play

Pasi Koivumaan näkökulma: Niinistö ja Marin naulasivat Suomen Nato-jäsenyyden – Suomi tekee historiallisen ratkaisunsa yhtenäisenä

Pasi Koivumaa

Presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) torstaiaamuna julkistama yhteinen Nato-lausunto käytännössä naulaa lopullisesti jo aiemmin selväksi käyneen asian: Suomi hakee Naton jäseneksi – ja myös pääsee, koska yhtä selvää on toki sekin, että Naton ovi on Suomelle ja samalla Ruotsille avoin.

Ylimmän valtiojohtomme yhteislausunto oli odottamattoman niukka. Presidentin ja pääministerin mielestä Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi, koska Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja toisaalta Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa.

Tarkempia perusteluja kuullaan molemmilta varmasti myöhemmin, koska etenkin Niinistö on ollut koko parikuukautisen Nato-prosessin ajan poikkeuksellisen avoin. Marinin Japanin-vierailu esti torstaina yhteisen tiedotustilaisuuden, mikä lienee syynä nyt julkisuuteen annetun yhteisen tiedotteen karuudelle.

Marinin ulostulo yhdessä presidentin kanssa antaa nyt myös SDP:n kansanedustajille luvan kertoa ilmeisen myönteiset Nato-kantansa.

Jos jossakin on tähän asti käydyssä avoimessa Nato-keskustelussa vallinnut outo pidäke, on se ollut tässä päähallituspuolueessa. Monet puolueen kansanedustajat, myös pohjoiskarjalaiset Seppo Eskelinen ja Merja Mäkisalo-Ropponen ennemminkin pakittivat ja vaikenivat, vaikka he olivat jo tammikuussa (Karjalainen, 5.1.) kertoneet kääntyneensä Suomen Nato-jäsenyyden kannalle ja vaikka myös Marin avointa keskustelua asiasta peräänkuulutti.

Suomen valtiojohdon, eduskunnan ja kansan kääntyminen Nato-jäsenyyden kannalle on todellakin tapahtunut hämmästyttävän nopeasti, mutta yhtä lailla Venäjä on hämmästyttänyt meidät kaikki taantumisellaan sotaisaksi diktatuuriksi. Se saa nyt myös Suomelta, mitä se tilaa. Nato-jäsenyys on kuitenkin ennen kaikkea Suomen oman turvallisuuden tae eikä uhkaksi Venäjälle.

Nopeaan Nato-option lunastamiseen on yhtenä selityksenä se, että Suomi on jo yli 20 vuoden ajan lähentynyt Natoa kumppanuussopimuksilla ja monilla muilla ratkaisuilla niin, että kyse on nyt vain viimeisestä silauksesta.

Karjalaisen arkistosta löytyy jo aivan 2000-luvun alussa useita lehtemme pääkirjoituksia ja kolumnejamme, joissa ennustettiin Suomen pikaista Nato-jäsenyyttä. Enkä sano tätä väittääkseni, että olimme jo silloin oikeassa – koska emme olleet. Eihän tuo jäsenyys ole tuosta ajasta laskien kovin pikaisesti toteutunut.

Tämän viime kuukausien Nato-prosessin ja keskustelun yksi hyvä puoli on ollut juuri se, että Nato-jäsenyyttä jo pitkään kannattaneet ovat ymmärtäneet olla osoittelematta tässä aivan uudessa tilanteessa jäsenyyden kannattajiksi kääntyjiä. Se on vahvistanut yhtenäisyyttämme tehdä mahdollisimman yksimielisesti tämä historiallinen ja kauaskantoinen ratkaisu.

Hyvä tästä tulee.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi