play

Siun sote: Walk in -rokotuskierros jatkuu maakunnassa ensi viikolla

Arkistokuva

Arkistokuva Kuva: Mikko Makkonen

Arttu Koistinen

Siun sote järjestää ilman ajanvarausta toteutettavia koronarokotustilaisuuksia Pohjois-Karjalassa vielä ensi viikolla, Siun sote tiedottaa.

Niin sanottuja walk in -rokotuksia järjestetään Kiteellä, Heinävedellä, Rääkkylässä, Lieksassa, Outokummussa ja Nurmeksessa.

Rokotustilaisuus järjestetään lisäksi Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja työntekijöille.

– Ilman ajanvarausta toteutettavilla koronarokotustilaisuuksilla pyritään helpottamaan koronarokotteen ottamista. Yli 40-vuotiaiden pohjoiskarjalaisten rokotuskattavuudet ovat kaikissa ikäluokissa jo yli 80 prosenttia. Alhaisimmat rokotuskattavuudet ovat 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa ensimmäisen koronarokotteen on saanut noin 67 prosenttia, tiedotteessa kerrotaan.

Uusia koronarokotusaikoja tulee varattaviksi verkkoajanvaraukseen lauantaina 18. syyskuuta kello 12 ja maanantaina 20. syyskuuta kello 8.

Jos aikaa ei ole mahdollista varata verkon kautta, voi ajan varata maanantaisin kello 8–9 puhelinpalvelusta numerosta 013 330 2131.

Siun soten tavoite on, että rokotuskattavuus nousisi yli 80:n prosentin kaikissa ikäluokissa.

– 80:n prosentin rokotuskattavuus on nostettu esiin myös hallituksen uudessa hybridistrategiassa. Sen mukaan rajoitustoimista voidaan luopua, kun koko maan väestöstä 80:lle prosentille on tarjottu mahdollisuutta ottaa kaksi koronarokotetta.

Viikon 38 walk in -rokotustilaisuudet

Maanantai 20.9.

Kiteen terveysasema kello 15–18

tarjolla 100 koronarokoteannosta (Moderna)

tilaisuudessa annetaan 1. ja 2. rokoteannoksia, tehosterokote voidaan antaa 9.8. tai sitä ennen 1. rokotteen saaneille

Heinäveden terveysasema kello 13.30–15.30

tarjolla 24 koronarokoteannosta (Biontech-Pfizer)

tilaisuudessa annetaan 1. ja 2. rokoteannoksia, tehosterokote voidaan antaa 9.8. tai sitä ennen 1. rokotteen saaneille

Rääkkylän terveysasema kello 13.30–15.30

tarjolla 24 koronarokoteannosta (Biontech-Pfizer)

tilaisuudessa annetaan 1. ja 2. rokoteannoksia, tehosterokote voidaan antaa antaa 9.8. tai sitä ennen 1. rokotteen saaneille

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Torstai 23.9.

Lieksan terveysasema kello 13–15

tarjolla 30 koronarokoteannosta (Biontech-Pfizer)

tilaisuudessa annetaan 1. rokoteannoksia

Karelia ammattikorkeakoulu Wärtsiläkampus kello 9–11 ja 12.30–14.30

tarjolla 200 koronarokoteannosta (Moderna)

tilaisuudessa annetaan 1. ja 2. rokoteannoksia, tehosterokote voidaan antaa 12.8. tai sitä ennen 1. rokotteen saaneille

Perjantai 24.9.

Outokummun terveysasema kello 9–11 ja 12–15

tarjolla 36 koronarokoteannosta (Biontech-Pfizer)

tilaisuudessa annetaan 1. ja 2. rokoteannoksia, tehosterokote voidaan antaa 13.8. tai sitä ennen 1. rokotteen saaneille

Nurmeksen terveysasemalla on avoimet ovet rokotuksiin 22.- 24.9. kello 8.10–11.30 ja kello 12.20–14.30. Tilaisuuksissa annetaan 1. rokoteannoksia (Biontech-Pfizer).

Lähde: Siun sote

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi