Karjalattaren aikana onnettomuudet uutisoitiin hyvin eri tavalla kuin nykyään

Kun Karjalatar-lehden ensimmäinen numero julkaistiin 150 vuotta sitten, Suomi ja Pohjois-Karjala olivat kovin erilaisia kuin nyt. Melko erilaista oli myös lehtijuttujen kieli ja etenkin sen ulkoasu, sillä kirjaintyyppinä käytettiin koukeroista fraktuuraa. Sen lukeminen ei ole nykyihmiselle aivan helppoa.

1800-luvun alussa suomen kieltä kehitettiin innokkaasti, ja vuosisadan lopulla kielen muuttuminen alkoi tasaantua.

– 150 vuotta sitten elettiin aikaa, jolloin kieli alkoi olla suurin piirtein nykyisellään, yliopistonlehtori Vesa Jarva Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Kun fraktuurasta selviää, ensimmäistä Karjalatarta pystyy helposti lukemaan. "Äsken alkaneena luku-wuotena seuraava määrä oppilaita nauttii opetusta kaupungin oppi-laitoksissa." Näin alkaa kouluja käsittelevä artikkeli lehden ensimmäisellä sivulla.

Myöhempään kieleen verrattuna sanajärjestys on hieman monimutkainen ja yhdyssanoissa käytetään yhdysmerkkiä. V-kirjaimen paikalla on w.

– Se äännetään ihan tavallisen v-kirjaimen tapaan, vaikka moni luulee toisin, Jarva kertoo.

^{Kieli kuvastaa} aina aikaansa. Siitä kertoo etenkin sanaston muuttuminen: esimerkiksi tekniikan kehittyminen on tuonut kieleen ja lehtikieleen vuosikymmenten aikana valtavasti uusia sanoja. 1800-luvun lopulla taas on käytetty sanoja, joita 2000-luvun lukija ei välttämättä tunnista.

Ammattimaisia suomen kielen kirjoittajia ei ensimmäisen Karjalattaren aikaan ollut, ja suurin osa lehteen kirjoittavista oli käynyt koulunsa ruotsiksi.

– Se todennäköisesti näkyy kielessä, esimerkiksi lauserakenteissa, sanajärjestyksessä ja sanastossa, Jarva sanoo.

– Alkuvaiheessa ei myöskään ollut virallista kielitoimistoa tai Nykysuomen sanakirjaa, joka olisi kertonut, miten pitää kirjoittaa. Siksi jokainen on voinut kirjoittaa vähän enemmän omalla tyylillään kuin nyt. Julkisen sanan neuvostoakaan ei vielä tuolloin ollut.

Mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan, sitä tutummalta lehdissä käytetty kieli tuntuu.

– Jos nykyihminen lukee 50–60-lukujen tekstiä, hän huomaa kyllä eron, mutta se ei ole niin suuri kuin 1870-luvun lehdissä.

^{Kansainvälistyminen on} vuosien aikana muokannut maailmaa ja suomen kieltä. Myös nyt eletään Vesa Jarvan mukaan yhdenlaista murrosvaihetta.

– Miten esimerkiksi tekoäly vaikuttaa kieleen? Sitä on vaikea arvioida, koska elämme keskellä muutosta.

Nykyisin esimerkiksi onnettomuuden tai rikoksen uhreista kerrotaan usein esimerkiksi vain sukupuoli ja ikä, mutta pitkään oli toisin. Heistä kerrottiin usein nimikin, ja heidän ulkoista olemustaan ja perhesuhteitaan saatettiin kuvailla. Myös epäiltyjen nimet julkaistiin herkästi.

Joulukuussa 1932 Rääkkylässä hukkui nuori mies, työmies Pekka Juhonpoika Kinnunen. Uutisen lopussa hänestä kerrottiin näin: "Odottamattoman onnettomuuden uhrina elämästä eronnut Pekka Kinnunen oli nuori mies, tänä syksynä asepalveluksesta vapautunut. Hän oli kiltti ja siivo nuorukainen, isäntäväkensä pitämä ja kaipaama."

Hukkumissyystäkin esitettiin arvio. Lisäksi kerrottiin, mitä tapahtui tarkastuskarjakko Aino Venäläiselle, jota Kinnunen oli viemässä potkurilla järven yli, kun jää murtui.

"Kinnunen oli painunut melkein heti pohjaan, joten hän lienee saanut sydänhalvauksen, jotavastoin neiti Aino Venäläinen pysytteli jään reunassa kokonaisen puolisen tuntia, kunnes apua saapui ja hänet pelastettiin uhkaavasta tilanteesta. Pelastettu vietiin maanv. Pekka Kurjen perillisten taloon, jonne kutsuttu kunnanlääkäri antoi hänelle apua."

– Toimitukselliset käytännöt ovat varmasti muuttuneet paljon. Todennäköisesti ennen jutuissa oli nykyistä maalailevampaa kieltä ja myös toimittajan omia mielipiteitä, Jarva arvelee.

^{Yliopistonlehtori} Auli Kulkki-Nieminen opettaa journalistista kieltä Tampereen yliopistossa. Hän on opettanut tulevia toimittajia parikymmentä vuotta ja huomannut, että oikeakielisyyteen suhtautuminen on muuttunut.

– Sitä ei pidetä enää yhtä tärkeänä kuin ennen. Moni luottaa tuntumaan. Opiskelijat ovat tullessaan keskimääräistä parempia kirjoittajia, mutta koulussa on nykyisin aika vähän kielenhuoltoa, ja se näkyy täällä, hän toteaa.

– Puhun paljon esimerkiksi numeroilmausten taivuttamisesta, koska se on monelle vaikeaa. Moni kokee myös pilkkusäännöt vaikeiksi, ja myös joka- ja mikä-pronominien käyttö on hankalaa.

^{Kulkki-Niemisen} mukaan journalistisen kielen pitäisi olla yksiselitteistä ja helppolukuista. Aina nykyisinkään se ei sitä ole, ja etenkin opintojen alkuvaiheessa moni kirjoittaa liian monimutkaisesti.

Journalismin käyttötapa on muuttunut, kun media on arjessa läsnä ennen muuta erikokoisilla ruuduilla. Tämäkin muutos on vaikuttanut kieleen: esimerkiksi pitkä virke voi olla hyvin vaikea lukea kännykän ruudulta.

Vanhojen lehtien kieli näyttää nykylukijasta melko viralliselta. Nykyisin journalistisissa teksteissä käytetään Kulkki-Niemisen mukaan myös arkikieltä ja kiinnitetään huomiota tekstin selkeyteen ja ymmärrettävyyteen. Sosiaalisesta mediasta on tarve erottua.

– Sinänsä on kiinnostavaa, että vanhat uutiset ovat selvästi kertomusmaisia, mutta myös nykyjournalismissa suositaan tarinallisuutta, vaikka ei niinkään uutisissa, hän sanoo.

Karjalainen täyttää 150 vuotta keskiviikkona 2.10.2024. Tämä juttu on yksi juhlalehtemme jutuista.

Juhlalehden näköislehtiversio on vapaasti luettavissa ilman Karjalaisen tilaajatunnuksia. Lehden pääset lukemaan täältä.