Karjalaisen kalakilpailu on käynnissä – lähetä meille kuva jättivonkaleestasi!
Karjalaisen kalakilpailun uusi kausi lähti käyntiin vuoden alusta ja päättyy kalenterivuoden loppuun 31.12.2023. Kyseessä on jo 82. kilpailukausi.
Kilpailuvuoden aikana saaduista luvallisesti pyydetyistä kaloista otetaan vastaan saalisilmoituksia vielä tammikuun 2024 ensimmäisen viikon ajan. Kilpailualue rajoittuu Pohjois-Karjalan maakuntaan.
Osallistua voi tänä aikana kilpailualueelta toimitetulla saalisilmoituksella, josta tulee ilmetä kalan tarkka paino ja suurin pituus kuonosta yhteen puristetun pyrstön kärkeen millimetrin tarkkuudella mitattuna (alustaa pitkin kalan vierestä, ei kalan pintaa pitkin), pyydys, saantipaikka (kunta ja vesistö mahdollisimman tarkasti), saajan nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Ilmoitukseen tulee liittää valokuva, mikäli mahdollista.
Kala tulee punnita mieluiten kaupan tms. vaa`alla, jolla saa painon gramman tarkkuudella. Jos vaaka tulostaa kuitin, liitä se mukaan. Pyydä vähintään yksi todistaja vahvistamaan mittaustieto allekirjoituksellaan. Punnitustavan ilmoittamisesta toivotaan selkeä kuvaus.
Perinteisellä varsipuntarilla mitattuja kaloja ei hyväksytä kilpailuun. Epäselvyyksien ja ylimääräisen selvittelytyön välttämiseksi on tärkeää toimittaa em. tiedot mahdollisimman kattavasti.
Kilpailun sarjat ovat ahven, hauki, järvitaimen ja -lohi, kuha, lahna, made, siika ja särki. Järvitaimen ja -lohi käsitellään yhtenä sarjana, koska niitä on joskus vaikeata erottaa lajeina toisistaan. Järvitaimenen ja -lohen osalta pyytää saa Vuoksen vesistöalueelta ainoastaan rasvaeväleikattuja kaloja.
Tietoja otetaan vastaan vain Karjalaisen nettisivuilla karjalainen.fi/kalat.
Kilpailun tuomarina toimii FL Timo Turunen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi