play

Tiehöylä on monelle tuttu, mutta oletko nähnyt kaivoshöylää? – Tältä näyttää Kiteellä valmistettu huipputeknologinen kone, joka myytiin Ruotsiin

Veekmasilla on sekä omia työntekijöitä että sen tiloissa työskenteleviä alihankkijoita. Kaivostiehöyläprojektista vastannut Sami Vatanen (vas.) ja Siewert Westerhoff työskentelevät omien yritystensä nimiin.

Veekmasilla on sekä omia työntekijöitä että sen tiloissa työskenteleviä alihankkijoita. Kaivostiehöyläprojektista vastannut Sami Vatanen (vas.) ja Siewert Westerhoff työskentelevät omien yritystensä nimiin. Kuva: Marko Puumalainen

Sirpa Suomalainen

Tämä juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 28.1.2022.

Tiehöylä voi olla tuttu näky, mutta valtavan suurta kaivoshöylää on harvempi nähnyt.

Veekmasin pajalla Kiteellä valmistui alkuvuodesta kaivoshöylä ruotsalaiselle sinkkikaivokselle. Sen rakentaminen kesti seitsemän kuukautta, ja kone lähti tilaajalle tammikuussa.

Tilaaja ei tinkinyt hintoja eikä käynyt kertaakaan paikan päällä katsomassa työn etenemistä. Kone kaikkine hienouksineen esiteltiin ostajalle etäyhteyden kautta, ja myös käyttökoulutus annettiin etäyhteydellä.

Yrittäjä Esa Halttunen on kiitollinen luottamuksesta; samalle tilaajalle Veekmas on jo aiemmin toimittanut kaksi kaivoshöylää.

Kiitollinen Halttunen on myös vävylleen, tyttärensä Sanna Halttusen puolisolle Sami Vataselle, joka rakensi höylän alihankkijana omien miestensä kanssa Veekmasin tiloissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Kaikki ohjelmistotkin piti suunnitella itse, ei niitä mistään ole valmiina saatavilla. Ilman Samin osaamista ei tämä projekti olisi meiltä onnistunut.

Vävy on kotoisin Kiihtelysvaaran Uskalista ja on Italiassa ollut kehittämässä kilpa-autoja - kokemus ohjelmistojen tekemiseen on sieltä peräisin. Kilpa-autojen parissa touhunnut uskalilainen on etäistä sukua entiselle ralliautoilijalle Ari Vataselle.

Vaikka perinteisellä tiehöylällä ja kaivostiehöylällä on paljon yhtäläisyyksiä, niillä on myös paljon eroja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Kyseessä on pintakoneen komponenteista tehty matalampi malli, Esa Halttunen selittää.

Perinteiset tiehöylät ovat noin puolta metriä korkeampia kuin uutuuttaan hohtava kaivoskone. Eroa on tämän täsmällisemmin hankala kertoa, sillä kaivostiehöylän korkeus on muunneltavissa.

Kaivoksissa on rajut olosuhteet, joten niissä käytettävien koneiden pitää kestää ja olla turvallisia. Ruotsalaista sääntöviidakkoa on luettu ja tulkittu yrityksessä ahkeraan.

- Ihan nollasta ei kuitenkaan tarvinnut lähteä, sillä edellinen kaivoskone Ruotsiin tehtiin vuonna 2017, viennistä, taloudesta ja markkinoinnista vastaava yrittäjä Sanna Halttunen kommentoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Kaivostiehöylän tekeminen oli Sami Vatasen ja hänen yrityksensä kontolla. Hän on ollut vuosia Italiassa kehittämässä kilpa-autoja ja saanut siellä kokemusta myös ohjelmistojen tekemiseen.

Kaivostiehöylän tekeminen oli Sami Vatasen ja hänen yrityksensä kontolla. Hän on ollut vuosia Italiassa kehittämässä kilpa-autoja ja saanut siellä kokemusta myös ohjelmistojen tekemiseen. Kuva: Marko Puumalainen

Kiteellä valmistettu kaivostiehöylä kätkee sisuksiinsa sitä varten kehitettyä huipputeknologiaa. Kaikessa on huomioitu kaivoksissa työskentelyyn sisältyvät riskit.

