play

"Tunsin jonkun kietovan kätensä vyötärölleni ja tulin siihen tulokseen, että edesmennyt isänihän se oli" – Surevista jopa puolella on kokemuksia siitä, että läheinen on ottanut heihin kuoleman jälkeen yhteyttä

Kuva: Sanna Korhonen

Petra Mustonen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 7.8.2020.

Kokemukset siitä, että läheinen ihminen ottaa tavalla tai toisella yhteyttä kuolemansa jälkeen, ovat tutkimusten perusteella yleisiä.

On arvioitu, että kaikista maailman ihmisistä jopa kolmasosalla on tällaisia kokemuksia, surevista noin puolella.

Suomalaisten vainajakokemuksia uskontotieteen väitöskirjassaan tutkinut Markku Siltala kertoo, että kokemukset ovat yleisiä myös Suomessa.

– Myös omat keskusteluni ihmisten kanssa sekä papin että psykoterapeutin työssä tukevat arvioita kokemusten yleisyydestä. Ihmisillä on tänä päivänä vainajien kohtaamisesta hyvin monenlaisia kokemuksia. Ne voivat olla niin unia, aistikokemuksia kuin symbolisia kokemuksia.

Kenties samasta syystä myönteisistä kokemuksista kerrotaan varovaisemmin: etteivät toiset sanoisi, ettei se ollut totta.
Markku Siltala

Unet olivat Siltalan väitöstutkimuksessa yleisimpiä kokemustyyppejä, mutta toisaalta lähes kahdessa kolmasosassa kokemuksista fyysiset aistit olivat jollain tavalla mukana. Valtaosa kokemuksista koettiin myönteisinä, mutta noin 15 prosenttia koki ne kielteisinä tai pelottavina.

– Näyttää siltä, että kielteisistä kokemuksista kerrotaan helpommin. Silloin ehkä toivotaan muiden sanovan, ettei kokemus ollut totta. Kenties samasta syystä myönteisistä kokemuksista kerrotaan varovaisemmin: etteivät toiset sanoisi, ettei se ollut totta.

Vainajakokemuksia on tutkittu paljon eri tieteenaloilla, ja usein aihepiiri on liitetty etenkin suruun ja surututkimukseen. Psykologian alalla suhtautuminen vainajakokemuksiin on Siltalan mukaan muuttunut viime vuosikymmeninä selvästi myönteisemmäksi.

– Kokemukset on havaittu yleisiksi ja niiden on nähty kuuluvan suruun. Toisaalta psykologian alalla on paljon tutkimuksia, joissa kokemuksia on havaittu esiintyvän surusta riippumatta. Niissä on päädytty tulokseen, että suru ei selitä kokemuksia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viimeaikaisen tutkimuksen tärkein anti on Siltalan mielestä ollut sen havaitseminen, ettei kokemuksilla ole yhteyttä kokijoiden taustoihin. Vainajakokemuksia esiintyy kaikenikäisillä, kaikissa kulttuureissa, kaikissa uskonnoissa ja yhtä lailla terveillä kuin esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivillä ihmisillä.

– Omassa tutkimuksessani olen tarkastellut sitä, kuinka kokijat itse tulkitsevat omaa kokemustaan, ja kuinka kokemukset vaikuttavat heidän elämään ja kuolemaan liittyviin käsityksiinsä. Mukana tutkimuksessa oli yli kuusisataa kokijoiden kertomusta, Siltala kertoo.

Valtaosa kokijoista ajatteli kokemuksen syntyneen siitä syystä, että kuollut läheinen halusi ottaa heihin yhteyttä. Hyvin suurelle osalle kokemus oli yllätys, joskin jotkut olivat myös etukäteen toivoneet yhteydenottoa.

– Vainajakokemuksia kokeneiden tulkinnan mukaan kokemukset kumpuavat läheisen halusta viestittää eläville jotakin tietoa, joka liittyy heihin tai siihen ihmissuhteeseen, joka heillä on eläviin. Usein kyse on myös elävien auttamisesta.

Merkittävä osa kokijoista ei Siltalan mukaan ennen kokemusta ollut uskonut kuolemanjälkeiseen elämään. Kokemukset kuolleen läsnäolosta ovat kuitenkin usein niin vahvoja ja vaikuttavia, että asettuvat aikaisempien uskomusten yläpuolelle.

– Usein kokemukset sulautuvat kokijan maailmankuvaan, olipa se uskonnollinen tai jopa ateistinen. Mikäli kokemukset ovat ristiriidassa omien uskomusten kanssa, nousevat ne määrittämään uskomuksia.

Vainajakokemukset näyttävät myös määrittävän uudelleen kokijan ihmissuhdetta menehtyneeseen läheiseen, kun esimerkiksi kesken jääneet asiat tulevat korjatuiksi. Ne myös vähentävät kokijoiden kuolemanpelkoa tai poistavat sen kokonaan.

– Lisäksi vainajakokemukset vaikuttavat välillisesti kokijoiden ajatteluun ja uskomuksiin, ja sitä kautta ne heijastuvat laajemminkin elämänvalintoihin ja ihmissuhteisiin, Siltala kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Valtaosa Siltalan tutkimuksen kokijoista piti kokemuksiaan luonnollisina, joskin osa kutsui kokemuksia yliluonnollisiksi tai ajatteli alitajunnan synnyttäneen esimerkiksi unikokemuksen. Kokemukset merkitsivät kokijoille jälleenkohtaamista läheisen kanssa.

– He saivat siitä lohtua, iloa sekä vastauksia mieleen jääneisiin avoimiin kysymyksiin. Usein kokemukset merkitsivät myös elämän ja maailmankaikkeuden avautumista uudenlaiseksi.

Kuolema ei Siltalan mukaan siis kokijoille olekaan enää kaiken loppu, vaan siirtyminen toisenlaiseen todellisuuteen, jossa yleensä toivutaan nopeasti elämän jättämistä jäljistä. Hän toivoisi ihmisten ymmärtävän, kuinka arvokkaita ja voimaannuttavia kokemukset voivat parhaimmillaan olla.

– Kannustan jokaista kuolleen läsnäoloa kokenutta luottamaan siihen, miltä kokemus itsestä tuntuu. Se kannattaa myös kirjoittaa heti ylös kaikkine yksityiskohtineen, sillä myöhemmin voi oivaltaa niiden tarkoituksen. Usein sydämellä ymmärtää tällaiset asiat parhaiten, Siltala sanoo.

Suhtautuminen läsnäolokokemuksiin on muuttunut positiivisemmaksi ja sallivammaksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kokemukset vainajien läsnäolosta ovat olleet läpi ihmiskunnan historian varsin yleisiä ja ylismaailmallisia. Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansanuskon tutkijan Kaarina Kosken mukaan siinä, miten näihin kokemuksiin on suhtauduttu ja millaista vaikutusvaltaa vainajilla on uskottu olevan elävien maailmassa, on paljon historiallista vaihtelua.

– Suomessa vainajiin suhtautumisessa on tapahtunut selvä muutos 1900-luvun loppupuolella. Ihmiset kokevat nykyäänkin vainajien läsnäoloa niin valvetilaisina kokemuksina kuin unissakin. Nykyään kokemukset ovat yleensä myönteisiä, mutta näin ei ole aina ollut, Koski sanoo.

Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansanuskon tutkija Kaarina Koski kertoo, että suhtautuminen vainajiin on muuttunut radikaalisti historian aikana.

Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansanuskon tutkija Kaarina Koski kertoo, että suhtautuminen vainajiin on muuttunut radikaalisti historian aikana. Kuva: Kuva: Martin Söderström

Entisajan Suomessa vainajia pelättiin. Vanhassa uskomusperinteessä ajateltiin, että vainaja ilmestyy eläville vain siinä tapauksessa, että sen asiat ovat huonosti: esimerkiksi elinaikanaan vääryyttä kokenut vainaja saattoi palata kostamaan väärintekijälle.

– Uskottiin, että vainaja saattoi jopa tappaa esimerkiksi ilmestymällä uhrinsa päälle ja kuristamalla tämän. Tai jos äiti oli surmannut salaa synnyttämänsä lapsen, saattoi lapsi myöhemmin palata murhaamaan äitinsä, Koski kertoo.

Vainajan sielu saattoi joutua vaeltamaan rauhattomana maan päällä myös siksi, että vainaja itse oli eläessään tehnyt jotain pahaa. Katkeruus ja kiukku olivat tunteita, jotka saattoivat estää vainajaa poistumasta elävien maailmasta.

– Kristillinen ihanne kuoleman jälkeisestä levosta ja rauhasta on näissä vanhoissa uskomuksissa vahvasti läsnä. Saatettiin ajatella myös, että jos kuollutta suree tai ajattelee liikaa, vainaja tuntee sen ja tulee rauhattomaksi.

Vainajan ilmestyminen saatettiin tulkita myös enteenä tai varoituksena. Esimerkiksi talon entinen isäntä saattoi palata kuolemansa jälkeen varoittamaan tulevasta tulipalosta.

– Uskottiin myös, että vainajat saattoivat tulla noutamaan pian kuolevaa ihmistä. Esimerkiksi pihapiiriin lentäneet linnut saatettiin tulkita noutajiksi etenkin, jos talossa oli sairas ihminen, Koski sanoo.

Suomalaiseen uskomusperinteeseen ei ole kuulunut ajattelua, jonka mukaan ihminen muuttuisi kuollessaan eläimeksi. Sen sijaan ajateltiin, että vainajan sielu saattoi väliaikaisesti ottaa eläimen hahmon. Etenkin joutsenet nähtiin potentiaalisina vainajan sieluina.

– Toisaalta hukkuneiden saatettiin ajatella muuttuvan veden väeksi ja näyttäytyvän ihmisille kaloina. Eläimen hahmossa näyttäytyvät vainajat ovat pääsääntöisesti kuitenkin uudempaa uskomusperinnettä, Koski kertoo.

Uskonpuhdistuksen jälkeen luterilainen kirkko alkoi opettaa, että vainajakokemukset olivat todellisuudessa paholaisen yrityksiä eksyttää ihmisiä. Vainajien ei katsottu edes kykenevän olemaan eläviin yhteydessä.

Spiritismin suosion leviäminen 1800-luvun lopulta alkaen myös Suomeen oli ensimmäisiä merkkejä vapaammasta ja positiivisemmasta suhtautumisesta vainajien läsnäoloon. Kosken mukaan meedioihin keskittyvä spiritsmi sopi suomalaiseen uskomusperinteeseen siinä mielessä hyvin, että täällä oli jo vanhastaan ajateltu joidenkin ihmisten olevan herkempiä vastaanottamaan viestejä tuonpuoleisesta.

– Sotien aikaan taas yleistyivät sen tyyppiset kokemukset, että esimerkiksi rintamalla oleva poika ilmestyi äidin uneen kertomaan kuolleensa, ja sitten myöhemmin saatiin tieto kaatumisesta. Ihmiset kokevat epätavallisia asioita ylipäätään herkemmin kriisitilanteissa.

Uskonnollisuuden kansanomaistuminen ja vapautuminen lisäsivät 1900-luvun loppupuolella kokemusten positiivista tulkintaa. Menehtyneen omaisen läsnäolon kokeminen saatetaan nyt tulkita esimerkiksi merkkinä siitä, että jonkinlainen henkimaailma on olemassa, ja että läheisellä on siellä kaikki hyvin.

– Negatiivista tulkintaa ei enää juurikaan esiinny, vaan ihmiset tuntevat tilanteessa rakkautta ja kiintymystä ja saavat siitä lohtua. 2000-luvulla myös kokemuksista puhuminen on muuttunut sallitummaksi, Koski sanoo.

Kyse on Kosken mukaan nykypäivänä siitä, että ihmiset tavalla tai toisella pitävät yllä ihmissuhdetta menehtyneeseen läheiseen. Osalla se tarkoittaa menehtyneen sisäistämistä osaksi itseä, jolloin ihminen saattaa käydä sisäistä keskustelua ”vainajan” kanssa.

– Tämä on erityisen yleistä leskeksi jääneillä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolella puolisonsa menettäneistä on tällaisia kokemuksia. Toinen vaihtoehto on, että vainajan ajatellaan olevan olemassa toisessa todellisuudessa, josta on mahdollista vierailla esimerkiksi unessa.

Myös esimerkiksi oravan, linnun, perhosen tai periaatteessa minkä tahansa luontokappaleen kohtaaminen saatetaan merkityksellistää menehtyneen läheisen kohtaamiseksi. Tilanteisiin liittyy voimakas tunnelataus.

– Kokemus on kokijalle totta siinä tilanteessa, kun se tapahtuu. Jälkikäteen tilanne saatetaan tulkita niin, että oma alitajunta loi kokemuksen lohduttamaan surussa. Silti nämä kokemukset voivat olla todella tärkeitä.

Nykyään ovat yleistyneet myös kokemukset, joissa rakas menehtynyt lemmikki vierailee omistajan luona. Kosken mukaan kuolleen lemmikin kohtaamisista kerrotaan henkilökohtaisissa kertomuksissa, mutta ei vielä varsinaisessa uskomusperinteessä.

– Tämä kertoo siitä, että ilmiö on verrattain uusi. Eläimistä on tullut tärkeitä kumppaneita ja perheenjäseniä, ja myös eläinten muistelukulttuuri on lisääntynyt.

Niin läheistä menehtynyttä ihmistä kuin eläintäkin saatetaan myös ajatella suojelijana ja neuvonantajana.

– Etenkin ne, jotka eivät ole tottuneet tukeutumaan uskontoon, saattavat pyytää apua ja suojelusta edesmenneiltä läheisiltä. Menehtynyt läheinen on kuitenkin ihan tosiasiallisesti edelleen olemassa meilikuvana ja muistona, Koski huomauttaa.

Kuva: Sanna Korhonen

Näin Karjalaisen lukijat kertovat vainajakokemuksistaan: 

"Joulupäivän aamuna olin keittämässä kahvia, kun yhtäkkiä tunsin, etten ollut yksin. Käännyin katsomaan ja näin vasta äskettäin kuolleen ystäväni kävelevän ovelle päin. Vaatteet hänellä oli normaalisti päällä, mutta valkea sumu ympäröi häntä.

Hän katsoi, muttei puhunut mitään. Sitten hän hävisi ovelle päin. Minun piti nipistää itseäni, että olenko hereillä vai näenkö unta. Hereillä olin. Suru helpotti, koska ajattelin, että hänellä on toisella puolella kaikki hyvin. Pitää antaa vainajalle rauha surussa, että sielu pääsee eteenpäin valoon.

En ole kuullut vastaavia tarinoita muilta. Näistä asioista ei rohjeta puhua höperöksi leimaamisen pelossa. Luulisin, että kokemuksiin vaikuttaa vainajan ja elossa olevan suhde ja syvä suru poismenon johdosta. Luulisin, että se on viesti vainajalta, että hänellä on kaikki hyvin ja elämä jatkuu."

Nainen 60v

"Äitini oli menehtynyt ja tyhjensimme hänen asuntoaan. Pihalta lähtiessämme auton ikkunaan oli ilmestynyt ruskea perhonen, joka ei meinannut lähteä millään pois, vaikka auto jo liikkui. Perhonen roikkui mukana ainakin kilometrin.

Samanlainen ruskea perhonen oli jo viikkoja aiemmin ilmestynyt parvekkeellemme, samoin tyttären ikkunaan. Asuimme eri kaupungeissa kuin äitini. Äiti piti perhosista ja uskoi itsekin, että ihminen voi ilmestyä uudestaan perhosena. Uskon hänen tulleen tervehtimään meitä uudessa muodossa.

Olen kuullut myös muiden kertovan, että kuolleita ihmisiä on ilmestynyt tarkkailemaan nykymaailmaa suosikkilintujensa muodossa. Ihminen haluaa uskoa uudelleensyntymiseen jollakin tavalla ja kuvitella elämän jatkuvan toisessa muodossa."

Perhonen

"Varhaisena aamuna, kun mummoni kuoli, vauvani sängyn yläpuolella ollut mobile soi muutaman sävelen itsekseen. Aamuna, jona puolisoni ukki kuoli, talossamme oli selittämätön, lyhyt sähkökatkos.

Olen kuullut tarinoita television sammumisesta ja radion menemisestä itsekseen päälle läheisen kuoleman yhteydessä. Ehkäpä manan maille menevillä on jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa sähköenergian kautta läheistensä luona.

Uskomuksena olen kuullut noidasta, joka teki taikoja vauvan luilla, ja samassa pihapiirissä sattui outoja tapahtumia."

Nainen 35v

"Poisnukkuneen rakkaan äitini näen unissani lähes joka yö. Hyvin usein äiti on huonossa kunnossa, ja minä suren sitä aivan kuten surin hänen eläessäänkin viimeisten päivien aikana. Useasti hän on tullut myös sanomaan minulle, että 'älä sinä huolehdi, minulla on täällä kaikki hyvin ja me isäsi kanssa pidämme sinusta huolta. Joskus vielä tapaamme'.

Havahdun siihen ajatukseen, etten tiedä oliko se unta vai totta. Mietin, kävikö äiti luonani oikeasti, koska se oli niin todellisen tuntuista. Joskus se pelottaa minua, ja joskus tuntuu hyvältä, että äiti muistaa meitä vielä sieltä jostain, sieltä taivaasta jonne hän on mennyt. Ikävä on kova, vaikka kuolemasta on yli kymmenen vuotta. Olen kuullut myös muiden kertovan, että he ovat tavanneet menehtyneen puolison tai lapsen unessa.

Uskon omalla kohdallani asian olevan niin, etten ole vieläkään päässyt irti äidin kuolemasta. Mitään ei jäänyt sanomatta, kuolinvuoteella juttelimme ja kerroimme rakastavamme toisiamme. Uskon itse, että äiti ohjailee minun perhettäni taivaasta käsin ja suojelee jokaista askeltamme.

Haudalla käydessä joskus sanon, että anna minulle joku merkki, jos kuulet minua. En tiedä, onko sattumaa, kun oksa tippuu haudalle tai käpy poksahtaa päähäni."

Ninni

"Menetin miespuolisen kaverin muutama kuukausi sitten. Olin suunnitellut, että sytytän eräänä sunnuntai-iltana kaiken hälinän loputtua kynttilän hänen muistokseen parvekkeella olevaan isoon lyhtyyn.

Tuolloin oli hieman myrskyisä sää. Hämmästyin suunnattomasti, kun lyhty roikkui sellaisessa asennossa, jossa se ei tavallisesti pysyisi edes aseteltuna. Ei sitä myrskykään olisi voinut siihen asentoon laittaa.

Lisäksi lyhdyn lasiluukussa on salpasysteemi, joka pitää avata ja sulkea huolellisesti. Olen aina huolellinen sulkiessani sen. Nyt tuo luukku olikin yllättäen sepposen selällään. Lyhty oli kallellaan parvekkeen oveen päin, aivan kuin tuo ystäväni olisi odottanut sinne kynttilää muistokseen.

Yritin tyynen ilman aikaan asetella lyhtyä tuohon kummalliseen asentoon, mutta eihän se siinä pysynyt. Minä ajattelen, että vainaja käy aina jotenkin jättämässä jäähyväiset läheisille täällä maan päällä."

Eija

"En ole varsinaisesti nähnyt tai tavannut ketään, mutta neljä vuotta sitten en halunnut mennä rippileirille, koska minulla oli sellainen tunne, että pappa tulee menehtymään keuhkosyöpäänsä juuri sillä viikolla.

Sunnuntaina minun oli tarkoitus mennä moikkaamaan pappaa. Heräsin aamulla yhdeksän maissa ja ajattelin, että nukun vielä pienen hetken. Nukahdettuani näin unta, jonka aikana tajusin, että on liian myöhäistä. Siinä unessa näin sairaalan osaston ovien aukeavan, sieltä näkyi valoa. Pappaa en nähnyt. Heräsin puhelimeni soimiseen, isä soitti ja kertoi itkien papan menehtyneen.

Jo noin vuotta ennen tätä kokemusta olin nähnyt unta, jossa papan melko nuorena kuollut pikkuserkku soitti minulle. Tämä tapahtui noin puoli vuotta hänen kuolemansa jäljeen. Hän pyysi minua unessa kertomaan lapsilleen ja vaimolleen, että kaikki on okei. Hän kyseli minunkin kuulumisiani, vaikka emme olleetkaan kovin läheisiä. Uni oli hämmentävä, koska ääni oli niin vahva ja tunnistettava. Eivät äänet minun unissani yleensä ole sellaisia.

Veikkaan, että kokemus on osittain intuitioa, osittain mielikuvitusta ja sitä, että mieli käsittelee asioita unen aikana."

Anni

"Olen nähnyt unessa montakin edesmennyttä läheistä, mutta en kuitenkaan koe, että he olisivat tulleet tapaamaan. Se on vain kaipuun luomaa unta. Sellaisissa tapauksissa, joissa koen jonkun auttaneen minua hädässä, uskon että auttaja on ollut enkeli eikä kuollut läheinen.

Luulen, että mahdolliset näyt ovat kaikki illuusioita, surun aiheuttamia harhakuvia. Olen lukenut tuhansista kokemuksista, mutta en usko niihin. Suru tekee tällaista ihmiselle."

Miepävaan

"Appeni asui 80-luvulla Etelä-Suomessa ja yhteydenpito oli vähäistä. Aloin saamaan outoja tuntemuksia, että joku seisoo vierelläni. Ketään siinä ei ollut. Minua alkoi aina pelottamaan, ja outo tunne meni ohitse. Tätä jatkui muutaman viikon.

En uskaltanut kertoa kenellekään, ettei minua leimattaisi hulluksi. Sitten minulle ilmoitettiin, että appeni vaimo oli kuollut ja appeni oli surun murtama. Menimme käymään hänen luonaan, ja siitä lähtien pidimme yhteyttä säännöllisesti.

Tämän jälkeen oudot tuntemukset loppuivat. Jälkeenpäin ymmärsin, että appeni vaimo oli yrittänyt ottaa minuun yhteyttä, että menisimme tapaamaan appeani. Olen erittäin herkkä ihminen ja uskon, että sen takia minuun otettiin yhteyttä.

Tuon jälkeen olen kokenut paljonkin vastaavaa, jopa nähnyt edesmenneiden läheisten ja tuttavien läsnäoloa. Ne tulevat kausittain. Välillä saattaa mennä puolikin vuotta, ettei mitään kuulu eikä näy. Enää en pelkää, vaan olen tottunut niihin. Nykyisin puhun niistä avoimesti. Tyttäreni ja hänen toinen pieni poikansa ovat myös kokeneet samantapaisia asioita."

Leena

"Usein näen unia, joissa olen jo menneiden läheisteni kanssa yhdessä juuri niissä paikoissa, joissa olen heidän kanssaan ollut heidän vielä eläessään. Olemme mummolassa, jossa vietin paljon aikaa lapsena, ja siellä ovat myös jo menehtyneet isovanhempani, äitini ja jo kuollut veljeni.

Nyt mukaan uniin on tullut myös toinen mummolani, jossa vietimme paljon aikaa tätini kanssa. Hän kuoli muutama kuukausi sitten. Hän ilmestyi näihin mummolauniin jo ennen kuolemaansa, mutta myös kuolemansa jälkeen raivaamaan paikkoja saman sisarus- ja serkkuporukan kanssa, joiden kanssa olimme siellä paljon lapsena.

Unet ovat todella lohdullisia, kaikki ovat niissä aina iloisia ja heidän näkemisensä ilahduttaa minua. Aamulla on haikeaa herätä, kun kaikki ovat menneet. Harvempi, joille olen jutellut, on nähnyt näin vahvoja unia. Itselläni on vilkas unimaailma.

Ajattelen, että heidän elämänsä jatkuu minun mielessäni näin kuoleman jälkeen, mutta en usko kuoleman jälkeiseen elämään. Varmaankin aivoni tekevät alitajunnassa työtä, joka heijastuu ihaniin uniin. Haluan heitä muistella, siksi näen näitä unia."

Uneksija

"Kaikkein läheisimmät pois nukkuneet ovat tulleet uniin. Mummo, isä, äiti ja lankoni. Mummoni oli hyvin läheinen, hän tuli kerran uniin hyvästelemään. Isäni kanssa käytiin keskustelu lapsuuden leikin varjolla lapsuusajan keittiössä, keskustelimme jäähyväisistä ja siitä, kuinka hänen on jatkossa vaikea tulla edes uniin. Näin hyvästelimme toisemme. Isä tuli uniin uudelleen vuosien jälkeen, kun äiti nukkui pois.

Muutama vuosi isäni kuoleman jälkeen olin kirkossa sisareni lapsen konfirmaatiossa ja tunsin jonkun kietovan kätensä vyötärölleni. Tulin siihen tulokseen, että isänihän se oli. Läheinen lankomieheni lähestyi unessa myös kerran, tuntui kuin olisi tullut minua hakemaan. Kerroin unesta kälylleni, ja hän sai siitä viestin pohtimansa asian loppuunsaattamiselle.

Äitini on unissa ollut muutamia kertoja kiperissä tilanteissa. Itse hän sanoi aina eläessään, että edesmennyt isäni kulki hänen mukanaan päivittäisissä askareissa. Äitini tunsi hänen läsnäolonsa ja jopa neuvonsa.

Kaikki tapaukset ovat olleet mukavia kokemuksia, missään ei ole ollut pelkoa tai painajaismaisuutta. Varmaankin kokemukset ovat sellaista luopumistyötä ja passiivista surutyötä, toki edesmenneet ovat muistoissa ja ajatuksissa. Näen tavallisesti todella vähän unia, nämä unet muistan selvästi ja ne tuntuivat todelta, kuin ne olisivat tulleet filminauhalta."

Sointu

"Vietin taaperoikäisen lapseni kanssa rauhallista koti-iltaa televisio-ohjelmaa katsellen. Talossa ei ollut ketään muita. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota siihen, että lapseni käyttäytyi ikään kuin eteisen sohvan nurkassa olisi ollut joku tai jokin.

Lapsi pysytteli noin tunnin ajan tiiviisti jalkopäässäni, mutta esiintyi ja hymyili viereisen sohvan suuntaan sekä ilmehti niin kuin jokin sohvalla olisi suuresti hauskuuttanut häntä.

Ihmettelin lapsen käytöstä ja mietin, mitä ihmettä hän oikein oli näkevinään. Aiemmin iltapäivällä olin nähnyt eteisen katossa pitkäkestoisen kirkkaan valonheijastuksen, jonka lähdettä en saanut selville.

Seuraavana päivänä sain tietää läheisen ystäväni kuolleen kyseisenä iltapäivänä. Uskon, että hän kävi meillä illalla viimeisellä vierailulla. En ole kuullut muilta tällaisista kokemuksista, enkä ole koskaan itse puhunut tästä kokemuksesta kenellekään."

Tupsu

"Muistan unessa nähneeni isäni. Hän kuoli, kun olin kaksivuotias. Uskon, että uni antoi lohtua ja kasvot ikävälle. Sain hetken halata isääni. Uskon, että kokemukset tulevat alitajunnasta, minun kohdallani äärettömästä kaipauksesta isää kohtaan, jota en edes tuntenut."

Hertta

"Läheisen kuoltua olen tavannut hänet intensiivisessä unessa, joka on liittynyt jäähyväisten jättämiseen. Unissa on halattu, ja ne ovat olleet rakkauden ja ikävän täyteisiä. Näen vastaavan unen aina parin viikon sisällä läheisen poismenon jälkeen.

Varmaankin kyse on oman mielen järjestämästä mahdollisuudesta hyvästeihin. Toisaalta unet ovat tavallista voimakkaampia kokemuksia tunnemaailmaltaan."

MK

"Olin kovasti ollut huolissani isästä tämän kuoleman jälkeenkin. Näin unen noin puoli vuotta sitten edesmenneestä isästäni. Unessa hän oli lapsuudenkodissaan, paikassa jossa hän oli ollut eläessään kaikista onnellisin. Hän sanoi, että kaikki on hyvin. Hän on nyt kotona."

E.K.

"Isäni äidin kuoleman jälkeen näin kesällä unessa, että hän seisoo makuuhuoneeni ovella. Hän se oli, vaikka kasvoista ei saanut selvää. Olin hyvin vihainen ja kiroilin sanoen, että etkö sinä tiedä, että olet kuollut. Aikansa hiljaa seisottuaan sulki oven.

Toinen kokemus liittyy kissaani. Kissa nukkui elämänsä viisi viimeistä vuotta aina minun vieressäni jalkopäässä. 70-luvun lopulla söi myrkytettyjä hiiriä ja kuoli pois 12-vuotiaana. Noin kuukausi kuolemasta kuulin, kun kissa aukaisi tassulla makkarin oven ja asettui harkiten nukkumaan polvitaipeen kohdalle. Kehräsi. Ajattelin unissani, että näin on hyvä olla.

Olen kuullut, että tätini näki mummon liikkuvan tuvassa ja kertoi siitä muillekin, mutta muut eivät nähneet. Tämä tapahtui päivällä joskus neljäkymmentäluvulla. Tämä mummo, joka nähtiin, ei ollut sukulainen. Ehkä asui samassa korttelissa."

Tessa

"Kun setäni kuoli vuosi sitten, näin hänet monesti yöllä. Tilanne ei ollut mitenkään pelottava, päinvastoin. Tuntui, kuin olisin herännyt yöllä tunteeseen, että joku istuu vieressä. Kaikki oli aivan tismalleen samalla tavalla kuin illalla ja myös aamulla herätessä.

Setä ei sanonut mitään, istui vain ja hymyili minulle lempeästi. Tiesin sen olevan unta, mutta todella todentuntuista sellaista. Viimeisenä yönä, jona setä ilmestyi sänkyni viereen, hän sanoi, että 'kaikki järjestyy vielä pirpana'. Olin tuolloin setäni kuoleman johdosta hyvin masentunut, enkä osannut ajatella asiaa näin. Setäni oli kuitenkin jälleen oikeassa.

Ennen sedän kuolemaa olin nähnyt unta edesmenneestä mummosta, jonka kanssa istuimme hänen vanhassa keittiössään leipomassa. Mummolla oli päällään musta mekko, jossa oli valkoisia pilkkuja. Hän käytti sitä mekkoa aina hautajaisissakin.

Pelottavaa asiassa oli se, että täti oli nähnyt samana yönä myös mummosta unta, ja viikkoa myöhemmin setä lähti. Tädillä on ollut muitakin samanlaisia kokemuksia, mummo on esiintynyt hänen unissaan usein lähellä sukulaisen kuolemaa.

Kokemukset kertovat kaipauksesta ja siitä, että ehkä jotain on sittenkin tuolla toisella puolella odottamassa. Mummo ja setä olivat minulle todella rakkaita ja läheisiä.

Suvussani kulkee vitsinä, että minä ja tätini olisimme jonkin sortin noita-akkoja, mutta siihen en usko. Kyllä sitä aina pelkää, kun näkee unta edesmenneestä läheisestä, että kuka lähtee seuraavana. Se on sitten eri asia, että kuinka paljon sen antaa vaikuttaa. Kenellekään en ole yleensä kertonut unista, koska pelko seuraavasta menetyksestä on aina voimakas."

MyyNuunuu

"Edesmennyt äitini on ilmestynyt minulle unessa monta kertaa. En koskaan näe hänen kasvojaan, ainoastaan olemuksen. Useimmiten hän ei sano mitään. Yhdessä unessa kädelleni ilmestyi valkoinen kyyhkynen ja heräsin tunteeseen, että joku piti lujasti kädestä kiinni ja yritti nostaa.

Toisessa unessa kävelimme yöllä hiljaa yhdessä hiljaisella hautausmaalla, eikä minua pelottanut. Sitten äitini kääntyi sivulle ja sanoi vain, että tänne jatkan yksin. Kolmannessa unessa tiskasin ja äiti tuli viereeni tivaamaan, onko palkkakuitissani varmasti kaikki laitettu oikein.

Neljännessä unessa avasin peiliovisen kaapin oven ja sen takana oli samanlainen peiliovi, jossa näin itseni. Takanani seisoi äitini nuorempana, suunnilleen itseni ikäisenä. Uskon, että unien taustalla on ikävä ja kaipuu, niin paljon jäi sanomatta. Jos omassa elämässäni on huolia, äiti tulee neuvomaan ja ohjaamaan. Yrittää nostaa masentuneen ylös ja kulkee hetken samaa matkaa. Ehkä en ole vieläkään päästänyt irti."

May

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi