play

Omakotitalo paloi korjauskelvottomaksi Kontiolahdella – palomestarilla on tärkeä viesti uunin lämmittäjille

Pelastuslaitoksen mukaan palo on saanut alkunsa todennäköisesti astiasta, johon oli asetettu kyteviä puita.

Pelastuslaitoksen mukaan palo on saanut alkunsa todennäköisesti astiasta, johon oli asetettu kyteviä puita. Kuva: Lari Lievonen

Arttu Koistinen, Simo Natunen

Puurakenteinen omakotitalo on palanut asuin- ja korjauskelvottomaksi Kontiolahdella Puntarikoskentiellä.

Hätäilmoitus palosta tuli perjantaina noin kello 21.30. Rakennuksen omistaja havahtui talon kuistilla palaviin liekkeihin.

Tapahtumahetkellä noin 170:n neliön talossa oli vain omistaja, joka pääsi rakennuksesta omatoimisesti ulos.

Palosta ei seurannut henkilövahinkoja. Sammutustyöt päättyivät kohteessa perjantain ja lauantain välisenä yönä, päivystävä palomestari Sami Meriläinen kertoo Karjalaiselle.

Sami Meriläisen mukaan palo on saanut alkunsa todennäköisesti astiasta, johon oli asetettu kyteviä puita.

– Uunia oli aiemmin yritetty lämmittää. Uunia ei saatu syttymään, ja kytevät puut tyhjennettiin uunista astiaan. Se vietiin ulos, ja palo pääsi leviämään tuntemattomasta syystä.

Meriläinen kuvailee tapahtumia valitettavaksi vahingoksi.

– Lämmityskausi on osittain jo alkanut maakunnassa ja kiihtyy pakkasilla. On oletettavaa, että kohonneilla sähkönhinnoilla ihmisten halu ottaa tulisijoja käyttöön kasvaa.

Palomestari korostaa, että tulisijan on oltava hyvässä kunnossa. Jos tulisija otetaan käyttöön pitkän tauon jälkeen, tulen sytyttämisessä pitää olla erityisen tarkkana.

– Tulisijojen on oltava toimivia ja ehjiä. On varmistettava, että hormit on nuohottu asianmukaisesti ja että hormit kestävät lämmitystä.

Meriläisen mukaan palaneen talon tulisija vaikutti hyväkuntoiselta.

– Kun uunia otetaan käyttöön, ulko-ovea on syytä pitää auki riittävän kauan. Näin tulisija saa tarpeeksi ilmaa. Aluksi uunissa poltetaan esimerkiksi paperia tai tuohta, jotta hormia saadaan lämpimäksi. Tämän jälkeen lämmittäminen aloitetaan hillityllä määrällä puita, jotta kapulat saadaan tarvittaessa helposti pois.

Jos lämmitys ei onnistu, palamattomat tuhkat ja muu palojäte on vietävä turvalliseen paikkaan riittävän kauas rakennuksesta. Ei ole pahitteeksi, jos astian pohjalla on vettä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi