Pohjois-Karjalassa voi nähdä tulevan yön tunteina revontulia, jos pilvet kaikkoavat ajoissa itään
Näin näyttäviä revontulia kuvasi lukijamme Leena Rissanen Nurmeksessa helmikuun lopulla. Kuva: Lukijan kuva
Revontulien todennäköisyys on koholla maan etelä- ja keskiosissa tänään ja huomenna, kertoo Ilmatieteen laitos. Magneettinen aktiivisuus on koholla, ja pienet myrskyjaksotkin ovat mahdollisia.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kommentoi, että sääennuste ei näytä kovin lupaavalta Lapin eteläpuolella. Ursa kuitenkin sanoo, että taivasta kannattaa pitää silmällä pimeän tullen, jos pilvipeite tai sumu eivät sittenkään häiritsisi, ja revontulia pääsisi näkymään.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen vahvistaa, että tilanne on eri ennusteiden perusteella kiikun kaakun Pohjois-Karjalassa.
– Sateet ovat väistymässä itään, ja aamuyöllä sää alkaa seljetä. Tulevalle yölle on ennustettu kohtalaista todennäköisyyttä magneettiselle aktiivisuudelle, mutta riippuu todella paljon pilvisyystilanteesta, näkyykö taivaalla mitään.
Parviaisen mukaan maakunnan länsiosissa on parhaat mahdollisuudet päästä näkemään revontulia aamuyön tunteina, sillä sää poutaantuu lännestä alkaen.
Ilmatieteen laitos tviittasi tänään iltapäivällä, että meneillään on magneettinen myrsky:
Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla kerrotaan, että Maahan alkaa vaikuttaa tänään seuraava suurempi koronan aukko. Lisäksi pieni massapurkaus voi hipaista Maata.
Koronan aukko tarkoittaa Auringon uloimmassa kaasukehässä eli koronassa olevaa aluetta, jossa Auringon magneettikenttä on rakenteeltaan avoin eikä pidättele aurinkotuulen lähtöä.
Massapurkaus taas on tapahtuma, jossa Auringon pinnalta irtoaa avaruuteen tavanomaista aurinkotuulta tiheämpi kaasupilvi.
Lauantaina magneettinen aktiivisuus alkaa todennäköisesti jo hiipua, Ilmatieteen laitos arvioi. Lauantaina revontulien todennäköisyys on ennusteen mukaan pienehkö maan etelä- ja keskiosissa.
Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi