli, kun Jenna odotti ensimmäistä lastaan. Heti perään meni myös tärkeä mummo.

– Minulla oli kotona hyvä ja turvallinen lapsuus. Meitä on neljä poikaa ja minä. Isän kanssa olen aina pystynyt juttelemaan ihan kaikesta, eikä meillä ollut ikinä puutetta mistään. Perhe on ollut aina tukena, tapahtuipa mitä hyvänsä.

^{Puumalaisen nelihenkinen} perhe asuu Valtimon kirkonkylällä omakotitalossa. Molempien perheet ovat lähellä, jos apua tarvitsee. Lapset Juhani ja Tapio ovat osan päivästä päivähoidossa lähellä.

Nuori äiti ajattelee, että olisi mukava olla sellainen äiti, jonka kanssa voisi leikkiä, juosta ja käydä usein retkeilemässä ihan normaalisti. Nykyiseen olotilaan on vaikea tottua, kun kaikki tapahtuu hidastetusti.

– Minulle on sanottu, että nämä vaivat ovat loppuiän. Leikkauksessa olisi liian iso riski, koska siinä voi halvaantua. Onneksi vanhempi poika sanoo aina minulle, että älä sinä äiti huoli, kyllä minä autan sinua.

– Lapset ovat minulle kaikki, ja teen heidän eteen kaikkeni. Oma aviomies Petri on paras tukipilarini.

^{Jenna Puumalainen} on päättänyt olla lannistumatta vaikeuksista huolimatta ja toivoo, että joskus tulevaisuudessa terveydenhuolto kehittyisi niin paljon, että häntä voisi auttaa.

– Kävely on tähän asti ollut parasta lääkettä; petin pohjalle ei voi jäädä makaamaan. Onneksi vilkkaat lapset pitävät minutkin virkeänä, Puumalainen tuumii.