Onko kännykän Google Mapsista apua, jos eksyt metsässä? – Vertailukuvan nähtyäsi haluat opetella käyttämään karttaa ja kompassia

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 10.5.2023.

Kartan lukutaito ja kompassin käyttö ovat kansalaistaitoja, jotka jokaisen retkeilijän, marjastajan, sienestäjän tai mistä tahansa muusta syystä maastossa liikkuvan on tärkeä osata. Eikä suunnistaminen ole lainkaan vaikeaa, vaikka vaatiikin pientä harjoittelua.

– Kun uskaltaa lähteä tutkimaan maastoa merkittyjen reittien ja polkujen ulkopuolelle, voi löytää todella hienoja paikkoja, jotka ovat muilta piilossa. Se myös tuntuu erityisen merkitykselliseltä, kun on löytänyt paikan ihan itse, Vilja Salminen, 21, sanoo.

Salminen on harrastanut koko ikänsä kuntosuunnistusta. Joensuuhun opiskelemaan muutettuaan hän liittyi partioon, ja sitä kautta retkeilysuunnistuskin on tullut aiempaa tutummaksi.

– Suurin ero kuntosuunnistuksen ja retkeilysuunnistuksen välillä on kartan mittakaava ja yksityiskohtaisuus. Retkellä myös kuljetaan rauhallisemmin, suuripiirteisemmin ja valitaan ennemmin helppokulkuinen kuin lyhin reitti, Salminen kertoo.

1. Kartta ja sen merkinnät

^{Kartta kannattaa} varata mukaan aina, kun lähtee tuntemattomalle alueelle tai selkeästi merkittyjen reittien ulkopuolelle. Toisin kuin puhelimen karttasovellus, fyysisen kartan lukeminen ei voi kaatua ainakaan teknisiin vaikeuksiin.

– Sitä paitsi kompassin käyttäminen puhelimen näytöllä ei onnistu, koska kompassin magneettinen neula reagoi puhelimeen ja osoittaa siis väärään suuntaan. Myöskään älykelloa tai toista kompassia ei kannata pitää liian lähellä kompassia, Vilja Salminen huomauttaa.

Retkeilyyn sopivia karttoja voi tulostaa maksutta esimerkiksi Metsähallituksen retkikartta.fi-palvelusta tai Maanmittauslaitoksen karttapaikasta. Hyvä mittakaava on noin 1:25 000, eli yksi senttimetri kartalla on 250 metriä luonnossa. Myös mittakaava 1:50 000 on yleinen retkikartoissa, jolloin senttimetri kartalla on luonnossa puoli kilometriä.

^{Valmiissa retkeilykartoissa} on yleensä mukana merkkien selitykset, kun taas itse tulostettaviin karttoihin ne täytyy tulostaa tarvittaessa erikseen. Suunnistusta opettelevan kannattaa seurata etenemistä kartalta välillä silloinkin, kun karttaa ei oikeasti tarvitsisi.

– Sillä tavalla oppii lukemaan karttaa ja maastoa paremmin. Kannattaa myös karttaa tutkimalla koittaa ennalta kuvitella, miltä ympäristön pitäisi kohta näyttää, Salminen vinkkaa.

Jokin hyvä maastokarttasovellus kannattaa ladata puhelimeen siitäkin huolimatta, ettei se tositoimissa riitä ainoaksi kartaksi. Etenkin suunnistamista harjoitellessa voi olla tarpeen välillä tarkistaa puhelimen sijainnin avulla, onko oikeasti siellä, missä ajattelee olevansa.

– Erilaisia sovelluksia on olemassa paljon, ja niissä on isoja eroja karttojen laadussa. Itse olen käyttänyt Maastokartat-nimistä sovellusta ja valinnut siihen Maanmittauslaitoksen maastokartan, Salminen kertoo.

2. Kompassi on halpa henkivakuutus

Jos heijastin on tiellä liikkujan halpa henkivakuutus, niin tieltä poistuvalle ja maastoon suuntaavalle se on kompassi. Paitsi suunnistajan työkalu, se on myös eksyjän pelastaja silloinkin, kun puhelin lakkaa yllättäen toimimasta tai fyysinen kartta katoaa tai tuhoutuu.