Kiteellä valmistettu kaivostiehöylä kätkee sisuksiinsa sitä varten kehitettyä huipputeknologiaa. Kaikessa on huomioitu kaivoksissa työskentelyyn sisältyvät riskit. Kuva: Marko Puumalainen

Kippaava hytti, avattavat sivuikkunat, karmittomat ovet, lämmitettävä tuulilasi ja äänieristetty takalasi, hydrauliikkaletkujen suojasukat, automaattiset sammutusjärjestelmät; sähköjohtojen, napojen ja virtakaapeleiden suojaukset; valot, jotka toimivat myös radiomagneettisissa häiriöissä. Tämä on Sami Vatasen listaa turvallisuuden vuoksi tehdyistä ratkaisuista.

Listaan voisi lisätä vielä vaikkapa konepellissä olevat reiät, joiden kautta voi sammuttaa konepellin alla olevaa tulipaloa, ja tunnistin, joka estää koneen toimimisen, jos ovi on auki.

- Hytin katossa on 15-millinen teräslevy, joten kivet eivät tule katosta läpi kuljettajan päähän, Sami Vatanen sanoo.

Veekmasin yrittäjät Esa ja Sanna Halttunen ovat huolestuneita osaajapulasta. Yritys tarvitsisi esimerkiksi kokeneita asentajia ja tekniseen tukeen sekä assistentiksi ruotsia puhuvia.

Veekmasin yrittäjät Esa ja Sanna Halttunen ovat huolestuneita osaajapulasta. Yritys tarvitsisi esimerkiksi kokeneita asentajia ja tekniseen tukeen sekä assistentiksi ruotsia puhuvia. Kuva: Marko Puumalainen

Koska jokaisella kuljettajalla on omat mieltymyksensä, myös vakioasetukset on tehty kahdeksalle eri kuljettajalle. Kuljettaja voi myös napista painamalla päättää, mikä hallintalaitteen toiminto on mihinkin tarkoitukseen.

- Koneeseen voidaan ottaa etäyhteys, jolloin päästään etänä lukemaan vikakoodit ja säätämään parametreja, Sanna Halttunen mainitsee yhden nykytekniikan mahdollistavan ominaisuuden.

Kaivostiehöylän hytissä on lukuisia turvallisuuttaa parantavia tekijöitä, kuten kippaava hytti, avattavat sivulasit, äänieristetty takalasi ja automaattinen sammutusjärjestelmä.

Kaivostiehöylän hytissä on lukuisia turvallisuuttaa parantavia tekijöitä, kuten kippaava hytti, avattavat sivulasit, äänieristetty takalasi ja automaattinen sammutusjärjestelmä. Kuva: Marko Puumalainen

Sanna Halttunen arvioi, että Ruotsin säädösviidakkoon valmistettava kaivostiehöylä on neljä kertaa vaativampi tehdä kuin tiehöylä.

Esa Halttusen mukaan Veekmas tekee niitä mielellään, sillä hinnasta ei tarvitse tinkiä, koska kilpailua ei ole. Ongelmana on vain pula erityisosaajista. Siihen Esa Halttunen odottaisi apua niin koulutusjärjestelmästä kuin yritysten yhteistyöltä.

Kaivostiehöyliä Veekmasilla on tehty viitisenkymmentä, ja viikonloppuna laivaan lastattava on niistä suurin. Pituutta sillä on 9,4 metriä, korkeutta 2,84 metriä, leveyttä 2,55 metriä ja painoa yli 20 000 kiloa.

Toista tuhatta kiloa painaa perässä oleva repijä, jonka tehtävä on pehmentää maaperää.

Siinä missä tiehöylän terä kelluu talviolosuhteissa, kaivostiehöylän terä on rakennettu joustavaksi. Kymmenen sentin joustovaran on tarkoitus suojata koneen rakenteita.

Tiehöylien valmistaja Veekmas

  • Pohjoismaiden ainoa tiehöylien ja kaivostiehöylien valmistaja

  • Tiehöyläteknologian edelläkävijä

  • Erikoistuminen alalle vuodesta 1982 lähtien

  • Pääpaikka Kiteellä Tolosenmäessä

  • Omia työntekijöitä 16, alihankkijoita ja heidän työntekijöitään omissa tiloissa 8

  • Liikevaihto 6,5 miljoonaa euroa

  • Valmistanut noin 300 tiehöylää ja kaivostiehöylää

Veekmasilla on useita halleja Kiteellä Tolosenmäessä. Yritys on ainoa pohjoismainen tiehöylien valmistaja.

Veekmasilla on useita halleja Kiteellä Tolosenmäessä. Yritys on ainoa pohjoismainen tiehöylien valmistaja. Kuva: Marko Puumalainen

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi