play

Pohjois-Karjalassa on todettu kahden edellisen viikon aikana peräti 1 500 koronatartuntaa - ilmaantuvuusluku kymmenkertaistunut vajaassa kolmessa viikossa

Kuva: Marianne Haverinen

Jani Leinonen

Pohjois-Karjalassa on todettu kahden edellisen viikon aikana peräti 1 546 koronatartuntaa. Asukaslukuun suhteutettu ilmaantuvuusluku on kasvanut viime viikonlopun aikana 1,5-kertaiseksi.

Ilmaantuvuusluku Pohjois-Karjalassa on nyt 944 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti edellisen kahden viikon aikana. Lukema on ylivoimaisesti koko epidemia-ajan suurin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartan mukaan Joensuussa on todettu viime viikonlopun aikana reilut neljäsataa koronatartuntaa. Tartuntoja on todettu kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa.

Ilmaantuvuusluku Pohjois-Karjalassa on kymmenkertaistunut vajaa kolmen viikon aikana. Vielä joulun alla 23. joulukuuta ilmaantuvuusluku oli 90.

Koko Suomen kahden viikon ilmaantuvuusluku on 1 563, joten Pohjois-Karjalan koronatilanne on jonkun verran koko maata rauhallisempi.

Pohjois-Karjalan ilmaantuvuusluku on Suomen maakuntien keskikastia, mutta kuitenkin tällä hetkellä kaikkia naapurimaakuntia suurempi.

Hallituksen koronaministerityöryhmä suositteli perjantaina, että kaikki yleiset sisätilat suljetaan, mikä tarkoittaisi myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto tekee päätöksen mahdollisista uusista rajoituksista todennäköisesti keskiviikkona.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi