Toimittaja Tuure Kivirannalle sukutila Liperissä on maanviljelystaitojen mittaamispaikka - "Toiset pelaavat maatilapelejä kännyköillään, minulla on tällainen oma paikka taitojeni kokeiluun"

Aina olen sen tiennyt, että tilan pitoa jatkan tavalla tai toisella. Näin sanoo Helsingissä asuva toimittaja, 36-vuotias Tuure Kiviranta.

Lapsena ja nuorena hän kulki Liperin Komperosta kotitilalta kouluun Viinijärvelle ja kävi lukionsa Joensuun lyseossa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän lähti Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan maatalousekonomiaa ja maatalouspolitiikkaa.

– Ajattelin päätyväni virkamiestöihin maatalouden pariin, kunnes yhtenä keväänä hain ja pääsin kesätöihin Maaseudun Tulevaisuuteen.

Toimittajan työssä oli hänestä heti jotain hohtoa, ja hän jäi alalle.

– Minut vakinaistettiin vuonna 2016, ja nyt toimittajan leima tuntuu olevan jo aika syvällä, Kiviranta kertoo.

Myös Tuuren isosisko työskentelee toimittajana, mutta hän Yleisradiossa.

Sisaruksille oli selvää, että Tuure olisi se, jolle viljelys aikanaan siirtyisi.

Sukupolven vaihdos ja samalla karjasta luopuminen toteutettiin Kivirantojen Louhela-nimisellä kotitilalla vuonna 2014. Tuuresta tuli paikan 11. isäntä.

^{Valkea päärakennus} on valmistunut vuonna 1936. Talon alkuperäisestä ulkonäöstä muistuttaa tuvan seinällä valokuva, jossa Tuuren ukin isä on lähipellolla kylvötöissä. Kuvassa talo on myöhemmin tehtyä laajennusta pienempi ja talon hirsiseinät ovat vielä näkyvissä ilman lautavuorausta.

Vanhimpia rakennuksia pihapiirissä edustaa päärakennuksen lisäksi punamultainen riihi. Vanha heti sotien jälkeen valmistunut navetta odottelee todennäköistä purkutuomiota, kun taas 1980-luvulla valmistunut parsinavetta on saanut uuden elämän konepajana ja varastona.

– Sukupolvenvaihdoksen aikaan olin jo valmistunut yliopistosta ja ehtinyt tehdä töitäkin muutaman vuoden. Isäni pääsi eläkkeelle, kun minä aloitin sivutoimisen viljelyn. Tuotantosuunta muuttui samalla karjatilasta viljatilaksi.

Tilan Tuure Kiviranta saa pyörimään sen verran hyvin, että viljelytyöstä saa vaivanpalkan.

– Tappiolla tätä ei tarvitse sentään ylläpitää, vaikka ei Suomen mitassa keskikokoisella maatilalla rikastukaan.

^{Tuure Kiviranta} näkee, että toimittajan työstä on hyötyä maanviljelyksessä ja päinvastoin. Toimittajana hän seuraa alan lainsäädäntöä, markkinatilannetta ja pysyy hyvin ajan tasalla tukimuutoksista. Ja vastaavasti, kun itse viljelee ja näkee maatalouden tulonmuodostuksen pullonkaulat, pystyy ymmärtämään muita viljelijöitä hyvin.

Vaikka nyt vuosien kokemuksella Tuure Kiviranta arvioi kahden työn yhteensovittamisen onnistuneen jopa yllättävän helposti, mutkiakin matkassa on ollut.

Vuosi 2017 oli hankala. Kesä oli märkä ja viileä, puinnit venyivät lokakuulle ja sadon laatu kärsi. Samana syksynä Tuuren isä kuoli yllättäen nopeasti edenneeseen syöpään oltuaan eläkkeellä vasta muutaman vuoden.

Tuuren äiti on hiljattain jäänyt eläkkeelle opettajan virasta ja asuu yksin isossa talossa.

– Tietenkään viljelyä ei kenenkään kannata jatkaa pelkästä velvollisuudentunnosta, mutta myönnän, että mukana on sitäkin ollut, Tuure Kiviranta sanoo.

– Tärkeintä on halu viljellä. Toiset pelaavat maatilapelejä kännyköillään, minulla on tällainen oma paikka taitojeni kokeiluun.

Kaikille viljelystä kiinnostuneille hän suosittelee kannattavuuslaskelmien tekemistä ja riskien tarkkaa pohtimista.

Liikaa hänen mielestään on korostettu maatiloille laajentumisen pakkoa.

– On muitakin tapoja kuin laajentaa ja laajentaa. On ihan ok tehdä muita töitä viljelyn rinnalla. Jokainen löytäköön oman tiensä: joko panostaa täysillä maatilaan tai sitten tekee muitakin asioita.

^Helsingistä Tuure Kiviranta reissaa vähintäänkin kerran kuussa junalla Joensuuhun ja sieltä puolen tunnin matkan äitinsä kyydissä. Omaa autoa järjestelyssä ei tarvita.

Kivirannalle maalaisuus onkin samaa kuin kohtuullisuus. Maalaisuuteen sisältyy sen ymmärtäminen, mistä ruoka tulee ja mitkä ovat elämän tärkeimpiä arvoja.

– Ei tarvitse muotivillitysten perässä juosta eikä varsinkaan elää yli varojensa.

Kiviranta on pohdiskeleva luonne. Hänelle luonnonläheisyys on tärkeätä ja hän kokee viljelijänä tehtäväkseen vaalia ympäristöä.

Matkusteluaan hän aikoo vähentää ilmastonmuutoksen takia.

– Se alkaa riittää, kun olen esimerkiksi Italian turistirysät ja muita Euroopan kohteita riittävästi nähnyt ja päässyt myös muutaman kerran vierailemaan Yhdysvalloissa.

^{Noin 40 hehtaarin} tilallaan Kiviranta on ratkaissut monia asioita yhteistyöllä naapuritilojen kanssa.

Hän ostaa palveluita niiltä viljelijöiltä, joilla on hyvät ja tehokkaat koneet. Kaikkeen ei ole omia koneita hankittu, joten hän on välttynyt isoilta lainoilta ja rahan sitomisilta koneisiin.

Liperissä Kivirannalla on jo lapsuudesta saakka tuttuja viljelijöitä, joiden kanssa saa pähkäillä satonäkymiä, jakaa huoliaan ja pyytää apua. Puinnin ja viljan kuivaukset hoitavat naapurit. Myös kasvinsuojeluruiskutukset hän tilaa urakoitsijalta.

– Useimmissa töissä tarvitaan joka tapauksessa kaksi ihmistä. Esimerkiksi puintiaikana urakoitsija ajaa puimuria ja itse ajan traktorilla viljakuormia kuivaamolle.

Koronan takia koko Maaseudun Tulevaisuuden toimitus siirtyi etätöihin kevättalvella 2020. Etätyöt ovat sujuneet niin hyvin, että jatkossakin valtaosa toimittajista työskentelee etänä. Se mahdollistaa Kivirannalle pidemmät piipahdukset Liperissä.

– Toukoaikaan olen ainakin pari viikkoa peltotöissä, kesäisin käyn kahden viikon välein viikonloppuisin, puintiaikaan pidän lomiani taas pari viikkoa. Muuna aikana tulen tänne noin kerran kuussa pitkäksi viikonlopuksi.

Tuure Kiviranta myöntää, että välillä Helsingissä mieli palaa halonhakkuuseen. Ja nopeasti kummassakin paikassa rutiinit ja elämisen tavat löytävät kohdilleen.

Juttu on julkaistu Kägi-kesälehdessä. Koko lehden pääset lukemaan täällä.