play

Pohjois-Karjalassa on todettu viime aikoina koronaa kahdeksassa eri kunnassa - epidemiatilanne pysyy silti perustasolla

Pohjois-Karjalassa 73 prosenttia yli 16-vuotiaista on saanut tällä hetkellä vähintään yhden koronarokotteen.

Pohjois-Karjalassa 73 prosenttia yli 16-vuotiaista on saanut tällä hetkellä vähintään yhden koronarokotteen. Kuva: Jarno Artika

Jani Leinonen

Pohjois-Karjalan koronaepidemian tilanne pysyy perustasolla, vaikka tapauksia on paljon. Siun sote tiedotti maakunnan koronatilanteesta torstaina.

Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin Pohjois-Karjalassa 24, kun taas sitä edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 31. Pohjoiskarjalaisilla todettuja tartuntoja oli näistä 20, ja neljä tartunnoista kirjautuu toisten sairaanhoitopiirien alueelle koti- tai oleskelukunnan mukaisesti.

Tartuntoja todettiin Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Polvijärvellä ja Rääkkylässä. Tartunnoista yhdeksän oli peräisin ulkomailta, ja jatkotartuntoja ulkomailta saaduista tartunnoista todettiin kuusi. Kahdeksan tartuntaa todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Kahden tartunnan alkuperä jäi epäselväksi.

- Olemme arvioni mukaan perustasolla perustuen siihen, että tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa, tartuntaketjut hallinnassa eikä huomattavaa sairaalarasitusta ole tällä hetkellä, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Kuluvalla viikolla torstaihin mennessä uusia tartuntoja on kirjautunut 14, karanteenissa oli yhteensä 120 henkilöä ja sairaalahoidossa kolme. Tartuntaketjut ja altistuneet ovat hyvin tiedossa.

Siun sote muistuttaa, että kasvomaskien käyttöä, käsihygieniasta huolehtimista sekä turvavälien pitämistä suositellaan edelleen koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi on tärkeää hakeutua lievissäkin oireissa koronavirustestiin.

Tartuntoihin liittyy myös mahdollisia altistumistilanteita eri puolilla maakuntaa, ja nämä altistumispaikat on koottu Siun soten verkkosivuille. Kyseisissä paikoissa samaan aikaan olleita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan matalalla kynnyksellä koronavirustestiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alueen kansalaisia pyydetään myös seuraamaan oireita ja hakeutumaan herkästi testiin, jos on ollut Himoksen Iskelmäfestivaaleilla 1.-3. heinäkuuta tai Silja Serenade -risteilyllä 24.-26. kesäkuuta. Näissä on voinut altistua koronalle. Lisäksi Tallink Silja puolestaan on tiedottanut, että kaikkien 24.-26. kesäkuuta Tallink Silja Serenadella matkustaneiden tulisi hakeutua myös oireettomana testiin.

- Edelleenkin kannattaa olla harkitsevainen tapahtumien ja matkustelun suhteen, vaikka rokotekattavuus on jo hyvällä tasolla. Kasvomaskien käyttö, käsihygieniasta huolehtiminen sekä turvavälit ovat keinot suojautua tartunnalta, muistuttaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Kaipiainen.

Rokotukset jatkuvat

Yli 16-vuotiaiden koronavirusrokotukset jatkuvat ensi viikolla kaikilla nykyisillä rokotuspisteillä. Rokotusaikoja on tulossa varattavaksi noin kolmetuhatta. Rokotusaikojen tasaisen menekin varmistamiseksi alkuviikon ajat avautuvat varattavaksi lauantaina kello 12 ja loppuviikon ajat maanantaina kello 8.

Vuonna 2005 syntyneiden rokotukset ovat aiheuttaneet jonkin verran epäselvyyksiä, sillä rokotteen saa tällä hetkellä antaa vain 16 vuotta täyttäneille perusterveille nuorille. Lisäksi rokotusta tarjotaan 12–15-vuotiaille nuorille, jotka kuuluvat sairautensa tai tilansa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.

Siun sote on lähettänyt sairauden perusteella riskiryhmään kuuluville 12–15-vuotiaille postitse kirjeen koronarokotuksista ja ohjeen rokotusajan varaamisesta. Jos kirje ei ole saapunut, mutta kuulut riskiryhmään, koronarokotusaikaa voi tiedustella arkisin.

Heinäkuun 14. päivään mennessä 16 vuotta täyttäneet voivat varata koronarokotusajan verkkoajanvarauksen kautta. On tärkeää, että verkkoajanvarauksessa aika varataan vasta 16-vuotissyntymäpäivän jälkeiselle ajalle, Siun sote huomauttaa.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on tähän mennessä saanut noin 73 prosenttia yli 16-vuotiaista pohjoiskarjalaisista.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 26 (28.6.–4.7.2021)

Luvuissa ovat mukana kaikki Pohjois-Karjalassa ja pohjoiskarjalaisilla varmistetut positiiviset koronavirustapaukset. Luvut voivat poiketa THL:n tartuntatautirekisterin tiedoista, johon tiedot kirjautuvat sen mukaan, missä henkilö on kirjoilla.

- Koronavirustartuntojen määrä: 24, muutos edellisviikkoon – 7

- Tartuntojen alkuperä tiedossa 91,67 %

- 7 vrk ilmaantuvuus (28.6.-4.7.2021): 15,34, muutos -1,64

- 14 vrk ilmaantuvuus (21.6.-4.7.2021): 32,86, muutos +7,11

- Koronanäytteitä: 2720, muutos +270

- Positiivisten koronanäytteiden osuus: 1,29 %

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi