Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Joakim Kärkästä ei epäillä enää rikoksesta
Joakim Kärkäs (sd.) johti puhetta Joensuun kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 27. toukokuuta. Kuva: Minna Raitavuo
Poliisi ei enää epäile Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Joakim Kärkästä (sd.) rikoksesta.
Itä-Suomen poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Tomi Lautanen on todennut, ettei rikosta ole tapahtunut ja näin ollen tehnyt päätöksen esitutkinnan päättämisestä.
Rikosepäilyssä oli kysymys Tohmajärvellä erityisluokanopettajan määräaikaisessa virassa työskennelleen Kärkkään ja muutaman hänen oppilaansa välisestä viestittelystä ainakin Snapchat-sovelluksessa.
Poliisi toteaa päätöksessään, että Kärkkään toiminta on ollut tarpeettoman kaverillista ja jossain määrin harkitsematonta, mutta rikosta ei ole tapahtunut.
Rikosprosessi käynnistyi loppuvuodesta 2022, kun Tohmajärven kunta oli yhteydessä poliisiin. Kärkäs irtisanoutui toimestaan Tohmajärven kunnassa esihenkilöidensä pyynnöstä tai kehotuksesta pian rikosepäilyn jälkeen.
Vuosi sitten kesäkuussa Kärkäs jättäytyi poliittisista tehtävistään poliisitutkinnan ajaksi. Kärkäs palasi luottamustoimiinsa reilu kuukausi sitten 15. huhtikuuta, kun hän osallistui kaupunginvaltuuston puheenjohtajan mandaatilla Joensuun kaupunginhallituksen kokoukseen.
Joensuun kaupunginvaltuuston edellisessä kokouksessa 29. huhtikuuta Kärkäs toimi kokouksen puheenjohtajana. Seuraavan kerran Joensuun kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään maanantaina kello 17.
Kärkäs teki poliisille samoihin tapahtumiin liittyen tutkintapyynnön törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Tutkintapyyntö kohdistui Tohmajärven kunnanjohtajaan Mikko Löppöseen. Sen asian poliisitutkinta ei ole vielä valmistunut.
Päivitetty 27.5. kello 19.15: Vaihdettu uutiseen tuore kuva Joakim Kärkkäästä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi