"Ruokalaskuaan pystyy itse muokkaamaan", sanoo outokumpulainen Ilkka Antikainen, 71, joka ei karsasta alelaputettujen tuotteiden hankkimista
Ilkka Antikaisen ostoskorissa lihatuotteet olivat alennustarralla merkittyjä, ja ne päätyvät Antikaisella pakastimeen. Kasvikset hän pyrkii hyödyntämään kaikki ja valmistaa itse esimerkiksi punajuurista säilykettä. Kuva: Mikko Makkonen
Koko ikänsä hävikkiä vähentämään pyrkinyt outokumpulainen Ilkka Antikainen, 71, muistuttaa, että säästetty euro on yhtä arvokas kuin hankittu euro. Antikaisen kahden henkilön taloudessa ruuat syödään loppuun yhdistelemällä ja jakamalla. Pariskunnasta toinen voi syödä toisen ruuan tähteet ja toinen toisen.