Tällaiseen tilanteeseen kannattaa varautua ennakkoon painamalla mieleen kartalta jokin pitkänmallinen kohde, jolle osuu varmasti, jos lähtee kulkemaan retkeilyalueelta tiettyyn ilmansuuntaan. Se voi olla esimerkiksi tie tai sähkölinja.

– Jos eksyy ilman karttaa, voi lähteä kulkemaan tuohon ilmansuuntaan kompassin avulla. Silloin on tärkeää pysyä suunnassa, vaikka tuntuisi, ettei vastaan tule mitään. Jos suuntaa alkaa muuttaa kesken kaiken, alkaa pyöriä ympyrää, Vilja Salminen sanoo.

Kompassi ei taskussa paljon paina, vaikka tarkoitus olisikin retkeillä sellaisessa maastossa, jossa etenemistä on helppo seurata kartalta pelkästään ympäristöä havainnoimalla. Yleisimmin käytetty kompassityyppi on levykompassi, joka sopii niin retkeilysuunnistuksen harjoitteluun kuin tositoimiinkin.

3. Oikeaan suuntaan kulkeminen

Osittain tai kokonaan merkittyjen reittien ja polkujen ulkopuolella retkeillessä reitti kannattaa suunnitella siten, että valitsee kartalta sopivia välietappeja, joiden kautta kulkiessa välttää liian vaikeakulkuiset paikat. Koko retken välietappeineen voi halutessaan suunnitella ennakkoon, kunhan muistaa, että toisinaan maasto yllättää ja muuttaa suunnitelmia.

– Kannattaa ottaa huomioon, että esimerkiksi kaikkia kartalle merkittyjä polkuja ei välttämättä ole enää olemassa, ja toisaalta maastossa usein risteilee sellaisiakin, joita ei näy kartalla. Maastossa on voitu tehdä myös metsätöitä, Vilja Salminen sanoo.

Vastaan voi tulla yllättäen myös esimerkiksi hakkuuaukkoja tai ryteikköisiä metsäalueita, ja erityisesti keväällä suoalueet voivat olla huomattavasti vaikeakulkuisempia kuin millaisiksi ne on kartalle merkitty.

– Omaa etenemistään kannattaa seurata kartalta koko ajan ja pitää vaikka peukaloa siinä kohdassa, missä on kulloinkin menossa, Salminen sanoo.

Kun halutaan kulkea suoraviivaisesti samaan suuntaan kohti seuraavaa määränpäätä, otetaan suunta kompassilla. Videolla Vilja Salminen neuvoo, kuinka se tapahtuu:

Kulkusuunnan määrittämisen jälkeen kannattaa valita kulkusuunnasta jokin näköetäisyydellä oleva kiintopiste, jota kohti kulkemalla pysyy suunnassa, vaikka matkalla joutuisi kiertämään esimerkiksi pusikoita.

– Kiintopisteen luona valitaan sitten uusi kiintopiste kompassin osoittamasta kulkusuunnasta. Näin ei tarvitse koko ajan tuijottaa kompassia. Etenemistä seurataan myös kartalta, Salminen sanoo.

4. Suuntiminen eli oman sijainnin paikannus

Hyvä lähtökohta maastossa liikkuessa on muistaa, että kartalla pysyminen on huomattavasti helpompaa kuin eksyneenä kartalle pääseminen.

Omaa sijaintiaan voi haarukoida etsimällä kartalta edellisen varman sijaintinsa muistelemalla kulunutta aikaa ja kulkusuuntia sekä vertailemalla lähiympäristöä kartan merkintöihin, kun kartta on ensin käännetty oikein päin.

Ympäristöstä riippuen oman sijainnin määrittäminen voi onnistua myös kartan ja kompassin avulla suuntimalla. Videolla Vilja Salminen neuvoo, kuinka se tapahtuu: