Mitä tapahtuu maataloudelle, jos tulevaisuuden ruoka tuotetaan bioreaktoreissa? – Tutkijan mukaan solumaatalous on enemmän mahdollisuus kuin uhka

Juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 1.1.2021.

Solumaatalous eli mikrobien ja solujen kasvattamiseen perustuva ruoantuotanto kehittyy vauhdilla. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa ruoasta tuotetaankin ehkä bioreaktoreissa. Mitä perinteiselle maataloudelle silloin tapahtuu?

Väitöstutkija Niko Räty Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista sanoo, että kysymys on vaikea, koska kyse on tulevaisuuden ennustamisesta. Hän hylkää kuitenkin epärealistisena skenaarion, jossa solumaatalous korvaisi nykyisenkaltaisen maatalouden.

– Ajattelen, että vaikka osa ruoasta kasvatettaisiinkin bioreaktoreissa, niin jostakin siihen on saatava raaka-aineet. Ne tulevat tavalla tai toisella pelloilta ja maataloudesta. Ehkä tulevaisuudessa maatila voi erikoistua näiden raaka-aineiden tuottamiseen tai vaikkapa hybridituotantoon, jossa hyödynnetään niin eläimiä kuin bioreaktoreitakin, Räty pohtii.

^{Räty tutkii} suomalaisten viljelijöiden asenteita solumaataloutta kohtaan. Tutkimuksensa osana hän on haastatellut viljelijöitä ja pyytänyt heitä kuvittelemaan sellaisen tulevaisuuden, jossa solumaatalous on mukana ruoantuotannossa.

– On huomattava, että keskustelumme ovat pakostakin liikkuneet hypoteettisella tasolla. Mahdollisista tulevaisuuskuvista keskusteleminen on kuitenkin tärkeää, koska tulevaisuuteen vaikutetaan poliittisilla toimilla. Tästä aiheesta keskusteleminen on nyt ajankohtaista, koska solumaatalouden tekniikat kehittyvät nyt vauhdilla.

Viljelijöiden haastatteluista välittyvä yleiskuva vaikuttaisi Rädyn mukaan olevan se, että viljelijät suhtautuvat solumaatalouteen varovaisen optimistisesti. Mitä pidemmälle haastattelut etenivät, sitä toiveikkaammaksi sävy muuttui.

– Usein ihan se ensireaktio solumaatalouteen oli pelko siitä, että se on sitten bisneksen loppu ja sillä hyvä. Keskustelun jatkuessa monen uteliaisuus ja toiveikkuus heräsi, mutta kyllä esille nousi myös monia vakavasti otettavia huolia.

^Viljelijät pohtivat esimerkiksi sitä, olisivatko solumaatalouden tuotteet varmasti turvallisia ja riittävän tarkasti tutkittuja. Suurin osa huolista oli kuitenkin konkreettisempia: Olisiko tavallisella viljelijällä varaa hankkia uutta teknologiaa? Saisiko siihen investointitukea? Mihin bioreaktorit tulisivat? Kuinka koulutus järjestettäisiin?

– Tekniikan saavutettavuus on tosiaan se isoin huoli. Pelätään, että suuret ylikansalliset yritykset omistavat patentit ja valtaavat tuotannon. Toivon, että meillä on Suomessa poliittista ketteryyttä varmistaa, että näin ei käy, vaan uudet tekniikat päin vastoin elävöittävät maaseutua, Räty sanoo.

^{TOIVEIKKUUTTA} Rädyn haastattelemissa viljelijöissä herätti etenkin ajatus siitä, että solumaatalouden tuotteiden yleistyessä tavallisen maatalouden tuotteista tulisi premium-tuotteita, joista kuluttajat olisivat valmiita maksamaan enemmän.

Räty kertoo ajattelevansa itse, että näin siinä todennäköisesti kävisikin: solumaatalouden tuotteet olisivat alkuun kalliita erikoistuotteita, mutta niiden yleistyessä asetelma kääntyisi toisin päin.

– Näinhän kävi myös vaniljalle, kun synteettinen vanilliini tuli markkinoille. Toki täytyy muistaa, että kehitys ei automaattisesti johda hyviin asioihin. Solumaatalouteen liittyy paljon kysymyksiä, jotka ovat vielä auki.

^Toinen haastatteluissa esiin noussut optimistinen näkökulma solumaatalouteen oli Rädyn mukaan se, että tilakokojen kasvattamisen sijaan tuottavuutta voisi lisätä uusilla tavoilla, esimerkiksi tuottamalla kantasoluja keinolihatuotantoon.

Räty kertoo uskovansa, että solutalous tulee varmasti muuttamaan tulevaisuuden ruoantuotantoa, tavalla tai toisella.

– Sen tutkimukseen on satsattu kansainvälisesti niin paljon rahaa, että ei se voi jäädä kokonaan tulematta. Se on sitten eri asia, minkälaisella aikajänteellä muutos on tulossa, ja miten se näkyy eri maissa, Räty pohtii.