Kuvat ja video: Karjalainen testasi Pärnävaaralla viisi eri välinettä mäenlaskussa – katso, kuinka lujaa kulkee peruspulkka

Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 27.2.2022.

Sää Liperin Pärnävaaralla on pulkkamäkeen täydellinen: kymmenkunta astetta pakkasta, sininen taivas ja auringonpaistetta. Lumi narskuu kenkien alla, ja pulkka ja rattikelkka liukuvat hieman rahisten vetonarujensa päässä perässämme. Pärnävaaralla liikkuu satunnaisia hiihtäjiä ja pieniä mäenlaskijoita.

Mikäpä olisi otollisempi aika testata parasta mäenlaskuvälinettä kuin laskiainen? Karjalaisen toimittajatiimi käväisi mittaamassa viiden erilaisen menopelin nopeutta ja arvioi niiden toimivuutta ja mukavuutta. Jokaisella välineellä laskettiin kahdesti.

^Testaukseen valikoituivat tavallisista laskuvälineistä pulkka, rattikelkka ja liukuri. Jokereina mukaan pääsivät kestokassi sekä kenkäkaupan isohko muovipussi.

GoPro-kamera toimittajan valjaisiin kiinni, nopeutta sovelluksen avulla mittaava älypuhelin vasempaan käteen ja menoksi.

Skaba avataan muovisella kestokassilla. Kahvat ovat kätevät, mutta ohjattavuus ei siltikään ole ihanteellinen. Kassin kyydissä liukuu yllättävän mukavasti ja vauhdikkaasti tasaista rinnettä alas, töyssyiselle puolelle liukuessa kyyti on melko kylmää.

Nopeushuipuksi mittautuu 24 kilometriä tunnissa. Pohjavauhti on siis asetettu.

^Seuraavan laskuvälineen edessä aikuisessa herää kuolemanpelko: rattikelkka ei vaikuta vakaalta kulkupeliltä jyrkähköön mäkeen. Stigassa on olemassa jarrut, mutta lasten mittasuhteille suunniteltuina ne eivät juurikaan auta tässä tilanteessa. Sitä paitsi, jarruhan on vauhdin surma, joten mutinat pois ja mäkeen.

Vauhtia rattikelkalla saa kerättyä reippaasti, ja yhden käden ohjattavuus on odotettua parempi. Toimittajan taidot ovat eittämättä ruosteessa, sillä edellisestä stigailusta on ehtinyt hujahtaa yli 15 vuotta.

Kauhun irvistys kasvoilla ja silmien vuotaessa vettä pakkasviimassa rinne kiitää ohitse hujauksessa. Nopeusmittari kertoo tuntinopeudeksi 32 kilometriä, eli ainakin kestokassi on tässä kisassa jo lyöty.

^{Klassinen muovipulkka} lampaantaljoineen on hämäävän harmittoman oloinen, mutta sehän kiihtyy koviin lukemiin.

Yhden käden varassa ohjaamisesta ei tule mitään, joten sinne mennään, minne pulkka vie. Mäen juurella naama on jarrutuksesta pöllynnyttä lunta täynnä. Kun sen saa pudisteltua silmistään, näkee puhelimessa tähänastiset ennätyslukemat, peräti 35 kilometriä tunnissa.

Kovan vauhdin henkiin herättämästä kuolemanpelosta huolimatta pulkkakyyti on pehmeän taljan päällä istuen mukava.

^{Tässä vaiheessa} mukavuus alkaa olla koetuksella. Syke kohoaa ja hengityksestä tulee puuskutusta, kun rinnettä kipuaa kuudetta kertaa. Kulkupelinä on nyt perinteinen liukuri.

Mäkeen lähtiessä toimittaja tajuaa oitis, että vatsalihasohjelmaa olisi kannattanut noudattaa kuntosalilla hieman kurinalaisemmin. Sekään tuskin olisi auttanut, sillä liukuri on epävakain mahdollinen kapistus. Minkäänlaista ohjattavuutta ei ole vaan ympäri kieputaan lähes pahoinvointiin asti. Matka päättyy lopulta kylkiasennossa tanteretta raapien.

Toisella kierroksella liukurin vauhdiksi saadaan mitattua 32 kilometrin tuntinopeus, eli samalle viivalle rattikelkan kanssa liu'utaan. Samalla testaaja vannoo, ettei enää koskaan koske mokomaan kapistukseen.

^{Jäljellä on} enää toinen jokereistamme, vaatimattoman näköinen muovipussi. Odotukset eivät ole pussin päälle istuessa korkealla, ja lasku alkaakin tahmeasti.

Muovipussi osoittautuu yhtäkkiä päivän yllättäjäksi, kun se kiidättää toimittajan alas rinnettä 33 kilometrin tuntivauhdilla.

Vauhdin hurma päättyy pian pieneen pannutukseen. Nopeutta mitannut puhelin lähtee lapasesta ja lentää kaaressa hankeen. Testaaja taas keräilee itseään hetken mäen juurella selällään. Toimittajuusko siistiä sisätyötä? Miksi suussa sitten maistuu kummasti veri?

Nollaamme nopeusmittarin jälleen ja toistamme kokeen, mutta huipputulos ei muutu. Muovipussi ottaa nopeudessa kiistattoman kakkossijan.

^{Testin päätteeksi} nopeusjärjestys näyttää seuraavaa: ykkössijan vei pulkka, hopealle ylsi muovipussi, kolmannen sijan jakoivat rattikelkka ja liukuri ja viimeiseksi jäi kestokassi. Myös mukavuudessa pulkka loisti, yhden käden ohjattavuudessa ei niinkään.

Laskutuntuman kannalta ikävimmät olivat pehmikkeettömät muovikassi sekä liukuri, joista kumpaakin oli myös vaikeaa ohjata.

Jos laskiaisena lapsettaa isompaakin ihmistä, hyvät vauhdit saadakseen ei ole pakko pinkaista ostamaan pulkkaa. Riittävän suurella muovikassilla pääsee lähes yhtä lujaa, ja siksi vähintäänkin aikuisille luille suosittelemme suojavarusteita jyrkempiin mäkiin.

Pulkkamäessä ei voi välttyä naurulta, ja mikäpä olisikaan hauskempaa ajanvietettä mainion säänkin sattuessa. Reipasta laskiaista!