Silmänpainetauti vaurioitti Tero Lepolan, 51, näköä parantumattomasti: On kiitollinen työnantajan suhtautumisesta

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 24.6.2024.

Tero Lepola, 51, sulkee työhuoneessa olevan tietokoneensa. Hänen työpäivänsä teknologiayhtiö Exel Composites Oy:n Heinävaaran tehtaalla on päättymässä.

– Työskentelen ICT-specialistina. Tällä hetkellä teen puolikasta työpäivää eli neljä tuntia päivässä, Lepola kertoo.

^Syynä lyhennettyyn työaikaan ovat Lepolan silmät. Viime syksynä hän sairastui akuuttiin ahdaskulmaglaukoomaan, josta Karjalainen kertoi tammikuun puolessavälissä.

Silmänpainetauti vaurioitti pahoin Lepolan silmiä. Käytännössä hänen vasen silmänsä on täysin sokea, toisella silmällä hän näkee linssileikkauksen ja silmälasien ansioista 80-prosenttisesti.

^{Tohmajärvellä} asuva Lepola on onnellinen siitä, että hänellä on edes jonkinnäköinen näkökyky tallella.

– Yhdelläkin silmällä näköjään pärjää, kun näkökentän laajuus on riittävä ja lasit ovat käytössä. Koska syvyysnäkönikään ei toimi kunnolla, se tuottaa hiukan ongelmia. Kuinkahan monta kertaa olen kolauttanut otsani avoinna olleeseen kaapin oveen tai hyllykön kulmaan, Lepola naurahtaa.

Kun Lepolan silmät leikattiin, eikä toiseen silmään saatu näkökykyä palautettua ja toinenkin silmä toimii vajaasti, hiipi it-asiantuntijan mieleen epäilys siitä, olisiko hänestä enää työelämään.

Omasta mielestään hän oli työkykyinen samoin kuin työnantajan ja työpaikkalääkärin, mutta ongelmaksi meinasi muodostua 40 kilometriä suuntaansa oleva työmatka, jonka Lepola oli kulkenut aiemmin omalla autolla.

– Leikkausten jälkeisessä näkökenttätutkimuksessa lääkäri ilmoitti, etten saa ajaa autolla. Ryhdyin kartoittamaan kuljetuspalveluja, sillä töihinhän minun olisi päästävä. Julkista liikennettä ei Tohmajärven Tikkalasta Heinävaaran oikein ole. Tai on, mutta aamulla pitäisi lähteä kuudelta ja kotona olisin vasta iltakymmeneltä.

^{Lepola päätti} ryhtyä selvittelemään, että saisiko hän kuljetuspalvelun vammaispalvelulain nojalla.

– Lopulta selvisi, että ensimmäinen lääkäri oli luultavasti tulkinnut näkövamma-asteeni väärin. Minulle ilmoitettiin, että estettä ajamiselle ei ole. Sehän taitaa olla niin, että vain raskaassa- ja ammattiliikenteessä ei saa ajaa yksisilmäisenä.

^Huhtikuun alussa uudelleen työnsä aloittanut Lepola kiittelee työnantajaansa, joka on suhtautunut hänen näköongelmaansa kannustaen.

– Työnantaja kustansi minulle heti ensimmäiseksi näyttöpäätelasit. Lisäksi saan tehdä töitä osa-aikaisena ja etänä, kuten tähänkin saakka. Joskus tosin joudun tauottamaan töitäni niin, ettei silmäni rasitu liikaa etenkin pitkiä tekstiosuuksia lukiessani. Silloinkin usein riittää muutamien minuuttien lepuutus.

^Pystyäkseen tekemään työnsä tehokkaammin Lepola on tehnyt Kansaneläkelaitokselle (Kela) ammatillisen kuntoutusselvityshakemuksen.

– Jos saan myöntävän päätöksen, pääsen apuvälinekartoitukseen ja voin saada apuvälineitä työkäyttööni, kuten suurentavia laseja ja lukulaitteita eli sovelluksen tietokoneelle, joka lukee tekstin puolestani, eikä tekstiä tarvitse lukea kokonaan silmillä.

^{Tero Lepola} on joutunut tekemään paljon töitä selvitellessään näköongelmaansa liittyviä asioita. Useimmat puhelut ja sähköpostiviestit on siirretty henkilöltä toiselle.

Lepolan mielestä vammautuneita ei oikein osata neuvoa, pallotellaan vain.

– Kun soitin apuvälineyksikköön, sieltä olisi ollut tarjolla vain valkeita keppejä ja opaskoiria. Niitä en vielä tarvitse. En ole oikeastaan näkövammainen vaan näköongelmainen.

Lepolaa kummastuttaa, että vammautunut joutuu kaivelemaan itse tietoa siitä, mistä voi saada apua tai apuvälineitä. Leikkauksen jälkeen hänelle ei annettu jatko-ohjeita. Sanottiin vain, että syksyllä olisi sitten kontrolli.

– Silmäkeskuksessa on kuntoutusohjaaja, mutta hänenkään puheille minua ei osattu opastaa. Mielestäni lääkärien ja hyvinvointialueen pitäisi ohjata enemmän potilaita tuen piiriin.

^{Tohmajärveläinen} on toiminut Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvoston puheenjohtajana vuoden 2022 syksystä lähtien.

Hän yrittääkin puuttua kohtaamiinsa epäkohtiin ja toivoo, että niistä olisi apua muillekin vastaavassa tilanteessa oleville.

Lepolan mielestä hyvinvointialueella tulisi olla edes jonkinlaiset perusopastukset, joista selviäisi, mistä mitäkin tukea voi saada tai hakea, jos sairaus tai vammautuminen vaatii jatkohoitoa tai toimenpiteitä.

– Täytyy yrittää ohjeistaa hyvinvointialueen viranhaltijoita siitä, että asiakkaiden pitäisi saada parempaa opastusta niin, ettei kukaan jäisi tyhjän päälle, eikä kaikkia tietoja tarvitsisi kaivella itse. Ehkä voisivat laatia yksiköittäin tietopaketteja, joista saisi apua ja neuvoja.