Ukkonen on katkonut sähköjä Pohjois-Karjalassa
Lukijamme Raija Kokkola lähetti kuvan Valtimolla iskeneestä salamasta. Kuva: Lukijan kuva
Ukkonen on aiheuttanut sähkökatkoja PKS Sähkönsiirron verkkoalueella Pohjois-Karjalassa tänään.
Maakunnassa alkoi ukkostaa iltapäivällä kahden aikaan, ja kovimmillaan salamointi oli neljän maissa Joensuun ja Kiteen välisellä alueella. Sähköverkkoon iskeneet salamat aiheuttivat useita sähkökatkoja, PKS Sähkönsiirto tiedottaa.
Enimmillään ilman sähköä on ollut 1 800 kotitaloutta Hammaslahden, Kiihtelysvaaran, Uskalin ja Saarion alueilla.
Honkavaaran sähköasemalta lähtevään suurjännitejohtoon tullut vika aiheutti laajan katkon, mutta vika saatiin korjattua puolessa tunnissa, häiriöjohtajana toimiva käyttöpalveluvastaava Juha Sirviö kertoo tiedotteessa.
Sen lisäksi pienempiä vikoja on ollut muun muassa Enossa, Tuupovaarassa ja Ilomantsissa.
– Iso osa ukkosen aiheuttamista vioista saadaan korjattua nopeilla jälleenkytkennöillä, jotka näkyvät asiakkaille lyhyinä minuuttien tai vain sekuntien mittaisina sähkökatkoina. Näitä jälleenkytkennöistä johtuvia katkoja voi tosin olla monta peräkkäin, Sirviö selvittää.
Sääennusteiden mukaan ukkosten on määrä hiipua Pohjois-Karjalassa iltaa kohti, mutta niiden todennäköisyys kasvaa jälleen sunnuntaina iltapäivällä.
PKS Sähkönsiirrolla on korjaajia jatkuvassa valmiudessa, mikäli ukkonen saa aikaan uusia vikatilanteita.
Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta.
Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään kertomaan vikailmoitussivulla.
Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia, tiedotteessa muistutetaan.
Juttuun vaihdettu tuore pääkuva 1.6.2024 klo 22.25.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi