play

Venäjän kautta Ukrainasta sotaa paenneet Viktoria Kuznetsova, 19, ja Denis Fedotov, 20, saivat esikoispoikansa Joensuussa – "Kerroin rajalla, että minun pitäisi synnyttää lapsi enkä luota Venäjään"

Denis Fedotov sai sotilaan puhuttua ympäri, jotta hänen vaimolleen Viktoria Kuznetsovalle erityisen tärkeät lemmikkirotat pääsivät mukaan pakomatkalle.

Denis Fedotov sai sotilaan puhuttua ympäri, jotta hänen vaimolleen Viktoria Kuznetsovalle erityisen tärkeät lemmikkirotat pääsivät mukaan pakomatkalle. Kuva: Matti Vassinen

Anna Jarovaja

Juttu on julkaistu Karjalaisessa ensimmäisen kerran 13.5.2022.

Viktoria Kuznetsovasta ja Denis Fedotovista tuli tänä keväänä vanhemmat. He matkustivat Joensuuhun Ukrainan Mariupolista lähes kuukauden ajan: heillä oli mukanaan vain laukku tavaroineen ja kahdeksan lemmikkirottaa.

Joensuulaisessa apteekissa Fedotoville annetaan kynä ja kuitti allekirjoitettavaksi. Hänen pitää kuitata, koska Punainen Risti maksaa lääkkeet. Hän ojentaa automaattisesti oikean kätensä. Ja vetää sen kuitenkin pois.

Hän yrittää ottaa kynän vasemmalla kädellään. Huokaus. Hän kiinnittää kynän oikean kätensä sormentynkien väliin ja näyttää epäröivän allekirjoitusta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Hän ei totu sormettomuuteen, vaimo Viktoria Kuznetsova suree.

Sodasta kertovissa tarinoissaan Denis Fedotov mittaa jatkuvasti aikaa "sormillaan": Talo paloi ennen sormia, kranaatti lensi koululle sormien jälkeen.

Kipu ei ole Denis Fedotovin katkaistuista sormista hellittänyt.

Kipu ei ole Denis Fedotovin katkaistuista sormista hellittänyt. Kuva: Matti Vassinen

"Sormet" tapahtui maaliskuun 10. päivänä. Fedotov ei tiennyt, että Mariupolin seudulla, jossa Kuznetsovan äiti asuu 9 kuukauden ja 8 vuoden ikäisten tyttäriensä kanssa, käytiin tuona päivänä kovia taisteluja. Ystävänsä Grishan kanssa Denis haki vauvanruokaa nuoremmalle tytölle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pari metriä ennen taloa kaveruksille huudettiin kovaa, että menkää pois, ja sitten kuului laukauksia.

Grishan jalkaan tuli reikä ja Denisin sormet murskaantuivat. Noita hetkiä Denis kutsuu elämänsä kauheimmiksi.

Hän ei kuitenkaan pelännyt kipua ja kuolemaa, vaan sitä, ettei näkisi enää koskaan perhettään ja läheisiään.

Roikotin sormien tähteitä kädessäni ja pelkäsin. En ole eläessäni pelännyt mitään, mutta tuota pelkoa en unohda, Fedotov muistelee.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ystävykset viettivät kaksi tuntia piilossa, ja heti ammuskelun laannuttua Denis juoksi hakemaan apua.

Lähimpään sairaalaan oli noin viisi kilometriä. Grisha piti jättää, koska tämä ei päässyt etenemään.

- Sormeni roikkuivat. Sairaalan henkilökunta leikkasi ne nopeasti, hoitajat antoivat antibiootteja ja päästivät minut kotiin. Haavoittuneita oli paljon. Kirurgin olisi pitänyt tehdä leikkaus, mutta lasten traumatologit ja harjoittelijat toteuttivat sen. He sanoivat, että normaalisti tällainen operaatio kestäisi neljä tuntia, ja he tekivät kaiken minulle puolessa tunnissa, Denis Fedotov kertoo.

Puoli kuukautta luulin ystäväni kuolleen. Ja hän on elossa! Ainakin yksi asia on hyvin.
Denis Fedotov

Sairaalasta sanottiin, etteivät he lähtisi hakemaan Grishaa - se oli liian vaarallista.

Denis oli varma, että hän oli menettänyt ystävänsä lopullisesti. Vasta evakuoinnin jälkeen hänelle selvisi, että hänen ystävänsä oli pelastettu ja viety Zaporozjeen.

- Puoli kuukautta luulin ystäväni kuolleen. Ja hän on elossa! Ainakin yksi asia on hyvin, hän huokaa.

Denis ja Viktoria syntyivät ja kasvoivat Mariupolissa. He tapasivat neljä vuotta sitten - rakastuivat, seurustelivat ja menivät naimisiin.

Denis on 20-vuotias, hän on aktiivinen ja puhelias.

Hän kutsuu itseään laajan profiilin asiantuntijaksi: hän työskenteli Ukrainassa rakentajana, insinöörinä, hitsaajana ja veistäjänä. Sodan aattona hän sai työn huolitsijana tavaravarastossa.

Viktoria on 19-vuotias. Koulun jälkeen hän valmistui kampaajaksi teknillisestä koulusta, pääsi Azovin valtionyliopistoon opiskelemaan sosiaalityötä.

Viimeisinä kuukausina ennen sotaa hän ei kuitenkaan jaksanut opiskella - pariskunta valmistautui perheenlisäykseen: he kävivät nuorille vanhemmille tarkoitettuja kursseja, sisustivat asunnon lapsen tuloa varten.

Mariupoliin tekee Viktoria Kuznetsovan ja Denis Fedotovin mieli palata heti, kun se on mahdollista ja heidän vauvansa on hieman kasvanut. Tällä hetkellä he asuvat Joensuussa hyvin vaatimattomissa oloissa. Haastatteluaikaan Kuznetsova oli vielä raskaana.

Mariupoliin tekee Viktoria Kuznetsovan ja Denis Fedotovin mieli palata heti, kun se on mahdollista ja heidän vauvansa on hieman kasvanut. Tällä hetkellä he asuvat Joensuussa hyvin vaatimattomissa oloissa. Haastatteluaikaan Kuznetsova oli vielä raskaana. Kuva: Matti Vassinen

Helmikuun 24. päivän aamuna Viktoria, jota myös Vikaksi kutsutaan, näki ensimmäisenä valonvälähdyksiä heidän vuokra-asuntonsa ikkunasta. Läheisen puiston näkymä vaihtui sodan näyttämöksi.

Hänellä tai hänen perheellään ei ollut ensimmäisinä päivinä pelkoa tai paniikkia.

Viktoria muistelee tilanteen näyttäneen siltä, että kaikki päättyisi pian, kuten kävi jo vuonna 2014, jolloin ampuminen tapahtui Mariupolin laitamilla ja laantui sitten. Kaksi päivää myöhemmin tilanne alkoi huonontua.

- Kaikki ajattelivat, että ammuskelu jatkuisi pari päivää kaupungin laitamilla ja rauhoittuisi sitten. Kukaan ei kuvitellut, että tällainen helvetti alkaisi, Viktoria sanoo.

Helmikuun 26. päivän aamuna Denis ja Viktoria päättivät mennä torille ruokaostoksille. Jo silloin näkyi ensimmäisiä ryöstöjä kaupoissa, mutta silti oli mahdollista ostaa ruokaa. Monet lähtivät kaupungista.

- Synnyimme Mariupolissa. Emme aikoneet paeta minnekään, Denis sanoo.

Samana iltana Denisin vanhemmat pyysivät heitä tulemaan kotiinsa. He asuivat toisella alueella, omassa talossaan. Viktoria ja Denis jäivät yöksi sinne. Helmikuun 27. päivän jälkeen alkoi raskas kranaattitulitus, talosta oli mahdotonta poistua.

Asunnosta pelastui vain heidän kahdeksan koristeellista rottaansa. Denis juoksi heidän perässään useita kortteleita kranaattien alla.

- Taloon tuli kolme osumaa, asunnossamme ei ollut edes ikkunalaseja. Onneksi rotat eivät loukkaantuneet. Laitoin ne vetolaukkuun, reppuun, taskuihin ja juoksin takaisin, Denis Fedotov muistelee.

- Juoksin, kuulin vihellyksen pääni yllä, ja raketti putosi 50 metrin päähän minusta, minä kaaduin, rotat hajaantuivat, nousin ylös, keräsin ne taas kaikki takaisin ja juoksin eteenpäin.

Kukaan ei halunnut sotaa. En uskonut, että kolme ystävääni jäisi henkiin ja että loput makaisivat jalattomina, ilman käsiä, ilman päätä.
Denis Fedotov

Pienessä hiljaisessa kahvilassa Joensuun keskustassa ei juuri asiakkaita näy. Viktoria ja Denis istuvat kaukana ikkunoista - sen sanelee vaisto, jonka he saivat asuessaan pommien alla kuukauden. Terävä ääni - lasinsirpaleesta - saa Denisin tahtomattaan väistelemään - siinä toinen refleksi.

Denis kieltäytyy sekä teestä että kahvista, sen sijaan hän puhuu innokkaasti kauhuista, joita hän koki sodan aikana Mariupolissa.

Helmikuun lopusta lähtien Denis on ollut se, joka lähes joka päivä lähti kaupungille hakemaan ruokaa ja lääkkeitä perheelle.

- Se oli rankkaa 10. maaliskuuta asti, ja sen jälkeen se muuttui lähes mahdottomaksi, hän sanoo.

- Ei voi ymmärtää, mistä ja kuka ampuu, he ampuvat joka puolelta. Eräänä päivänä kranaatti osui naapuritaloon ja rikkoi kaikki ikkunat, ihmiset sentään jäivät henkiin. Ja koira revittiin kappaleiksi: vain talutushihna jäi, Fedotov muistelee.

Joensuulaiset ovat lahjoittaneet vauvalle tarvikkeita, kuten tilkkupeiton Ukrainan väreissä.

Joensuulaiset ovat lahjoittaneet vauvalle tarvikkeita, kuten tilkkupeiton Ukrainan väreissä. Kuva: Matti Vassinen

Denis ei muista, kuinka monta ihmistä jouduttiin noina päivinä hautaamaan. He hautasivat naapureita ja ystävien sukulaisia pihoille. Normaaleihin hautajaisiin ei ollut aikaa.

- Kukaan ei halunnut sotaa. En uskonut, että kolme ystävääni jäisi henkiin ja että loput makaisivat jalattomina, ilman käsiä, ilman päätä. En uskonut, että näkisin naapurini, jonka kanssa kävimme lomilla toistemme luona ja jolta pummin tupakkaa, talonsa takapihalla reikä selässä. En uskonut, että minulle koskaan kävisi näin, Fedotov sanoo.

Kun sähköt katkesivat Mariupolissa, Denis ja hänen isänsä kokosivat kolmesta vanhasta radiosta yhden toimivan ja löysivät siihen paristot, jotta saattoivat kuunnella uutisia toisaalta Ukrainasta.

Maaliskuun puolivälistä lähtien kaikki Ukrainan uutiset ovat lakanneet - kuuluvilla oli vain "DNR:n" eli Donetskin kansanrintaman ja Venäjän uutisia. Denis yllättyi siitä, että venäläisten uutistietojen mukaan Mariupolin koulut, sairaalat ja synnytyssairaalat ovat ehjiä, eikä niitä pommiteta.

- Mieleeni tuli, että läheinen synnytyssairaala oli niin tulessa! Lähellä on kokonaisia rauniotaloja, Denis muistelee.

- Eli synnytyssairaala on tuhoutunut, ja 14. koulussa, jossa oli 500 ihmistä kellarissa, oli suoria osumia, paljon ihmisiä kuoli siellä. Venäläisuutisten mukaan vain sotilastukikohdissa ammutaan. Miten niin?

Ukrainalaiset Suomessa
  • Suomeen on saapunut sodan alkamisen jälkeen yli 20 000 pakolaista Ukrainasta.

  • Päivittäin tulee 200–400 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa EU:n kautta, mutta joukossa on myös niitä, jotka ovat lähteneet Ukrainasta ja tulevat Venäjän läpi.

  • Turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja ilmaiseen asumiseen ja noin 250–300 euron kuukausikorvaukseen

  • Suomen lain mukaan pakolaisasemaa hakeneet voivat työskennellä kolme kuukautta asiakirjojen toimittamisen jälkeen.

Denisin vanhemmat asuivat puisessa rivitalossa. Denis ja hänen isänsä korjasivat ja rakensivat asioita yhdessä, esimerkiksi he uusivat katon, pystyttivät aidan ja purkivat lieden.

Yksi vanha uuni ei kuitenkaan ehtinyt rikkoutua, vaikka se oli melkein romahtamaisillaan. Juuri se liesi pelasti heidät tänä keväänä: kun sähköt ja kaasu katkesivat, liedellä keitettiin ruokaa, vettä ja sulanutta lunta.

Nyt vain se hella on jäljellä heidän talostaan. Evakuoinnin jälkeen heidän taloonsa osui kranaatti.

- Lähtiessämme talossa oli jo kolme osumaa, mutta se ei palanut. Lähdettyämme ystävä lähetti valokuvan, jossa ei ole enää meidän taloamme, vain yksi piippu seisoo. Ja talon tilalla on pelkkä kuoppa, Viktoria kertoo.

Denis Fedotovin ystävältään saama kuva kotitalostaan Mariupolista. Sinne hän haluaa palata rakentamaan uutta kaiken menetetyn tilalle.

Denis Fedotovin ystävältään saama kuva kotitalostaan Mariupolista. Sinne hän haluaa palata rakentamaan uutta kaiken menetetyn tilalle.

22. maaliskuuta Denis meni ulos vanhempiensa asunnosta. Silloin talo osoittautui kadun palosta ainoaksi pystyyn jääneeksi. Denisin äiti alkoi panikoida, joten he kaikki päättivät mennä pommisuojaan.

- Menin ulos, kaikki oli tulessa, ja naapurit makasivat tiellä eivätkä liikkuneet. Äiti oli silloin hyvin peloissaan. Keräsimme kaiken tarvittavan: ruokaa, tavaroita, juoksimme 14. kouluun pommisuojaan. Kun juoksimme siellä, kouluun lensi kranaatti ja katto romahti. Mutta menimme kellariin, pommisuojaan, Denis kertaa järkyttäviä tapahtumia.

Seuraavana päivänä Mariupoliin saapui "DNR:n" armeijan miehiä valkoisten käsivarsinauhojen kanssa, ja he ilmoittivat evakuoinnin alkamisesta. Sen jälkeen oli heidän mukaansa tarkoitus aloittaa alueen täydellinen haravointi.

Jokainen sai ottaa yhden kassin tavaroineen.

Lemmikkejä ei saanut ottaa mukaan. Denis muistaa, että Viktoria ei silloin suostunut lähtemään ilman rottia.

- Hän söi suolakurkkukeittoa ja suolaiset kyyneleet valuivat suoraan keittoon. Katsoin sitä, juoksin, löysin sotilaan, kysyin, onko mahdollista ottaa eläimiä, sanoin, että raskaana oleva vaimoni ei halua lähteä ilman niitä. Sotilas salli sen, Denis muistelee.

Niinpä raskaana ollut Viktoria Kuznetsova käveli 10 kilometriä jalan kahdeksan rotan kanssa "DNR:n" rajalle päästäkseen pois kaupungista.

- Lähdimme aamukahdeksalta, kello kymmeneltä jonotimme rajan ylitystä. Aamulla siellä oli kolmetuhatta ihmistä, illalla jo 12 000. Olimme onnekkaita, että hän oli raskaana ja sormeni vuotivat verta, jäädytin käteni ja haavat vuotivat verta... Niiden ansiosta he päästivät meidät aiemmin. Kello oli noin 12 yöllä, Denis sanoo.

Tällaisen matkan jälkeen Viktorialla oli ennenaikaisen synnytyksen riski suuri - hän vietti useita päiviä sairaalassa lähellä Donetskia. Samalla hän tajusi, ettei halua synnyttää "DNR:ssä" eikä Venäjällä.

- Sairaalassa oli sairaanhoitaja, joka vihasi meitä ukrainalaisia. Työvuorossa ollessaan hän antoi ruiskeita hyvin kivuliaasti, kun hän otti verta suonesta, tökki neulaa useita kertoja, väitetysti etsiessään suonta. Ja he puhuivat siellä niin moukkamaisesti: "Sinä Mariupolista, sulje suusi, sinulla ei ole oikeuksia täällä", Viktoria muistelee.

Tässä Denis Fedotovin koti ennen pommitusta.

Tässä Denis Fedotovin koti ennen pommitusta.

Viktoria ja Denis eivät halunneet, että heidän lapsellaan olisi Venäjän kansalaisuus, minkä vuoksi Ukrainassa voi olla tulevaisuudessa ongelmia. He pelkäsivät, etteivät pääsisi koskaan kotimaahansa venäläisasiakirjojen kanssa.

Kun varhaisen synnytyksen uhka väistyi, he päättivät lähteä Eurooppaan. Denisin vanhemmat jäivät Venäjälle, he suunnittelivat menevänsä sukulaisten luo Pihkovan alueelle ja sodan jälkeen palaavansa kotiin Mariupoliin.

Mariupol - Novoazovsk - Dokutsajevsk - Taganrog - Rostov - Moskova - Pietari - Viipuri - Suomi.

Denis ja Viktoria selvittivät tämän polun 23. maaliskuuta–10. huhtikuuta välisenä aikana.

Suurimman osan nuoren perheen matkakuluista maksoivat Denisin kaukaiset sukulaiset, jotka asuvat eri Euroopan maissa. He auttoivat neuvoilla ja rahalla.

Rahat riittivät kuitenkin vain Pietariin asti. Päästäkseen Suomen rajalle Vika ja Denis joutuivat myymään kannettavan tietokoneensa ja panttaamaan kultaketjuja panttilainaamossa.

Suomen rajalle he lähtivät taksilla Viipurista. Rajalla venäläiset rajavartijat pitivät Denisiä useita tunteja kuulusteluissa - riisuttuna.

- Kysymykset esitettiin näin: "Tunnetko armeijan? Miten sinä voit? Missä armeija oli? Mitä söit eilen? Mikä psykologinen kuulustelu. He kysyivät myös, miksi asun lähellä sotilastukikohtaa? Vastasin, että vaimoni ja minä vuokrasimme sieltä asunnon. Ja he: "Miksi juuri siellä? Miksei jossain muualla?", Denis muistelee.

Kerroin, että minun pitäisi synnyttää lapsi enkä luota Venäjään, joten me olemme täällä.
Viktoria Kuznetsova

Viktoria oli jo varma, ettei heitä päästettäisi rajan yli. Mutta kolmen tunnin kuluttua heidät päästettiin lähtemään. Suomen puolella he anoivat heti turvapaikkaa.

Suomalaiset esittivät vain yhden kysymyksen: aikovatko he jatkaa jonnekin kauemmas vai haluavatko jäädä Suomeen.

- Sanoin, että meillä ei ole paikkaa, missä asua - talomme paloi, Vika kertoo.

- Kerroin myös, että minun pitäisi synnyttää lapsi enkä luota Venäjään, joten me olemme täällä.

Heidät vietiin poliisille, heille annettiin ruokaa, vaatteita ja jonkin verran rahaa, minkä jälkeen heidät toimitettiin Joensuuhun.

Kuva on otettu toukokuussa, kun pariskunta vielä odotti poikansa syntymää.

Kuva on otettu toukokuussa, kun pariskunta vielä odotti poikansa syntymää. Kuva: Matti Vassinen

Parhaillaan joensuulaisella asuinalueella seisoo useita kolmikerroksisia taloja, keskellä sisäpihaa sijaitsee leikkipaikka. Paikalliset lapset keskustelevat keskenään: kuinka pyytää ukrainalaisia leikkimään.

Venäjänkielistä puhetta on sisäpihalla nyt kaikkialla: parkkipaikalla, parvekkeilta, sisäänkäynnillä.

Viktoria, Denis ja hänen veljensä vaimo sekä tämän koira ja kaikki rotat sijoitettiin paikalliseen kolmen huoneen asuntoon. Siinä ei ole juurikaan huonekaluja, mutta siellä ovat rattaat, pinnasänky, hoitopöytä, lelut ja kylpyamme, jotka kaikki on kerätty paikallisin vapaaehtoisvoimin.

Kun ihmisille selvisi, että Vikasta tulisi pian äiti ja hänellä oli vain yksi paita, jonka hän onnistui ottamaan mukaansa kotoa, ihmiset järjestivät nopeasti kaiken tarvittavan keräämisen.

Vapaaehtoiset ja paikalliset asukkaat osoittavat myötätuntoa ukrainalaisten suruun heti.

Yksi suomalaisnainen virkkasi vauvalle rattaisiin isoäidinneliöistä ruutupeitteen Ukrainan lipun väreissä. Joensuussa venäjänkieliset asukkaat keräsivät rahaa vaippoihin, vaatteisiin ja alusvaatteisiin nuorelle äidille.

Viktoria pohtii, ettei etukäteen edes ajatellut, että niin monesta asiasta voisi olla hänelle hyötyä lapsen syntymän jälkeen.

Toukokuussa pariskunta odotti poikansa Mishkan syntymää. Henkilökohtaisten huoliensa rinnalla Viktoria ajattelee jatkuvasti äitiään ja siskojaan, jotka jäivät Ukrainaan.

- Kun saimme ensimmäiset rahat, menin kauppaan ja ajattelin, että nyt voin ostaa itselleni suklaapatukan, mutta Mariupolissa olevat siskoni eivät. Enkä palastakaan pysty syömään, vaikka minulla on siihen varaa, mutta heillä ei, Viktoria sanoo.

- Viimeisimpien tietojen mukaan äitini ja sisareni onnistuivat vielä lähtemään Mariupolista naapurikylään.

Viktoria kertoo, että aluksi hänen äitinsä ei halunnut lähteä, koska ei tiennyt, missä Viktoria-tytär on.

Nyt hän on päättänyt, että he ovat selviytyneet kaikista pahimmista - ja ovat auttamassa haavoittuneita, vanhuksia ja lapsia sekä odottamassa, milloin on mahdollista aloittaa uuden talon rakentaminen.

- Palaan sinne siskojeni luo, koska tiedän nyt, ettei äitini lähde Ukrainasta, Viktoria sanoo.

- Tietenkin vasta sitten, kun poika on vähän kasvanut.

Haluan, että lapsi ja vaimo saavat kaiken.
Denis Fedotov

Denis ja Vika, kuten muutkin turvapaikanhakijat, ovat oikeutettuja ilmaiseen asumiseen ja kuukausikorvaukseen. Myös työtä Denisin on mahdollista hakea, kunhan saa paperit.

Denis odottaa tätä hetkeä. Vammautumisestaan huolimatta hän on valmis mihin tahansa työhön ruokkiakseen perheensä.

- Haluan ostaa suklaapatukan, mutta rahaa ei ole; haluan syödä lihaa, mutta jääkaapissa on vain pastaa. Haluan, että lapsi ja vaimo saavat kaiken, Fedotov sanoo.

Vika ja Denis ovat varmoja, että he palaavat Ukrainaan, jossa he tapaavat jälleen sukulaisiaan ja rakentavat uudelleen synnyinseutunsa Mariupolin.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi