Pelastuslaitos varoittaa: Maastopalokausi on alkamassa Pohjois-Karjalassa
Arkistokuva ruohikkopalosta Lieksasta parin vuoden takaa. Kuva: Mikko Ahvenainen
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos muistuttaa, että maastopalokausi on aluillaan.
Pohjois-Karjalassakin ruohikkopalon vaara on jo ilmeinen. Maakuntaan astuukin tiistaista alkaen ruohikkopalovaroitus.
– Etenkin tuulisella säällä palot leviävät erittäin nopeasti. Nyt onkin syytä muistaa puutarha- ja pihatöitä tehdessä, että varoitus todellakin tarkoittaa sitä, että nuotiota tai muuta avotulta ei saa tehdä, eikä risuja tai muuta puutarhajätettä tällöin saa polttaa, pelastuslaitos muistuttaa.
Liperissä tuli karkasi valvomattomasta risujen poltosta sunnuntaina. Tuli levisi kahden ja puolen hehtaarin kokoiselle alueelle ja pelastuslaitokselta sammutustöihin tarvittiin kymmenen yksikköä.
– Tässä tapauksessa palo saatiin onneksi rajattua ja sammutettua nopeasti ennen sen leviämistä läheisiin rakennuksiin tai metsään.
Pelastuslaitos myös muistuttaa, että valvomattomat risujen poltot johtavat aina ilmoitukseen poliisille. Poliisi voi muistaa risujen polttajaa sakolla.
Kulunut kevät on ollut lumisempi ja kosteampi, joten siksi maastopalojen alkamisajankohta on käsillä vasta nyt, muutamaa viikkoa keskivertoa jäljessä. Keväiset maastopalot ovat pääsääntöisesti ihmisten aiheuttamia ja lähtevät juuri huonosti valvotuista tai valvomattomista risujenpoltoista.
Pelastuslaitos muistuttaakin varautumaan risujenpolttoihin riittävällä alkusammutusvälineistöllä, valvomaan polton loppuun asti sekä tarkastamaan voimassa olevat varoitukset ja tuuliolosuhteen ennen polttoa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi